HIERONYMUS.
Kauhistus täyttävi nyt Herran temppelin. Uskomme lippu on jaloissa keretin; mut jälkimaailma saa kummaks kuulla kerran! Hän, jonka kätehen voimansa antoi Herra, hän kielsi…
REGINA.
Lakatkaa! Rukoilin, kerjäsin, ja te mun tuomitsette töihin helvetin. Haa, se on rohkeaa. Olenko orja, vauva ma tytär ruhtinaan? Jo käynyt liika kauvan oon kahlehissanne, ne rikki repäisen. Ma jälleen vapaa oon. Ma itse vallitsen käteni, sydämein. Maailman eteen tulla ma tahdon katseella ja päällä nostetulla. En enää hävetä isääni tahdo ma, vavista kuningasta puna poskilla. Mun teitte murhaajaks. No niin, — ma vielä voitin; nyt teitä inhoan kuin ennen kunnioitin; sen vielä tehdä voin. Valitkaa uhri muu, mi taipuu paremmin työhönne kirottuun! Ma teitä halveksin.
HIERONYMUS (itsekseen).
Työ tekijääkö soimaa?
Vai niinkö? (Ääneen.) Lapseni, pilkkaatko taivaan voimaa?
Mik' katse!
(Regina katsoo häneen terävästi.)
REGINA.
Kauhistun. O, äiti Jumalan, suo anteeks sokeutein, kun kätes valkean ma luulin hijoneen tuon tikarin. Et sinä sit' tehnyt, hän sen teki; siksi petyin minä. sun kätes puhdas on, mut hänen verinen. Taas Jumalan ma sain, sain jälleen sydämen.
(Tahtoo mennä.)
HIERONYMUS (itsekseen.)
Väär' usko tarttuvi. Tääll' ilmassa on harhaa. Yks lääke vielä on. (Pidättäen Reginaa. Ääneen.) Näin ylpeyteni parhaan ma näänkö sortuvan? Kuink' usein sanoin ma: Ei tätä sydäntä maailma valloita. Ol' turha toivoni. Suureksi surukseni nään synnin pauloissa jo nuoren sydämesi! Naissynti yks, jost' et sa ennen tietänyt, syliinsä mustaan on hurskautes syleillyt. Miks uskos horjahti. Sa mieti mielessäsi; miks petti tikari? miks alas vaipui käsi? Mi muutti rikokseks muinaisen pyhän työs. Yks katse, sana! Haa, huomaatko synnin yös? Sa onneton, miest' tuota, miestä koston, joka maas, uskos häväisee, min nimikin on loka, miest' tuota jota sa vihasit vihalla, kirolla kirosit, — miest' tuota… lemmit sa!
REGINA (hämmentyneenä).
En teitä ymmärrä. Te kauhistatte mua.