2. Heklan ja Griperin luoteis-retki vv. 1819, 1820.
Toukokuun 11 p. 1819 lähtivät laivat Hekla ja Griper, komentajana luutnanti W. C. Parry, Englannista matkalle, ja tulivat Kesäk. 28 p. Davis'in salmelle. Tavallisesti tässä alkavat ne vaivat ja vastukset, jotka ovat luoteis-retkille omituisia. Niinkuin kartastakin näemme, on Baffin'in lahti jokseenkin avara meri, mutta joka talvi se yltä-ylitse menee vahtoaan jäähän, joka taas keväällä tuulen ja päiväpaisteen käsissä rikkuu neljän-, viiden-kymmenen kyynäräisiin teloihin ja kulkee yhdessä tukussa etelään. Tämä jäiden paljous, joka nimitetään keski-jäiksi (middle ice) ja valta-tukuksi (main pack), ulottuu pitkänä salpana pohjasesta etelään ja estää siis poikki-pääsön idästä länteen. Kolmella eri tiellä saatetaan tämmöisessä tilassa yrittää Baffin'in lahden länsi-puolelle, joko kiertämällä tukun pohjoispäätä, taikka kulkemalla eteläisen pään ympäri, taikkapa tunkeumalla jäiden poikki suoraan jos mahdollista. Mutta joskus tapahtuu, että kaikki nämä tiet ovat suljetut. Ainakin ne ovat vaaraa ja vastusta täynnä. Nuo suunnattoman suuret jää-telat ja tantereet ovat alituisessa liikkeessä, tuulen ja meren-virran ajamina; milloin survaavat toisiansa moniäänisellä jytinällä, milloin eriälle jättäen välillensä pitkiä tanhuita sulaa vettä, taikka törmäävät hirmuisella voimalla yhteen, ajaen jää-kappaleet päällitysten kahden-, kolmen-kymmenen jalan korkuisiksi kummuiksi. Laiva, joka joutuu näiden törmääjäin väliin, saattaa helposti särkyä niinkuin pähkinän kuori, taikka nostetaan kokonansa vedestä jäiden päälle.
Mutta Baffin'in lahti synnyttää jää-vuoriakin, jotka samoin kuin jää-tukut uivat tästä ulos Atlantin valtamereen usein hyvinkin suuressa paljoudessa. Nämä hirmuisen isot uiskentelevaiset lohkareet ovat kuitenkin vallan toisenlaista syntyperää kuin tantereet ja telat, eivätkä ole suolaista ainetta niinkuin viime-mainitut. Ne ovat alkunsa saaneet rantamaiden laaksoloissa, jotka tässä kylmässä ilma-alassa ovat ikuisen jään ja lumen vallassa. Laaksot enimmästi viettävät merelle päin, ja kun jäätä ja lunta yhäti karttuu ylisellä puolella, niin jäätikkö hiljaksensa sujuu alas-päin, kunnes aallot sen lohkaisevat rannasta irti. Näin päästyänsä valtoimeksi osoittaa jää-vuori usein kummallisia muotoja. Kun niitä isompi joukko ko'ossa on, näyttävät kaukaa katsoen niinkuin vuorinen maakunta. Toisinaan ovat linnojen tai kirkkojen näköisiä, varustetut torneilla, huipuilla ja kaarevoilla porteilla. Niiden väri on kauniisti vihertävää, vivahtaen siniin, mutta kaukaa katsoen luulisit niiden olevan valkoista marmoria, kaikki merenkulkijat puhuvat yhdellä äänellä niiden monen-karvaisesta värien loisteesta, joka vaihtelee erilaatuisten ilmain mukaan. Niiden suuruus on usein hämmästyttäväinen, ja koska veden-päällinen osa on ainoastaan seitsemännes koko kappaleesta, niin saapi tavallisesti lukea, että syvyyden mitta vedenpinnasta on kolme vertaa korkeuden suhteen. Ross näki Baffin'in lahdessa useita, jotka olivat pohjaan tarttuneet puolen-kolmatta sadan sylen syvyydellä. Niitä tavataan usein ääretön joukko, noin neljä, viisi sataa yhdessä, ja etelämmäksi tullessaan levittävätkin kylmää ja sumua avaralle alalle, usein penikulman määrät ympärillensä. Päivä-paisteen vaikutuksesta jäätikkö aina alkaa pehmitä ja sulaa, ja puhdas suolaton vesi juoksee koskena vuoren kupeista alas; silloin usein kyllä tapahtuu että laivat tämmöisestä lähteestä täyttävät juoma-varansa. Mutta muitakin syitä löytyy, jotka toisinaan käskevät laivojen lähestyä jäävuorten luokse. Silloin pyrkivät ne suojaan jonkun tuiman vihurin alta, milloin taas tukkujäiden tulvasta päästäkseen, koska jäävuori laajuutensa ja syvyytensä tähden aina kulkee hitaammin, kuin telat ja tantereet. Mutta tämä lähestyminen ei ole varsin vaaraton; suuria veden-alaisia jää-kappaleita saattaa lohjeta ja nousta veden pintaan, rikkoen laivan pohjaa; veden alla saattaa löytyä joku terävä kärki, joka puhkaisee laivan kuvetta; se väkevä virta, joka tavallisesti kulkee jää-vuoren sivulla, saattaa viskata aluksen tätä jäistä muuria vastaan, ja koska jää-vuori useinkin täpärästi viippuu vedessä, se helposti vierii ylös-alaisin ja voipi musertaa lähestyneen laivan.
