ENSIMMÄINEN UPSEERI.
Ja minne joutuikaan tuo nunna punahuuli?
LARSSON.
Hänet sain ma satulaan ja lensin pois kuin tuuli.
TOINEN UPSEERI.
Ja munkki?
LARSSON.
Hirtettiin.
ENSIM. UPSEERI.
Ja abbedissa?
LARSSON.
Huus.
TOINEN UPSEERI?
Ja viinit luostarin.
LARSSON.
Ma join.
ENSIM. UPSEERI.
Kuink' kauvan?
LARSSON.
Päivää kuus.
TOINEN UPSEERI.
Oh, helvetti!
LARSSON.
Niin, niin, ma mitä taisin muuta? Kaks sataa aamia, ne kutkuttaa voi suuta, ja ehta rheiniläistä! Viikon asustin ma kellarissa, join ja väliin suutelin.
ENSIM. UPSEERI.
Kas lempo!
TOINEN UPSEERI.
Maljasi!
LARSSON.
Minust' on yhdellainen.
Noch einmal — viiniä! — sanoopi ranskalainen.
(Kätchen tuo viiniä.)
ENSIM. UPSEERI.
Yks ääni Larssonille!
TOINEN UPSEERI.
Taikka sataa kaks. (Juovat.)
BERTEL (itsekseen, miettien).
Täss' onpi salaisuus, min vaadin valoisaks.
(Ääneen Kätchenille.)
Sano, Kätchen, tänään kun mua uhkas kuolon käsi
ja sinä päästit mun, ken olin mielestäsi?
KÄTCHEN (naivisti).
Kah, uljas ritari, — vaikk' kyllä keretti.
BERTEL.
Kas niin, sa puhuthan nyt totta?
KÄTCHEN.
Tietysti.
BERTEL.
Oletko nähnyt kuinka neitis silmät palaa seurassa kuninkaan, kuin kohtalo ne salaa olentons' oikean yön verhoon.
KÄTCHEN.
Enkä ma sit' ole huomannut.
BERTEL.
Ken on hän? Ilmoita! Hän onko enkeli, tuo valtaneitis tumma, vai musta demooni, joll' onpi voima kumma sydämet kahlita? Ma katsoin, vapisin ja ihailin. Kuin pilvi, kielin tulisin mi yöstä haastavi, hän kauhistaa ja hurmaa. Hän luotu jakamaan on onnea vai surmaa? Ma pelkään, koska nään tuon tulikatsehen kuningast' etsivän.
KÄTCHEN.
Ma mitään pelkäis en, ellei tuo pater… Sht! Rasahti pensas tuolla… Niin, hän on kaiken syy, ja tähän tahdon kuolla, jos hän ei ilmahan räjäytä meitä. Niin, se mies hirveä. Se pitäis panna kiin'. (Salaperäisesti.) Mut neiti hyvä on, kun vaan hän saapi syödä. Pater antoi tikarin ja käski hänen lyödä… ja neiti sanoi näin: Tikari Juudithin!…
BERTEL.
Haa!
KÄTCHEN.
Sitten… ah!
(Kiiruhtaa nopeasti pois äkätessään Hieronymuksen, joka muiden huomaamatta näyttäytyy hetkisen puiden välissä.)
BERTEL.
Jää! Kuin? Tikari Juudithin!
Siis murhaa! Taivas! O, demooni kaunis sua!
Ei kätes koskea saa Herran voideltua.
Kuningas saakohon täst' tiedon. Kirje!… Niin.
LARSSON (juomapöydän ääressä).
Blitzdonner Pappenheim! Juo Bertel! Nähkääs, siin' hän kanssa neitosten naljailee nurkassansa. Höh, pääsky tahtooko kilpailla kotkain kanssa?
ENSIM. UPSEERI.
Nyt, Larsson, laulua!
TOINEN UPSEERI.
Viinistä laulakaa ja isänmaasta!
LARSSON (hullunkurisesti linnaan osoittaen).
Mut kuningas?
ENSIM. UPSEERI.
Kuulla saa.
N:o 5. Sotilaslaulu köörineen.
LARSSON.
Kas, Suomessa puuroa söimme me vaan ja se kaljoilla kasteltihin ja laihoina kuin lehmät Egyptin maan me auralle asteltihin. Ja myllyhyn vietihin tynnyri, kaks ja tultihin kirkossa hurskahammaks; Tään ensi maljan, hurraa! Sen, veikot, sen Suomi saa.
UPSEERIT.
Tään ensi maljan, hurraa! j.n.e.
LARSSON.
Käs' kalvassa sitten me kaahlattihin yli virtojen vierahien. Ja Tilly jos einehen tarjosikin, me maksoimme illallisen. Ja paavilta viinit me juotihin, hei, ja nunnat ne suukotta päässehet ei; Tään toisen maljan, hurraa! Sen, veikot, sen paavi saa.
