RUHTINAS.
Seis, seis! Ei askelta! Ma tulen avuksi!
Alas Ruotsi vallilta! Sen portaat poroksi!
(Linnan sotilaita pakenee yli näyttämön.)
RUHTINAS (heitä estäen).
Seis, kurjat pelkurit! Tää ruhtinaan on murhaa.
(Larsson ja Bertel tunkeutuvat taistellen näyttämölle.)
LARSSON (ruhtinaalle).
Antaukaa, armonne! On puolustus jo turhaa.
RUHTINAS (taistellen Larssonin kanssa).
Petosta!
BERTEL (Reginalle, joka vasemmalla etualalla näyttää jotakin odottavan.)
Täällä te! Nuor' ootte kuolemaan.
REGINA (sysäten hänet luotaan).
Pois!
(Tarttuu hänen käsivarteensa.)
Vuota, saapuvan sanoitko kuninkaan?
RUHTINAS (voitettuna rallin juurella ).
Voi haavoitettua!
REGINA.
Ah, pyhä neitsyt, säästä!
(Bertelille.)
Milloinka saapuu hän?
BERTEL.
Isänne vapaaks päästän.
REGINA (suurimmalla kärsimättömyydellä).
Kuss' onpi kuningas!
BERTEL.
Hän kohta täällä on.
REGINA.
Ma kiitän. Auttakaa isääni!
(Bertel johdattaa ruhtinaan kappelin ovelle. Haavoitettu lepää portailla väsyneenä.)
LARSSON (pitkin vallia).
Suojaton
on linna, vankina sen herra. Veikot tänne!
Nyt valta meidän on. Pois aseet kädestänne!
(Osa vallista murtuu. Ruotsalaiset tunkevat sisään.
Piiritetyt jättävät aseensa.)
Kymmenes kohtaus.
Edelliset. Akseli Lilje. Sitten Kuningas Kustaa Aadolf seurueineen, jossa von Alten.
AKSELI LILJE.
Hänen Majesteettinsa!
(Lippuja rivitetään molemmin puolin muurinaukkoa. Kuningas, päällikkökuntansa etunenässä, tunkeutuu aukosta paljastettu miekka kädessään. Näyttämö valkenee. Sotilasryhmiä, jotka vähitellen täyttävät vallin ja suurimman osan näyttämöä. Regina ja Hieronymus vasemmalla etualalla. Ruhtinas kappelin portailla.)
KUNINGAS (vielä muurinaukossa, lähetilleen).
Ei varovaisuus haita. Oville vahteja! Silloille sotilaita! Miss' suurin vaara on ja muuri murtuvin, te pankaa suomalaiset, kuten ennenkin. Pois aseet riisukaa! Veri laatkoon juoksemasta. Jo liioin juossut on. Suojelkaa naista, lasta, väkenne hillitkää. Kuria ankaraa ma vaadin joukoiltain. Aseeton armon saa. (Astuu alas näyttämölle.) Kautt' taivaan! Sanoa ei saa tok' kenkään meistä, tääll' että Pasewalk kyteepi kypeneistä.
(Nurinaa sotilasten seassa.)
KUNINGAS (ankarasti).
Ken kuningastaan vastustaa? Haa, loppu sen on lyhyt — hirsipuu! — ja sielu Herrallen!
(Nurina vaikenee.)
VON ALTEN.
Mut linnaan rynnättiin ja monta miest' on mennyt.
Sotilas verestään nyt vaatii ryöstön sen nyt.
KUNINGAS (terävästi).
Von Alten, Saksan mies, Tillystä erinnyt, suon anteeks vastuunne, jot' en ma pyytänyt. Kautt' taivaan, kummaa on. Me pohjan muukalaiset eestänne uhraamme hurmeemme huuruvaiset ja yhtä köyhinä taas palajamme me. Mut sodan kaarneilta kun maata suojaamme, te, Saksan ritarit, Jumala armahtakoon, huudatte silloin: lyö! Äl' laske ketään pakoon! Oh, hyvät herrat, tuo on tapa teidän; ma en sotaa oppinut oo Wallensteinilta, en Tillyn pyöveleiltä Magdeburgin luona. Minulle kallihimp' on ihmishenk' kuin muona; se minun joukostain, ken muuta tahtovi, vapaasti lähteköön. Hyvästi, eversti! (von Allen menee. Sotilaille.) Te Ruotsin sotilaat, ma teitä kiitän, pojat. Yli käyty kyllä on suuremmat muurit, ojat, mut päivä tämä on myös teille kunniaks. Kuus mieheen guldenia, lepopäivää kaks. Ja Herran haltuhun! (Sotilaat hajautuvat hurraahuudoilla. Ruhtinaalle.) Anteeksi prinssi jalo, näin että kutsumatta vieraaks tulen talon. Tosin hiukan kummallista tietä kuljettiin, mut aikaa mulla ei ja portit suljettiin. Te näätte, avaimet on Ruotsin rautaa mulla, joill' lukot avaan ma, mut verintahratulla kädell' ett' tervehtää mun teitä täytyy näin, sen estää oisitte te voineet äskettäin.
(Regina, jonka katseet terävinä ja luopumattomina seuraavat kuningasta, vie käden tikarin kahvaan.)