Matkalaisemme Heklassa ja Griper'issä kulkivat kuitenkin erinomaisetta vastuksetta Baffin'in lahden läpi ja tulivat Elok. 1 p. Lankaster-salmelle. Kaksi päivää myöhemmin nousi kiihkeä itäinen tuuli, joka kuljetti heidät nopeasti salmea myöden tuntemattomia seutuja kohden. Avoin vesi oli edessä, ei jäätä eikä maata esteenä. Koko väestö oli äänettömässä odotuksessa, upsierit ja miehet joukottain mastojen nenissä, joissa istuivat uuteliaasti tarkastamassa, mitä milloinkin näkö-alaan ilmaantui. Näin kulkivat useita kymmeniä peninkulmia länteen päin, jättäen salmen varsille joukon lahtia ja aukkoja, joita eivät malttaneet tarkemmin tutkia, vaan ainoastaan nimillä varustivat. Heidän kulku-väylänsä, joka keskimäärin oli levyydeltä noin kahdeksan peninkulmaa (50 Englannin penink.),[2] alkoi vielä enemmän aueta, ja pohjasesta sekä lännestä hyökkyvä maininki ynnä meren mahtava humina herätti toivon, että juuri pohjoinen valta-meri nyt oli edessä. Mutta edempänä kohtasi yhtämittainen jakso jäitä, joka pian muuttui vahvaksi tukuksi väylän poikki. Pitkin jään parrasta kuohui tuima tyrsky ja laivain täytyi väistyä, ett'eivät joutuisi karsinaan jäiden väliin. Koko taivaskin länttä kohden hohti kirkkaasti yhtämittaista jään-loistetta, josta voitiin arvata, että jää-tukku kävi peninkulman määriä edemmäs kuin näkö-ala ulottuikaan. Etelää kohden kuitenkin oli sula, ja taivas osoitti mustaa veden-kuvastusta. Parry siis toivoi löytävänsä sieltä puolen jotakin pääsö-paikkaa ja purjehti nyt etelään siihen avaraan salmeen, jonka nimitti Prinssi-Regentin-salmeksi. Mutta jonkun peninkulman perästä oli siinäkin jää-salpa vastassa, eikä ollut muuta neuvoa kuin palata entiselle asemalle, odottamaan milloinka jäät aukenisi länteen päin. Sinne tultua havaittiin jää-tukku yhtä tiviiksi kuin ennenkin ja jään-loiste taivaalla oli yhäti kirkas. Jonkun päivän perästä osasivat kuitenkin avata itselleen kaidan tien lähellä salmen pohjoista rantaa. Nyt tuli aika tuuli, lumiräntäisen sateen kanssa, ja Elok. 21 p. oli jää tykkönään kadonnut koko merestä, niin että tuskin oli mahdollinen tuntea samaksi vedeksi, joka vielä niin äskettäin oli ollut jäillä peitetty niin kauas kuin silmä kantoi. Parry nostatti kaikki purjeet länteen mennäkseen ja nimitti kulkeissaan saaret, niemet ja lahdet kahden puolen. Purjehdus ei ollut varsin vapaa vaikeuksista. Magneettisen navan läheisyys teki kompassin kovin epä-suuntaiseksi, ja paksut sumut estivät ottamasta taivaalta viittausta. Ainoastaan maan ja jään mukaan koettivat ohjata matkansa yhtäläiseen suuntaan. Monituisten vastusten kautta tultiin vihdoin isolle saarelle, jonka nimittivät Melville-saareksi, ja kulkien eteenpäin hiljaksensa, tulivat Syysk. 4 p. eräälle paikalle, josta Parry lausuu: "Meidän oli ilo saavuttaa puolipäivä-piiri 110° länsipuolella Greenwichiä,[3] ollessamme pohjoisella levulla 74° 44' 20", jolla tavoin Hänen Majesteettinsa laivat minun komentoni alla tulivat ansaitsemaan sen palkinnon, viisi tuhatta puntaa, joka Parlamentti-päätöksen nojassa ja Kuninkaan käskyllä neuvoskunnassa oli luvattu niille Hänen Majesteettinsa alamaisille, jotka onnistuisivat etenemään niin kauas länteen päin, Pohjoisen napapiirin sisällä.
Pari päivää vielä kuljettiin eteen päin, kunnes taas jäitä kohtasi, joiden häviämistä turhaan odotettiin kaksi viikkokautta. Mutta noin Syysk. 20 p. eneni kylmä niin, että sulakin vesi alkoi ottaa jää-peitteen ja ainoastaan tuulen ja aaltojen voima esti meren-pinnan hyytymästä yhteen jaksoon. Ainoan tunnin tyven olisi siis voinut jäädyttää laivat kiini keskelle merta ja saattaa ne vaarallisimpaan tilaan. Oli siis täytymys palata Melville-saareen ja siellä valita talvi-majaksi joku niistä kahdesta satamasta, joita sivu-mennessä oli keksitty saaren kaakkoisella puolella. Tämä paluu-matka oli jo hyvin vaivaloinen jäätymisen tähden; mutta 24 p. tultiin läntisen sataman edustalle, joka löyttiin kaikin puolin turvalliseksi majoituspaikaksi.
Se tapa, miten meri jäähän menee, on vähän omituinen ja ansaitsee erittäin mainita. Kun jäädyttäväinen tuuli käy meren yli, eivät laineet anna jään asettua, vaan vesi hyytyy ensin hohkaiseksi suhjuksi eli hyhmäksi, joka vähittäin hillitsee aaltojen kuohun ja sillä tavoin päästää jäätymisen alkuun. Nyt syntyy jalan-mittaisia ympyriäisiä hileitä, jotka muodoltansa ovat melkein kuin jonkun jättiläis-kalan suomukset. Nämät hileet, jotka merimiesten puheessa kutsutaan pannukakoiksi, liittyvät pakkasen karttuessa toisiinsa ja tekevät suunnattomia jää-tantereita, joiden vahvuus talven kuluessa karttuu karttumistansa.