UPSEERIT.
Tään toisen maljan hurraa! j.n.e.
LARSSON.
Ja vaikkapa vertakin vuodamme me, niin vuotavi viiniäkin; ja kuninkaan eestä jos taistelemme, niin taistavi kuningaskin. Mut viinien virroilta kun palataan, niin kunnian taas kotipuurot ne saa. Tään viime-maljan, hurraa! Sen, veikot, sen kuningas saa.
UPSEERIT.
Tään viime maljan, hurraa! j.n.e.
ENSIM. UPSEERI.
Toveri, kiitän sua!
LARSSON.
Eläköön kuningas!
(Bertelille.)
Blitzdonner Pappenheim! Miks yksin oksallas
viserrät etkä juo kuninkaan maljaa, sirkku.
BERTEL (pikaisesti).
Kapteeni, sellaiseen on mulla miekka virkku.
LARSSON.
Tuhmuutta! Tiedän sen, sa osaat taistella.
Mut, juo tai hiis sun vie, eläkä murjota!
Riivaako rakkaus? No, noh, elähän suutu.
Ma tiedän totuuden, mi milloinkaan ei muutu.
(Hyräilee.)
Kun rakkaus saapuvi, tuo pieni painajainen,
sa kihlaa tyttönen, — mut ota maljanainen!
ENSIM. UPSEERI.
Hyvä sääntö siveyden.
TOINEN UPSEERI.
No, järkeä on siin'.
BERTEL (hajamielisenä).
Hyvä, sangen hyvä.
LARSSON.
Heit' tuo muoto helvettiin! Kas, Oppenheimissä, sa etkö kuullut veli, ma nunnaa kuutta kuink' yht' aikaa rakastelin; Ja mik' ol' seuraus? Joo, janon hirveän ma sain, ett' aamia join päälle seitsemän. Elä siinä huokaile! Jos kaipaat kassapäitä, me tuomme tusinan ja sitten juomme häitä.
BERTEL (kärsimättömästi).
Sa vanha hurjapää!
(Nousee pikaisesti ylös ja menee).
Toinen kohtaus.
Edelliset, paitsi Bertel ja Kätchen.
LARSSON (menevän jälkeen).
Sa narri rakkauden!
ENSIM. UPSEERI.
Toverit;, kuningas tään linnan neidillen hymyilee hellästi.
TOINEN UPSEERI.
Pah, tuoko tumma kulta, min silmäst' tikkuhun voi varmaan saada tulta.
ENSIM. UPSEERI.
Käy kuiske kuninkaan olevan vaarassa…
LARSSON (pöydän ääressä).
Eläköön!
TOINEN UPSEERI.
Munkkeja…
LARSSON (kovemmin).
Eläköön!
ENSIM. UPSEERI
… Liitossa…
LARSSON (lyö pikarin pöytään).
Eläköön!
TOINEN UPSEERI.
Munkitko? Ei kiitos.
LARSSON.
Miks ei sitten?
Sama kelle juodahan seurassa ystävitten.
Kuningas vaarassa? Väkensä keskellä?
Ken moista uskovi, on lurjus, sanon mä.
TOINEN UPSEERI (käsi miekankahvassa).
Tuo sana takaisin!
LARSSON.
Ei koskaan maan tän päällä!
TOINEN UPSEERI (miekkansa paljastaen).
Se maksaa elämäs.
ENSIM. UPSEERI (pälyen ympärilleen).
Kuningas kuulee täällä.
LARSSON (vetää miekkansa).
Edestä vanhan Ruotsin!
TOINEN UPSEERI.
Garde!
ENSIM. UPSEERI.
Seis, hullut te! Ken tahtoo tapella, hän käyköön vallille, ei tänne, jossa se säikyttää ihmisiä. Kuningas odottaa juur' tsaarin lähettiä, mi meit' on seurannut yöt päivät ratsullaan ja tässä linnassa vast' tapas kuninkaan.
LARSSON (pistäen miekkansa tuppeen.)
Hiis vieköön, pajari! Pajari meille näytä!
TOINEN UPSEERI.
Kapteeni hyvitystä!
ENSIM. UPSEERI.
Dame, sa miekkas käytä, kun Tilly ryntää päin.
LARSSON.
Tuo oikein haastelee.
Kätesi, veikko, noin; mun viina villitsee.
(Oikoen univormuaan.)
Ei toki nähtäne mun olleen juomapäällä?
Mun miekkani?… Ai hiis, se väärinpäin on täällä.
(Kaikki menevät sotilaiden seuratessa heitä soihtuineen.)
Kolmas kohtaus.
Ruhtinas, hovipuvussa, käsi siteessä, Reginan käsivarteen nojautuen, pukuna on musta sametti hopeareunuskirjailuineen ja hohtokivinen otsanauha. Heikko kuutamo. Linnan molemmat kerrokset valaistut. Sittemmin asemies.