23. HOVINEUVOS KOPFSCHMERTZ.
Suomen virallisessa lehdessä[13] oli siihen aikaan luettavana lain määräämä kuulutus, joka herätti uteliaisuutta ja huomiota. Ilmoitettiin nimittäin, että kaikenlaista irtainta omaisuutta, puhdasta rahaa ja velkakirjoja oli otettu talteen epäiltävältä henkilöltä ja että ne saattoi yön ja vuoden kuluessa periä Aulangosta kruununvouti Rågbergiltä se, joka voi todistaa olevansa niiden omistaja. Tavarain arvo oli melkoinen, noin 23.000 hopearuplaa, lukuunottamatta lukittua ja avaamatonta lipasta. Ei ketään omistajaa kuulunut.
Sitä paitsi ilmoitettiin samassa lehdessä mamseli Apollonia Durinille, jonka oleskelupaikkaa ei tiedetty, että paitsi mainittua omaisuutta samalta epäiltävältä henkilöltä oli otettu kaksi mamseli Durinille kuuluvaa velkakirjaa ja muutamia vähempiarvoisia, hänen nimellään varustettuja tavaroita; mutta siihenkään ilmoitukseen ei tullut vastausta. Huhti-, touko- ja kesäkuu kuluivat, eikä Stjernkors, vaikka hän hiljaisuudessa tiedusteli Ahvenanmaalta mamseli Durinia, saanut muuta selkoa kuin että hän oli jo maaliskuussa lähtenyt postiveneessä Ruotsiin.
Se riitti kuitenkin poistamaan murheen taakan nuoren papin sydämestä. Asianomainen oli siis elossa; mustalainen ei ollut upottanut häntä meren syvyyteen.
Kappalainen, pastori Idegran, vetäytyi varovasti erilleen koko asiasta. Hän toimitti niin, että kruununvouti Rågberg laillisesti määrättiin rovasti Ödmarkin lapsien holhoojaksi; vainajan velkojat kutsuttiin kokoon, ja huutokauppa, jossa kallisarvoinen irtaimisto oli myytävä, siirrettiin toistaiseksi. Idegran olisi tehnyt sievoiset kaupat, jos niin erinomaiset huonekalut, maalaukset, kirjat, hopea- ja taide-esineet olisivat joutuneet myytäviksi vasarakaupalla Aulangon talonpoikain keskuudessa.
Rågberg oli jäykkä herra, virkavaltainen ihan kiireestä kantapäähän, paljoa virkavaltaisempi kuin hänen esimiehensä laamanni Åkerström; mutta jos pestiin pois ulkokiilto, oli kankean kuoren alla kunnollinen, rehellinen, hyvää tarkoittava virkamies. Herra Rågberg ja Stjernkors eivät likimainkaan olleet samanlaisia mielipiteiltään, mutta he kunnioittivat juuri parahiksi sen verran toisiaan, etteivät joutuneet riitaan lapsista.
Kevään ja kesän tullen kävi lasten tila yhä paremmaksi, heidän voimansa varttuivat, heidän terveytensä näytti melkein päivä päivältä edistyvän raittiin ilman, valon, vehreyden ja toivon vaikutuksesta. Allfridan posket pyöristyivät ja terveyden punahohde alkoi kohota niille; Beatan mielipuolisuus haihtui kuin talvinen sumu, ja siitä jäi jäljelle vain hajamielisyys. Isidor rupesi kaikkien ihmeeksi vähän kuulemaan ja puhumaan. Erland Stjernkorsin vaivat alkoivat tulla runsaasti palkituiksi, Loa Åkerström siunasi hetkeä, jolloin hän oli ruvennut lasten opettajaksi, ja täti Milenia jupisi leikillään tyytymättömänä, että "hupsut lapsipahat" ovat ruvenneet nukkumaan joka yö rauhassa, joten hänellä ei ole mitään tekemistä. Voisihan mikä piika hyvänsä hoitaa semmoisen joukkion, joka ei tee muuta kuin syö ja makaa.
Siitä onnellisesta harhaluulosta herättivät täti Milenian eräänä ihanana kesäisenä iltapäivänä parit kiesirattaat, jotka tulla rämisivät pappilaan. Toisissa istui kruununvouti Rågberg, toisten sisällys esitettiin hovineuvos, tohtori Kopfschmertziksi,[14] rykmentin lääkäriksi, joka silloin oli virkamatkoillaan maassa, mittailemassa sotilaitten nälkävyön pituutta ja paksuutta eri seuduilla.
Stjernkors oli poissa tavallisilla kylämatkoillaan, mutta vierailu ei koskenutkaan häntä; herrat astuivat sisään.