Laivain tullessa, oli satama jo jäähän mennyt ja tarpeelliseksi tuli avata noin kolmen uuden-virstan pitkä tie jäiden läpi. Tämä tapahtui seuraavalla tavalla. Kaksi suuntaista viivaa merkitettiin niin suurella välillä, kuin isomman laivan leveys vaati. Kumpaakin viivaa myöden leikattiin halkeama, jonka aliseen päähän oli ripustettu paino, mutta ylinen puoli käytettiin köydellä, minkä kolmijalkainen haaru kannatti. Samalla tapaa leikattiin viivojen välinen jää poikki ja kappaleisin, ja irroitetut lohkareet uitettiin ulos avennosta. Tätä viimeistä tehtävää varten keksivät merimiehet omituisen tempun, pystyttäen veneen purjeita lohkareiden päälle ja näin antaen tuulenkin olla työssä avullisna. Kuitenkin oli tämä osa työstä kyllä vaivaloinen, koska uutta jäätä yhäti syntyi avatussa urassa, varsinkin sen suulla, missä se ennen päivän laskua oli karttunut niin vahvaksi, että tarvittiin jommoinenkin työ sitä rikkoessa. Illan tultua laivat kuljetettiin uran koko pituutta ylös, ja seuraavana päivänä jatkettiin työ entiseen tapaan. Mutta nyt, kun eilinen avento jo oli ennättänyt yön kuluessa jäätyä umpeen, ei ollut enää tilaisuutta uittamaan lohkareet ulos; ne siis, sitä myöden kuin saatiin irti, upotettiin kiintonaisen jää-peiton alle. Tällä lailla puuhattiin puolen neljättä päivää, kunnes laivat olivat määrätyillä asemillaan ja väki kolmella hartaalla hurra-huudolla tervehtivät sitä paikkaa, jossa oli viettäminen vähintäin yhdeksän pitkää kuukautta. Laivat seisoivat viiden sylen syvyisessä vedessä, ankkuri-köyden mitta rannasta. Lahdelle annettiin nimi "Talvi-satama" (Winter Harbour), ja saariston, minkä läpi oli kuljettu, nimittivät matkalaisemme Pohjois-Georgian-saariksi, hallitsijansa Yrjö kuninkaan muistoksi ja kunniaksi.
Heidän oli syy iloita, että näin aikanansa olivat asettuneet turvalliseen Talvi-satamaansa; sillä Lokak. 4 p. nousi ankara etelätuuli, joka voimallisesti ajoi jää-tukun mereltä rantaa kohden, missä nuorempi jää rajusti musertui. Jos Hekla ja Griper vielä olisivat seisoneet ulkopuolella satamaa, olisi niille tosiaan ollut viimeinen hätä tarjona; mutta sataman suojassa eivät tunteneet puuskasta mitään. Niitä aljettiin nyt täydellä toimella varustaa pitkälliseen talvi-oloon. Ensimäinen toimi oli rakentaa katos laivan-kannen yli odotettavan kylmän varaksi. Mastojen nenät nostettiin alas, — ainoastaan Heklan keski-masto jätettiin sillensä; aliset purje-raa'at kiinnitettiin pitkin-päin katoksen kannattimiksi, ja koko tämä kotelus päällystettiin sittemmin kankaalla. Sen-jälkeinen mure oli saada huoneet ja makuu-siat kuivina ja lämpiminä pysymään. Havaittin, näet, että ilman kylmyys, joka jo oli karttunut melkoiseen määrään (20 asteen paikoille), jähdytti vedeksi kaikki höyryt, mitkä nousivat keittoastioista tai väen hengityksestäkin, niin että laivan ansaat ja seinät yhtenään pysyivät märkinä. Tätä asiaa auttamaan asetettiin se iso valin-raudalla ympäröitty kivi-uuni, jossa leivät kypsytettiin, alisen laivan-kannen kesku-paikoille ja savu-torvi pantiin käymään pitkin alisen kannen koko pituutta. Lisäksi valmistettiin eri lämmitys-kone väen asuntoa varten. Tämä oli rautainen kolo eli kumoon kääntynyt ilma-astia, varustettu kolmella torvella, jotka olivat kukin kahden tuuman paksut ja ylempänä yhtyivät toiseen umpinaiseen metalli astiaan, mistä taas kuparinen uunin-torvi kulki pitkin alista kantta. Kun nyt vähäinenkin valkea viritettiin ilma-astian alla, päästettiin savu eri torven kautta ulos, mutta lämminnyt ilma kulki ilma-astiasta torvien kautta ja levisi sillä tavoin laiva-väen asuntoon asti. Muutoinkin valvottiin väen puhtautta ja terveyttä tarkimmalla tavalla, ja elatuksen suhteen tehtiin muutamia tarpeellisia määräyksiä. Jokapäiväisestä leipä-määrästä vähennettiin kolmas osa: naula Donkin'in säilytettyä lihaa ja kortteli hyyteeksi kiehunutta soppaa, kullekkin miehelle viikkoonsa, palkitsi naulan suolaista naudan-lihaa, joka tavallisesti meriväelle annetaan; lisäksi jaettiin joku määrä olutta ja viiniä. Olut valmistettiin maltaista ja humaloista, mutta keittäessä nousi kylmällä ilmalla niin sakea kaasu, että täytyi luopua koko oluen-panemisesta. Tuo merenkulkijain omituinen kiusa, keripukki, koetettiin estää varjelus-lääkkeillä, joita määrä-ajoilla annettiin sisään. Niinpä jaettiin tuon-tuostakin hapanta kaalia ja sallatia niin paljon ätikän kanssa kuin voitiin nauttia, mutta joka päivä piti sen ohessa väen tulla kokoon ja yhden upsierin läsnä-ollessa niellä sitroni-nestettä sokurin kanssa. Että upsierin siinä täytyi saapuvilla olla, saattaa monelle kuulua oudolta; mutta Parry muistuttaa, kuinka paljon merimiehet ovat lapsien kaltaisia kaikessa, mikä koskee heidän tarpeisinsa ja terveyteensä. Muutoin oli yksi seikka erittäin merkittävä elatus-aineiden suhteen: upsiereille ei sallittu vähintäkään etua yhteisen väen rinnalla, ei ruokien lajissa eikä niiden määrässä, ja tästä seurasi sekä väessä tytyväisyyttä että varoissa säästöä. Samatekkuin elatus-varojen suhteen pidettiin poltto-aineistakin tarkka vaari, eikä lämmitetty enemmän kuin terveydelle oli välttämättömän tarpeellista. Sillä tavoin saatiin laivojen sysivarat kestämään talven mittaan; sillä ne turpeet ja sammaleet, mitkä rannasta olisi saatu, olivat märkyytensä tähden kelvottomat käyttää.
