RAUHALLINEN VUOSISATA SAVOSSA.
Kun Käkisalmen lääni oli valloitettu ja Ruotsin valtakuntaan yhdistetty, alkoi Savonmaalle levollinen aikakausi, jonka laatuista se ei ennen milloinkaan ollut kokenut. Venäjän raja oli nyt kaukana. Entiset riitaveljet, Kreikan-uskoiset Karjalaiset, olivat isommalta osalta lähteneet uutta hallitusta pakoon, Käkisalmen läänistä ulos, ja sijaan siirtyi Lutherilaisia uutis-asukkaita Suomen puolelta, niinpä Savostakin. Rakkaan rauhan päiväpaisteessa versoi viljelys versomistaan Saimaan ja Kallaveden rannikoilla. Seurakunnat täytyi pian jakaa toinen toisensa perästä karttuvan väestön tähden. Näin syntyi 17:nnen vuosisadan keskipaikkoihin asti kahdeksan uutta kirkkopitäjää. Ensimäinen oli Puumala, jo v. 1617. Sitten seurasivat Iisalmi, Sulkava ja Joroinen vielä suuren Kustaa Aadolfin hallitessa, sekä Leppävirrat ja Kerimäki holhoja-hallituksen aikana, ja vihdoin Ristiina ja Kangasniemi Kristiina kuninkaan hallitessa. Kaikkiansa oli nyt Savossa 14 kirkkoherrakuntaa; sillä Kustaa Vaasan aikuisten neljän lisäksi oli Juhanan hallitessa tullut Rantasalmi ja Pieksämäki.
Rauhallista aikaa tämä oli siinä merkityksessä, ett'ei Savon miesten enää tarvinnut joka hetki odottaa vihollisten päällekarkausta omiin kyläkuntiinsa. Muutoin oli kyllä tarpeeksi, jopa liiaksikin, sotaista harjoitusta. Laiska-Jaakon kanssa elusteltiin hetken aikaa Novgorod'issa. Sitten käytiin Kustaa Horn'in kanssa Liivinmaata valloittamassa ja seurattiin sankari-kuninkaan, Kustaa Adolfin retkillä Preussiin ja Saksaan saakka, Veikselin, Elbe'n ja Tonavan rannoille. Yhä avarammalle sodan leimu loisti. Juutin-rauman ja Karpatien välillä ei ollut sitä seutua, jota Suomalainen soturi ei olisi oppinut tuntemaan marssiessaan, taistellessaan. Usein tuntui lähtö kaukaisille sotatantereille kyllä kamottavalta, usein rakkaiden kotiseutujen muisto herätti ikävöimistä. Mutta olihan toisinaan hupaistakin köyhän Savon poian herrastella rikkailla etelämailla, juoda Katholis-pispain viinit ja unohtaa kotoiset kaljat.
Kerran kuitenkin tälläkin aikakaudella vaara uhkasi Savon omia aloja. Se oli v. 1656. Savon soturit, niinkuin koko muukin Suomen sotavoima, oli silloin Kaarlo Kustaa kuninkaan kanssa Puolassa. Venäläiset luulivat soveliaan hetken tulleen, voittaaksensa takaisin, mitä Stolbovan rauhanteossa olivat kadottaneet. Heinäkuulla muutama parvikunta samosi Savoon asti, hävitti hirveästi Kerimäellä ja Säämingissä, poltti Savonlinnan kaupungin ja alkoi itse linnaa ahdistaa. Vaan maakunta ei ollut miehistä tyhjä, vaikka sotaväki oli poissa. Talonpoiat, jotka olivat linnan turviin paenneet, valloittivat äkillisellä rynnäköllä vihollisleirin ja ajoivat piiritys-joukon ulos Savon rajoilta. — Mikä eroitus entisten aikain suhteen! Vielä menneellä vuosisadalla oli vaivaloisesti painiskeltu Venäläisten kanssa; nyt oli tämmöinen ottelu niinkuin lasten leikkiä. Syy tähän muutokseen on kyllä selvä. Suomen kansa oli nyt saanut kasvatuksensa Euroopan suurilla tappo-tantereilla ja oli tullut maailman sotaisimmaksi kansaksi. Harva se mies, jok' ei ollut joskus palvellut maailman suurten päällikköin komennon alla. Korkeinta koulua oli käyty, eikä suotta. Se nähtiin selvästi 1656 vuoden tapauksista.
Miltä Savonmaa muutoin näytti tällä turvallisella aikakaudella? — Hallinnon puolesta Savo toisinaan luettiin Viipurin lääniin; toisinaan oli nytkin eri maaherra Savonlinnassa. Sen ohessa syntyi Kristiina kuuinkaan aikana yksityisiä herraskuntia, joissa joku valtakunnan ylimys hallitsi ja vallitsi perittävällä oikeudella. Savossa oli sillä tavoin läänin molemmat päät, etelässä ja pohjasessa, eri läänityksinä ja molemmat kreivi Pietari Brahe'n hallussa. Niinkutsuttu "Brahelinnan lääni" käsitti entisen Pellosniemen hallinto-pitäjän, ja siihen aikoi kreivi rakentaa itsellensä linnan, jonka rauniot vielä säilyttävät tämän nimen. Savon pohjois-osa taas, Kuopion ja Iisalmen pitäjät, luettiin Kajaanin vapaaherrakuntaan. Brahe itse kulki useat kerrat Savossa ja teki parastansa maakunnan hyväksi. Savonlinnan viereen syntyi maakunnan ensimäinen ja ainoa kaupunki; koskia perattiin; vihdoin myöskin tuo vanha ajatus yhdistää Saimaan vedet mereen otettiin uudestaan keskusteltavaksi. Hiljainen, mutta silminnähtävä edistys havaitaan kaikissa oloissa.
Vuosisadan loppupuolella korjattiin läänitykset jälleen kruunun alle. Kohta sen jälkeen perustettiin ruotu-laitos. Siinäpä Savon historian pääkohdat Ruotsin mahtavuuden aikana.