— Hyvä neiti — sanoi kruununvouti äänellä, joka ei ollut tottunut kuulemaan vastustelemisia — sattui niin onnellisesti, että hovineuvos Kopfschmertz tuli kulkeneeksi Aulangon kautta tärkeillä tutkimusmatkoillaan, ja hovineuvos lupasi olla hyvä ja katsoa Ödmarkin lapsia ja määrätä heille terveellisen hoitotavan. Hovineuvos on opiskellut Rostockissa, saanut tohtorinhatun Tübingenissä, ollut lääkärinä Simbirskissä, pitänyt apteekkia Moskovassa ja päässyt rykmentin lääkäriksi Arkangeliin. Niin laajalti toimiessanne olette, herra hovineuvos, varmaankin saanut nähdä monta mieltäkiinnittävää taudintapausta…
— Ei was — virkahti hovineuvos, pitkä miehen roikale, jolla oli tuuhea, musta poskiparta kahden puolen naamaa ja muoto kuin Mooseksen lain kivitauluilla — bringen Sie mir die Subjecte, wir wollen sie ein Bischen sondieren.[15]
— Olkaa hyvä, viekää meidät lasten huoneeseen! tulkitsi kruununvouti.
Täti Milenia tunsi ilmassa jotain, mikä saattoi hänet vaistomaisesti kammoamaan mustapartaista lääkäriä, vaikka hän olikin kokonainen hovineuvos, ja puolustautui neuvottomuudessaan sillä, etteivät lapset ole kotona.
— Eivätkö ole kotona? toisti kruununvouti hyvin kummastuneena.
— Nicht zu Hause? tulkitsi hovineuvos itselleen ja sijoitti alahuulensa hyvän joukon ylähuulta ulommaksi.
— Niin tuota, lapset menivät puutarhaan; en oikein tiedä missä he ovat, sammalsi muori, kun kauhukseen huomasi ukkospilven nousevan holhoojan juhlalliselle otsalle.
— Minun täytyy tunnustaa, että tässä talossa näyttää olevan hieman omituinen tapa hoitaa sairaita lapsia, sanoi kruununvouti, äänessä hyvä joukko pippuria, eikä siihen olisi tarvinnut paljoa lisäksi, ennenkuin siitä olisi tullut aika väkevä annos. — Entschuldigen Sie, antakaa anteeksi; suvaitsetteko, herra hovineuvos, lähteä kävelylle puutarhaan?
Pitkää matkaa ei herrojen tarvinnutkaan astella, ennenkuin lehmusten ja koivujen välistä kuuluvat iloiset lastenäänet ilmaisivat, mihin heidän oli mentävä. He suuntasivat kulkunsa niitä kohti ja saapuivat kohta pienelle miellyttävälle nurmikolle. Siinä oli neljä lasta. Allfrida ja Isidorin hoitajatyttö, Allfridan ikäinen, hyppivät erittäin taitavasti vipulaudalla, melkein kuin kaksi notkeata kissan poikaa, jotka vuorotellen hyppäävät lankakerää tavoittamaan; Beata oli pitkänään ruohikossa ja laski päivänkukan siemennuppuja; Isidor istui vaunuissaan ihastuksissaan tyttöjen sievistä liikkeistä ja taputteli käsiään. Koko ilo loppui äkkiä, kun herrat tulivat paikalle.
Kruununvouti Rågberg oli tavallaan helläsydäminen; hän oli varma siitä, että niin kuuluisa lääkäri kuin hovineuvos Kopfschmertz osaisi paremmin kuin mikään itsensä pilalle lukenut maisteri saada selville, mitä lapset tarvitsevat. Siispä muutettiin iloinen leikki tuskastuttavaksi tutkiskeluksi, ja lapsilta kyseltiin asioita, joista heillä ei ollut pienintäkään aavistusta, ja kysymykset tehtiin säälimättä heidän vielä heikkoja, herkkätuntoisia hermojaan. Siihen asti ei ollut ainoakaan vieras päässyt heidän luokseen ilman varovaista valmistelua. Ja nyt tuli yht'äkkiä ruma, pitkänhontelo mustapartainen herra tunnustelemaan heidän valtasuontaan, pani suppilon heidän rinnalleen, koputteli sitä ja puhua honisutti vierasta kieltä. Se vaikutti heidän hermoihinsa aivan niin kuin jo olisi pitänyt edeltäkäsin aavistaa. Allfrida yritti ensin pakoon, mutta lipesi ja sai kovan kouristuskohtauksen. Beatan katse hämmentyi, ja säikähdys teki hänet uudelleen mielipuoleksi. Isidor pyörtyi vaunuihinsa.
Kruununvouti seisoi hämillään ja neuvottomana, huutaen, että joku tulisi hoitelemaan sairaita. Mutta tohtori Kopfschmertz työnsi alahuulensa vielä hyvän joukon ylähuultaan ulommaksi ja selitti tärkeän näköisenä, että vika oli kokonaan potilaiden väärässä hoidossa. Kaikki tyyni oli muka vain — keuhkotautia, ja sentähden piti lasten saada sopivia lääkkeitä eikä heitä suinkaan saisi vaivata raittiilla ilmalla, vaan heidät oli pidettävä tarkasti huoneissa.
Hetkisen kuluttua oli hovineuvos Kopfschmertz määrännyt lääkkeeksi neljää juotavaa lajia, kahdenlaisia pillerejä, kuppausta ja vetohaavoja lasten keuhkotaudin parantamiseksi.