Suurella tarkkuudella myöskin pidettiin huolta väen vaatteuksesta. Hyödyllistä olisi ollut tuuletella miesten sänky-vaatteet kannen päällä kumminkin kerta viikkoonsa; mutta tämä havaittiin mahdottomaksi, sillä jos ikinä joku vaate tuotiin kannen päälle, se pian tuli yhtä kylmäksi kuin ilmakin. Kun nyt vaate vietiin takaisin lämpimämpään paikkaan, asettuivat höyryt kohta sen päälle muuttuen vedeksi, josta se kastui liko-märäksi. Kuivuuden ja puhtauden välille oli siis valta niin tasoitettava, että terveydelle miten mahdollista vähin haitta syntyisi.
Kuinka tarkalla huolella koetettiin pysyttää miehet hyvässä terveydessä ja hyvällä mielellä, ymmärrämme paraiten seuraavasta komentaja Parry'n kertomasta: "Siinä työttömyyden ja joutilaisuuden tilassa, jossa nyt oltiin ja joka arvattavasti oli kestävä suurimman osan vuotta, olin halullinen keksimään jotakin huvitusta miehille, tämän pitkän ja ikävän aian kulutteeksi. Ehdottelin siis upsiereille panna tuolloin tällöin näytelmän toimeen Heklassa, koska semmoinen keino voisi pysyttää iloista mieltä voimissa. Molempain laivain upsierit suostuivat mieluisasti ehdotukseeni, ja kun Luutnantti Beechey oli oikeassa järjestyksessä valittu teaterin-johtajaksi, määrättiin ensimäinen näytös Marrask. 5 päiväksi ja synnytti laivain väestössä suurta ihastusta. Näissä huvituksissa otin mielelläni itsekin osani, vakuutettuna että iloinen esimerkki ja kaikki toimi, mikä voisi herättää lystiä ja hilpeyttä, kuului varsinaisesti minun virkani velvollisunksiin siinä omituisessa tilassa, jossa nyt olimme". — Tuskin tarvitsee mainita, että nämä näytökset luonnistuivat kaikkein mieliin; miehet usein nauroivat pakahtuakseen, arvattavasti paljonkin siitä syystä, kun näkivät upsierinsa niin kummallisissa tehtävissä. Näytökset uudistettiin joka toinen viikko ja odotettin aina suurella ihastuksella. "Myöskin teaterin varustus", sanoo Parry, "ja sen hajottaminen, johon tarvittiin joukko miehiä pariksi päivää ennen ja jälkeen jokaisen näytöksen, oli erinomaisen hyödyllinen asia, koska tavalliset laivatyöt eivät läheskään antaneet kylläksi tekemistä; ja minä pelkäsin työnpuutetta niinkuin pahimpia haittoja, mitä meille tapahtua voisi". Muutamaan aikaan oli pelkäämistä, että kylmän ankaruus tekisi lopun näille huvituksille; mutta semmoinen oli upsierien into ja miesten mieliteko, että vaikka teaterissa joskus oli 17° ja 18° kylmää, näytelmä kuitenkin pantiin käymään niinkuin tavallisesti. Ja kun laiva-kirjaston vähäiset näytelmä-varat olivat kulutetut, tehtiin uusia alkuperäisiä kappaleita.
Toinen ajan-viete, jonka upsierit huviksensa panivat toimeen, oli viikko-lehti, nimeltä: "North Georgian Gazette and Winter Chronicle;" (Pohjois-Georgian sanomat ja Talvi-kronikka). Kapteini Sabine rupesi toimittajaksi ja muut molempain laivain upsierit lupasivat lähetyksiä. Luonnollisesti lehti tuli ulos ainoastaan käsikirjoituksena, mutta sittemmin kun oli onnellisesti palattu kotimaahan, painettiin kaikki numerot yhteen kirjaan. Se haitta, mikä olisi voinut syntyä tämmöisestä sanomalehdestä keskinäisen suosion ja sovinnon suhteen, kartettiin täydellisesti kirjoittajain hellä-tuntoisuudella, ja selvä etu oli toimittamisen vaivasta, joka kulutti monta ikävää hetkeä ja käänsi mielet pois synkistä ajatuksista, jommoisia joskus tahtoi tunkeuda rohkeimman miehen päälle.
Mutta huvitusten tähden ei unohdettu tieteen vaatimuksia. Kapteini Sabine'n johdolla asetettiin observatorio soveliaalle paikalle, noin 700 kyynärää laivoista länttä kohden. Siihen rakennettiin huone lähelle rantaa kelloja ja muita tiede-aseita varten. Seinät tehtiin kahdenkertaisesta plankku-liitoksesta, jonka väli täytettiin sammaleilla, niin että huone voitiin kylmimmälläkin ilmalla pitää lämpimänä yhden ainoan uunin avulla.
Joku aika asettumisen jälkeen Talvi-satamaan, näkyi peuroja ja metsäkanoja, ja muutamat niistä ammuttiinkin; mutta ennen Lokakuun loppua nämä ja enimmät muut eläimet muuttivat pois saaresta, niin että ainoastaan sudet ja ketut jäivät laivoille seuraksi, kunnes vihdoin nämäkin eläimet kylmimmällä talvis-aialla katosivat tykkönään. Lokak. 1 p. nähtiin iso jää-karhu, joka ajoi kapteini Sabine'n palvelijaa takaa. Sitä tervehdittiin useilla luodeilla, mutta ei osattu kuoliaaksi ampua. Myöhemmin ei sitä eikä muuta karhua nähty koko talvis-aikana. Lokak. 10 p. oli nähty metsänriistaa laivojen lähisyydessä, ja joukko miehiä lähetettiin niitä ajamaan. Myöhään illalla palattiin saaliin kanssa, mutta yksi Griper'in miehistä kaivattiin. Vaikka yö oli pimeä, löyttiin hän kuitenkin, juuri kun näännyksissä oli langennut jyrkästä kinoksesta alas ja alkoi uupua siihen tylsään hermottomuuteen, joka, jos se vallan saapi, aina tuottaa kuoleman. Hän oli huolimattomuudesta lähtenyt lapasitta ulos, pyssy kädessä, ja sormet olivat kohmettuneet siihen muotoon, jolla olivat pyssyä pidelleet. Mies kohta jätettiin lääkärien holhottavaksi, mutta kädestä oli kolme sormea jo ennättäneet niin paleltua, että ne täytyi pois leikata. Kuinka pakkanen vaikuttaa jähmistystä sekä ihmisen ruumiisen että sielunkin voimiin, nähtiin selvästi ei ainoastaan tässä miehessä vaan kahdessa muussakin, jotka jotenkin myöhään olivat laivoihin palanneet ja vaadittiin tekemään selvää tuosta yhdestä, joka vielä oli poissa. Komentaja Parry sanoo: "Kun käskin heidät kajuuttiini, iskivät silmänsä huimasti ja puhuivat niin sekaisin ja vaikeasti, ett'ei ollut mahdollista saada heiltä järjellistä vastausta mihinkään kysymykseen. Mutta oltuansa vähäsen aikaa laivassa, alkoivat toipua hurmiostaan, sitä myöden kuin veren-kulku tuli entiselleen, ja vasta silloin saattoi jokainen helposti huomata, ett'eivät olleet juopuneet. Niille, jotka paljon ovat olleet kylmissä maissa, tämä seikka ei taida olla mitään uutta; mutta en saata olla uskomatta (ja siinä tarkoituksessa siitä puhunkin), että moni mies lienee tullut rangaistuksi juopumuksesta, vaikka hän todesta on ollut ainoastaan pakkasen kontassa; sillä minä olen useinkin nähnyt miehiäni semmoisessa päihtymyksen tilassa, minkä olisin epäilemättä päättänyt viinan vaikuttamaksi, ellen olisi ollut varsin varma, ett'ei heillä Melville-saaressa ollut mahdollista tilaisuutta saamaan mitään väkevämpää kuin lumi-vettä". — Muutoin tämä yllä-mainittu tapaus osoitti tarpeelliseksi ryhtyä varo-keinoihin, jotka estäisi miesten eksymistä pimeään ja pyryyn. Kaikki väet lähiseuduilla varustettiin sormi-viitoilla, jotka osoittivat laivoille päin. Jos lumituiskun ohessa sattui tavaton pakkanen, ei päästetty ketään laivojen asema-paikoista, ja laivat yhdistettiin köydellä, joka oli johteena toisesta toiseen. Parry'n vakuutus oli, ett'ei yksikään ihminen voisi hengissä pysyä, joka semmoiseen ilmaan jäisi ainoaksi tunniksi.
Lokakuun lopussa oli auringosta vielä niin paljon apua, että kapteini Parry'n kajuutissa, jonka akkunat olivat päivää kohden, nähtiin kynttilättä lukea ja kirjoittaa kello puoli kymmenestä puoli kolmeen. Ilma pidettiin lauhkeana, kun Fahrenheitin lämpömittari osoitti 0 (s.t.s. 32° Farenheit'iä eli 18° Celsius'ta veden jäätymystä alempana[4]); sillä ihmisten ruumiit mukaantuivat niin helposti ilma-alaan, että ne, kestettyänsä jonkun päivän -15° tai -20° Fahrenheitiä (s.o. -26° tai -29° Celsius'ta), tunsivat oikein ihanaksi, kun lämpömittari sen verran nousi.
Kylmän voima ja vaikutus havaittiin merkittävällä tavalla, kun metallia koskettiin paljaalla iholla; siitä oli sama tunto, kuin jos olisi tuli-kuumaa koskettu ja iho kohta lähti koskevasta jäsenestä. Oli siis tarpeellinen käyttää suurta varovaisuutta, pidellessä sekstanteja ja muita tiede-aseita, olletikkin kiikarien silmä-osat, jotka tuimasti polttivat ihoa, jos ne saivat kasvoihin koskea; mutta tämä asia helposti autettiin, päällystämällä niitä hienolla nahalla. Toinenkin kylmän vaikutus tiede-aseisin alkoi tähän aikaan tulla havaittavaksi. Kun ikinä joku ase, joka oli ulko-ilmassa ollut niin kauan, että kylmä oli siihen ennättänyt mennä, äkisti taas tuotiin alas kajuutteihin, niin höyry oietis sakeuntui sen ympäri, niin että se näytti suitsevan ja lasien päälle asettui melkein samassa tuokiossa jää-verho, jonka poistaminen vaati suurta varovaisuutta, ett'ei laseille vikaa tulisi. Jos kynttilä asetettiin aseen likelle erääsen suuntaan katsojan suhteen, nähtiin suuri joukko hentoja lumi-okaita säihkyvän noin parin, kolmen tuuman päässä aseesta, ja nämä arvattavasti syntyivät siitä, kun höyryt yht'äkkiä muuttuivat jääksi aseen levittämässä kylmässä.
Marrask. 4 p. aurinko katosi ja oli vasta Helmik. 8 p. taas odotettava näkyviin, oltuansa kuusi-kymmenettä päivää taivaan-rannan alla. Tähdet nyt alkoivat näkyä päivä-sydännäkin. Mutta ei kuitenkaan pimeimmälläkään sydän-talvella päivä ollut niin hämmentynyt yöhön, ett'ei jokainen uusi päivä olisi puolipäivän aikana eroitettu hyvin huomattavalla puhteella, joka ainakin teki seudun niin näköiseksi, että mukavasti voitiin kulkea ulkona noin pari tuntia. Jos ilma oli selkeä, nähtiin tunnin aikaa ennen ja jälkeen puolipäivän eteläisellä taivaan-rannalla ihana kaari heleän-punaista valoa. Muutoinkin lumen kirkkaus ja toisinaan sen lisäksi kaunis kuutama poistivat synkeyden. Joskus välkkyväiset revon-tulet kirkastivat taivaan kantta sanomattoman loistavilla väreillä, keltasella, purppuralla ja oransilla, osoittaen näytelmän, jonka juhlallista ihanuutta ei eteläisillä mailla voida aavistaa.
Erinomaisella huolella valvottiin, ett'ei väestö tällä pimeällä aralta jäisi työttömäksi, ja tämä onnistuikin niin hyvin, että miehet valittivat heille ei jääneen aikaa vaatteitansa korjaamaan. Millä tavalla aika näin saatiin kulumaan, ansaitsee muutamilla sanoilla erittäin mainita.
Upsierit ja neljännys-miehet jaettiin neljään yö-vartiaan ja olivat vuoroonsa valveilla, niinkuin merellä ainakin, sill'aikaa kun muu väestö sai nukkua levollansa. Miehet nousivat 15 min. ennen kuutta ja molemmat kannet kuurattiin kivillä ja kuumalla hiedalla kello kahdeksaan, jolloin sekä miehet että upsierit menivät suurukselle. Nyt annettiin miehille kolme neljännestä tuntia, jona saivat valmistaita tarkastukseen, ja kello vähän yli yhdeksän kokoontuivat kannen päälle, jolloin tarkasti tutkittiin jokaisen puhtautta ja hänen vaatteuksensa lämpimyyttä ja laitaa yleensä. Kun upsierien kertomukset tästä asiasta olivat annetut komentajalle, meni tämä itse tutkimaan väen asuntoa ja makuu-sioja. Missä joku kosteus näkyi tai jäätä oli yön kuluessa syntynyt, se laitettiin pois ja tuo lämmin ilma-torvi siirrettiin sille kohdalle, kunnes kosteus kuivui. Enintä vastusta antoivat makuu-siat, jotka olivat lähinnä laivan kylkiä, missä melkein aina kokoontui kosteutta ja jäätä. Niitä harvoja, jotka sattuivat sairaina olemaan, käytiin myöskin katselemassa ja lääkärin kanssa neuvoteltiin, kuinka kuivuus ja lämmin sekä kaikkinainen hyvä olo pidettäisiin voimassa. Tästäpä komentaja palasi yliselle kannelle ja tarkasteli nyt itsekin miehiä. Sen jälkeen ne päästettiin ulos rannikolla käymään puolipäivään, jolloin palasivat murkinalle. Mutta jos ilma oli liian tuima ulko-oloon, täytyi heidän liikuntoa varten juosta laivan-kannen päällä, pitäen tasaista polkua eräiden urkujen mukaan taikka oman laulamisensa jälkeen. Miesten joukossa olivat muutamat harvat, joiden mieli ei aluksi olisi tehnyt senlaista säännöllistä liikuntoa; mutta havaittuaan, että siitä ei ollut pääsemistä, he pian ymmärsivät sen tarpeellisuutta terveydelle ja ottivat sen leikilliseksi huvitukseksi.
Myöskin upsierit, jotka söivät murkinansa kello kaksi, kuleksivat tavallisesti pari tuntia rannikolla, jollei ankara pyry tai kirpeä tuuli heitä siitä estänyt. Tarpeellinen oli kuitenkin pysyä jokseenkin ahtaassa piirikunnassa, ett'ei joku äkillinen pyry-ilma estäisi heitä palaamasta. Näkö-alan synkkä yhtäläisyys, kaikki lumen peittämänä ja hengetönnä, synnytti melkein alakuloisuutta, ja monestikin saattoi huomaamatta ajatus puikahtaa kotimaan seuduille, missä tiettiin vilkkaan elämän riehuvan täydessä voimassaan. Tässäpä ainoa lohdullinen esine, joka kohtasi katsojan silmää, oli laivoista nouseva savu, joka todisti elävien olentojen läsnä-oloa; ja se kuoleman hiljaisuus, joka yli-ympäri vallitsi, elähytettiin ainoastaan tuolloin tällöin ihmis-äänien kaikunalla, joka kylmässä ilmassa kuului paljoa kauemmas kuin tavallisesti.
Ehtoo-päivällä pantiin miehet tavallisesti tekemään purje-nuoria. Kello puolivälissä kuusi lopetettin työn-teko ja yhtäläinen tarkastus kuin aamullakin tapahtui miesten ja heidän makuu-siojensa suhteen. Nyt miehet päästettiin ehtoolliselle ja upsierit menivät teellensä. Sitten väki sai huvitella itseänsä millä tahtoivat, muutamilla peleillä, laululla ja tanssilla kello yhdeksään asti, jolloin levolle mentiin ja lamput sammutettiin. Palon varaksi kävivät joka puolitunnin päästä yöllä neljännysmiehet tarkastamassa alista kantta, ja laivojen vieressä pidettiin aina aventoja sulana, jos sattuisi senlainen kauhea tapaus. Upsierien iltakausi kului enimmästi lukemalla ja kirjoittamalla, jonka lisäksi joskus tuli joku shakki-peli taikka viulun ja huilun soitanto kello puoliväliin yksitoista, johon aikaan maata pantiin.
Näin elettiin tavallisesti viikon kuusi arki-päivää. Joka pyhä pidettiin kummassakin laivassa jumalan-palvelus ja luettiin saarna. Rukous, joka tavallisesti merellä luetaan, oli sovitettu nykyisten asianhaarain mukaan, kiitoksella siitä hyvästä onnesta, joka oli Korkeimmalta sallittu, ja anomuksella, että Hän vastakin antaisi suojeluksensa. Se hartaus, jolla koko väki noudatti näitä uskon velvollisuuksia, antoi hyvän todistuksen heidän jumalisuudestaan ja vaikutti paljonkin siihen hyvään ja säännölliseen käytökseen, joka heitä melkein jok'ainoata koko aian kaunisti.
Joulu-päivä, joka on Englantilaisten rakkain juhla, vietettiin niin iloisesti, kun tila saattoi sallia. Jumalanpalveluksen jälkeen, syötiin jouluateria ja miehille lisäksi annettiin punssia ("grog"), että saisivat juoda kotona-olevaisten ystäväinsä muistoksi. "Se on miesten kunniaksi mainittava", sanoo Parry, "että kaikki kävi siivosti vastoin merimiesten liian usein huomattua tapaa". Upsierit viettivät jouluriemunsa yhdessä, melkein samalla lailla kuin kotimaassa. Kappale Englantilaista paisti-härkää ("roast beef"), joka oli joulu-aterian herkkuna, oli laivassa ollut tuoreena säilytetty viime Toukokuusta saakka; sillä ilman kylmyys oli koko kesänkin aikana estänyt sen pahenemasta.
Uuden vuoden aikana sattui ensimäinen keripukin tapaus Heklan tykkiniekassa. Syytä tutkiessa, havaittiin että hänen vuoteensa oli siinä kohden märäksi kastunut, missä hengitys oli koskenut sänky-vaatteisin. Hänelle annettiin kohta soveliaita lääkkeitä, nimittäin kasvu-soppaa, sitroni-nestettä sokurin kanssa, ätikkäistä sallatia, karvikka-hilloa, urpuviinaa, j.n.e. Koska tuoreet kasvikset ovat paras lääke keripukkia vastaan, alkoi komentaja tähän aikaan kasvattaa sinappia (Melanosinapis communis) ja krassia (Cardamine pratensis) kajuutissansa, istuttaen siemenet pieniin mataloihin multa-koppiin, jotka peitettiin pitkin uunin torvea. Viikkokaudessa kasvoi tällä tavoin siemenestä niin paljon naattia ja lehteä, että voitiin ruuaksi käyttää, ja kuin useita koppia aina pidettiin kasvamassa, saatettiin kahdelle tai kolmelle sairaalle antaa noin unssi päiväänsä tuoretta sallatia. Se sinappi ja krassi, mikä näin kasvatettiin, oli vallan vaalea ja väritön, koska päivän valo oli siitä puuttunut; mutta sen kirpeä maku ei ollut vähempi kuin tavallisestikaan. Minkä hyödyn nämä tuoreet kasvikset tekivät, taidamme paraiten arvata, kun muistutetaan, että samaseen aikaan muut keripukin lääkkeet alkoivat pilaantua. Sitrooni-neste jäätyi ja rikkoi pullonsa; ätikkä taas jäätyessään kadotti happamuuttansa. Mutta nuo ankarimmalla talvella kasvatetut naatit palkitsivat täydellisesti kaikki näin kärsityt vahingot.
Tammikuun alku-puoli oli kovin kylmä, niin että 7 p. väkiviinainen lämpömittari osoitti -49° Fahrenheit'ia (eli -45° Celsiusta). Kuitenkin oli, niinkuin pohjoisissa maissa ainakin, helmikuu vielä kylmempi. Ankarin pakkanen, mitä koettiin, oli helmikuun 14 ja 15 p. välillä, jolloin lämpömittari osoitti -54° ja -55° Fahrenheit'ia (eli -47 7/9° ja -48 1/3° Celsiusta). Tämä suunnaton pakkanen ei kuitenkaan ollut miksikään haitaksi, niin kauan kuin ilma pysyi tyyni tyvenenä; mutta niin pian kuin vähinkin tuulen-hönkä vastaan tuli, tuntui kasvoissa kipeä poltto ja otsassa pakoitus, joka karttui karttumistaan. Muutoin oli pakkasen vaikutus monesta kohden merkillinen. Ihmisen hengitys näkyi niinkuin savu laukenevasta pyssystä, ja joukko miehiä, jotka jäällä yhdessä kulkivat, näytti niinkuin paksu valkoinen pilvi. Mutta kummallisinta oli äänen voima ulko-ilmassa. Jos kaksi miestä puhuivat keskenänsä tavallisella äänellä, kuuluivat sanat selvästi Englannin peninkulman (puolen-toista uuden virstan) päähän, ja Parry kerran kuuli vielä kauempaakin erään rannalla kävelemän miehen laulavan itseksensä.
Silla välin oli jo aurinko alkanut näkyviin tulla päivä-sydämminä. Helmik. 3 p. se nähtiin ainoastaan Heklan maston-nenästä, mutta 7 p. jo laivan-kanneltakin. Helmikuun loppupuolella oli joka päivä jonkun tunnin auringonpaiste, ja komentajan teki mieli päästää päivän-valoa kajuuttiinsa, jonka molemmat akkunat olivat olleet peitetyt vahvalla villa-kankaalla. Nämä peitteet, jotka nyt pois otettiin, olivat jäätyneet akkunan-laseihin kiinni, ja kaksisten lasien väliin oli kokoontunut niin paljon jäätä ja härmää, että kaksi-toista isomaista kopallista kannettiin siitä ulos. Näin pääsi uusi päivän-valo kajuuttiin, mutta tämä ilo ostettiin melkoisella haitalla; sillä kajuutti kävi samassa niin kylmäksi, että kaksi kronometeriä pysähtyi ja että upsierien täytyi pari viikkoa pitää täydet päällys-vaatteet yllänsä kajuutissakin. Pakkanen oli Helmikuun lopulla vielä varsin pelättävä. Tapahtui 24 p., että miesten juostessa liikuntoa varten kannen päällä, huone rannikolla nähtiin ilmi-tulessa. Kaikki upsierit ja miehet riensivät sinne, ja kun katto oli revitty, sammutettiin palo lumella, ennenkuin se oli vahingoittanut niitä kalliita tiede-aseita, joita huoneessa löytyi. Mutta ihmiset, jotka sammuttamassa olivat, kärsivät monikin pahaa paleltumista, vaikka lääkärit yhtenään kulkivat ympäri hieromassa lumella niitä jäseniä, jotka olivat kuoleentumallansa. Vihdoin Maaliskuu toi tullessansa lauhkeammat ilmat. Lopulla sitä kuuta nähtiin muutama lintu, ja huhtikuun kesku-paikoilla näkyi peuran ja muskus-härän jälkiä. Ruvettiin nyt lähettämään miehet ulos metsän-käyntiin, josta tuli tuoretta ja terveellistä ruokaa koko väelle. Samoilla retkillä myöskin ko'ottiin lumen alta paljon käen-kaalia eli ketunleipää (Oxalis acetocella), joka on paras lääke keripukkia vastaan. Seuraus olikin, että joka mies tuli täydellisen terveeksi; ainoastaan silmät kärsivät tulehtumista lumen väkevästä hohteesta päivä-paisteella.
Toukokuu tuli ja meni, eikä vielä näkynyt paljon toivoa päästä tästä jäisestä vankeudesta. Meri oli varsin yhdellänsä ja jää satamassa oli kuuden, seitsemän jalan paksu eikä osoittanut paljo mitään sulamisen hanketta. Kun Toukokuun 24 p. satoi vähäsen vettä, pidettiin se asia niin erinomaisena, että joka mies riensi kannen päälle sitä katsomaan. Alku-puolella Kesäkuuta lähti komentaja pienen seuran kanssa jalkaisin retkeilemään toiselle puolelle Melville-saarta. Maa oli vielä enimmältään lumen peitossa, mutta saaren läntisellä puolella löyttiin paikkakunta, joka ihanuudessa veti vertoja onnellisimmille seuduille napapiirin sisällä. Tässä suojellussa paikassa oli suvi enemmin joutunut kuin muualla; sammalia, ruohoja, vaivais-villoja ja kivirikkoja (Saxifraga) tavattiin runsaasti, vieläpä yksi leinikkö (Ranunculus) täysissä kukkasissa; ja lintuja sekä muita eläimiä oli jommoinenkin määrä.
Samaan aikaa kuin Parry palasi tältä retkeltä, eli Kesäk. 15 p., alkoi Talvi-satamakin tuntea kevään vaikutusta ja kaikki rannikon purot tulivat tulvilleen. Mutta koko tämän ja seuraavankin kuukauden saivat matkalaisemme turhaan odottaa jäiden lähtöä. Heinäk. 17 p. nousi lämmin +60 asteesen Fahrenheitia (eli -15 1/2° Celsiusta), joka oli korkein määrä, mitä Melville-saaressa tavattiin. Mutta saman kuun lopulla alkoi jo näkyä talven-merkkejä. Harvoin oli päivillä +40° Fahrenheitia (s.o. +4 1/2° Celsiusta), usein satoi lunta ja lumi-räntää, ja joka yö menivät allikot ohueen jäähän. Kuitenkin riutuivat sataman jäät riutumistaan, ja vihdoin Elok. 2 p. tapahtui semmoinen äkillinen muutos kuin usein näillä vesillä nähdään: jää, vaikka vielä vahvana, rikkui ja lähti ulos satamasta. Laivat olivat tätä hetkeä odottaneet; ne olivat jo täydessä asussa matkaa varten, ja purjehtivat nyt taas komeasti aaltojen selissä.
Komentaja Parry oli vielä hyvässä toivossa päästä tarkoituksensa perille luoteisen kulkuväylän suhteen, ja käänsi siis matkansa länteen päin. Tällä kertaa hän tosin etenikin vähäistä lännemmäs kuin mennä-vuonna, mutta jää-tukut tulivat hänelle yhä vaikeimmiksi esteiksi, ja pelkäämistä oli, että matkalaiset vielä toiseksi talveksi jäisivät näille tylyille tienoille. Siis kääntyivät Elok. 26 p. takasin itää kohden ja aloittivat kotimatkansa, jonka vaiheita ei ole tarpeellinen kertoa. Millä ilolla heitä otettiin vastaan Englannissa, on helppo ymmärtää. He olivat käyneet neljättä kymmentä astetta lännempänä kuin kukaan ennen, keksineet paljon uusia maita, saaria ja vesiä, näyttäneet todeksi, että Amerikan pohjoispuolella on avoin vesi, ja kestäneet jäämeren pitkää talvea ei ainoastaan onnellisesti vaan melkein hauskasti ja iloisesti. "Minun oli onni", komentaja lausuu, "nähdä kaikki upsierit ja miehet molemmissa laivoissa (yksi ainoa eroitettuna neljän-kymmenettä hengen joukosta) samassa hyvässä terveydessä kuin lähtiessäkin, heidän oltuansa matkalla lähes kahdeksan-toista kuukautta, jolla välin olimme melkein kokonaan eläneet omilla varoillamme".