25. SEURAKUNTA JAKAANTUU KAHDEKSI PUOLUEEKSI.
Syyskuu oli puolivälissä, ja Arvelinin herrasväellä oli Kallisissa tapana viettää juhlallisesti Elisabetin päivää talon rouvan kunniaksi, vaikka hänellä todellakin oli vähimmän iloa niin monen vieraan kestitsemisestä. Nuoret viskelivät puutarhassa toisiaan pihlajanmarjoilla, keski-ikäiset laskeskelivat markkoja pelipöydän ääressä ja vanhat sekoittivat kortteja tai tekivät totia. Åkerströmin rouva johti puhetta, kuten tavallisesti.
— Loa viipyy hirveän kauan tänä iltana. Hän vaivaa itseään niin kovin paljon pappilan lapsipahan tähden; minä en voinut kieltää häntä pistäytymästä siellä, kun olimme niin lähellä. Kaikki se vähäinen ihmisyys, mitä sillä lapsipahalla on, sen se on saanut Loalta, eikä sitä kovin paljon lienekään, mutta saksaa hän on oppinut; on oikein merkillistä, miten taitava Loa on saksankielessä, hän lukee sekä Gillerit että Schötet, mutta hän onkin saanut kasvatuksen, se on maksanut Åkerströmille sievoiset rahat. Niin, uskokaa vain, serkku, Loa oikein itki, kun ne toiset raukat kesällä kuolivat niin ykskaks, mutta sehän olikin heille parasta, kun olivat molemmat niin vaivaisia ja hupsuja. Minä sanoin jo heti alussa, että niin käypi semmoisen apointemangin, kun tahdotaan parantaa ihmisiä vain paljaalla vedellä ja ilmalla; eihän kanarialintukaan tyytyisi semmoiseen elintapaan. Mutta on sellaisia ihmisiä, jotka ovat olevinaan toisia viisaampia ja tuomitsevat kaikkia muita, yksin Herran huoneessakin. Olisipa sopinut kiittää onneaan, kun sai neuvoa lääkäriltä, joka taisi hieman enemmän ja oli hovineuvos ja oli seurustellut ihmisten kanssa, mutta mitä sellainen sivistymätön ihminen tietäisi? Mutta olihan se oikein kauhea tapaus; sanotaan, että muuan tietty henkilö on lyönyt hiilihangon poikki siihen … minä en muista, mikä se hovineuvos olikaan nimeltään, mutta Loa, joka on niin perehtynyt saksaan, puhui hänen kanssaan ihan kuin kirjasta … niin, nyt muistan, se oli Kopp tai Kropp,[16] jotakin sinne päin. Tehän, herra nimismies, tiedätte sen asian parhaiten.
— Kopfschmertz, virkahti kruununvouti; hän ei voinut olla vastaamatta, mutta näytti kuin hän olisi mieluummin tahtonut olla kajoamatta muistoihin, jotka eivät olleet varsin suloisia. — Se oli vain vähän kiivaanlainen sanakiista eikä mitään muuta, lisäsi hän.
— Kaunis nimi ja hyvin sopiva lääkärille, puuttui puheeseen Jacquette von Holbach ivallisesti. — Tohtori Päänkivistys.
— Meillä olisi aikoja sitten pitänyt olla provisionalilääkäri[17] täällä Aulangossa, jatkoi laamanninrouva, ikäänkuin ei olisi ollenkaan kuullut huomautusta. — Kruunu lähettää kyllä lääkäreitä Lapinmaahan, mutta täällä saa kuolla lääkärin avutta. Olettehan, serkku, kuullut, että tuomiokapituli on laatinut vaaliehdotuksen?
— Olen, vastasi Arvelin, Hannuksen kappelin anomus, että se pääsisi eri pitäjäksi, on hylätty, eikä mikään estä enää asian laillista kulkua. Orre on ensimmäisenä, Lysander toisena ja — Antti! — Idegran kolmantena vaalissa, kun Herrelin — aja kanat pois puutarhasta! — luopui hänen tähtensä. Idegran pääsi ansioittensa tähden neljän kirkkoherran ohi.
— Kuulettekos, serkku! myönsi päätään nyökäyttäen rouva puheenjohtaja. Semmoista pastoria kuin Idegran ei löydykään koko hiippakunnasta; hänen vertaistaan maanviljelijää ja ihmisystävää! Hän saa kaikki äänet; muistakaa mitä olen sanonut. Milloinka vaali on?
— Tuossa joulun paikkeilla. Heidän on ensin saatava määräykset ja sitten saarnattava vaalia.
— Saarnatkootpa tai riehukoot, miten mieli tekee, Idegran kuitenkin kaikki äänet saa, se on aivan varma asia. Hän on ollut niin alakuloinen viime aikoina, kiltti, herttainen, kunnon pastori Idegran raukka. Hänellä on niin paljon tekemistä seurakunnassa, hän tekee työtä ja puuhaa ihmiskunnan ja skotlantilaisen auransa hyväksi, mutta mitä hän saa muuta kuin kiittämättömyyttä Jumalalta ja ihmisiltä; kävihän vaivaishoito ja Parkkosen suon viljelys aivan päin mäntyä. Mitäs siitä sanotaan, että Idegranin tahtoessa myydä Seppälän neljä köyhää lasta enimmän tarjoavalle ei Stjernkors siihen suostunut; niinhän asia oli, serkku Arvelin?
— Aivan niin, aivan niin, vähimmän vaativalle. Niin tehtiin aina Ödmark-vainajan aikana, ja se onkin helpoin keino — huuti Polle! — pitää huolta pitäjän köyhistä.
— Niin, eikö olekin? Ja kuitenkin oli maisteri Stjernkors, joka tietää kaikki asiat paremmin kuin muut, sanonut sitä ihmishuutokaupaksi. Kaikkia sitä saakin kuulla! Ikäänkuin ei armeliaisuus olisi kunnallis-institutsioni … assosiatsioni… inkvisitsioni … rekreatsioni,[18] saavathan ne ruokaa, vaatteita ja asunnon!
— Mitä hemmettiä — keskeytti jahtimestari von Holbach remahtaen aika nauruun — jos armeliaisuus on inkvisitsioni, niin enpä ollenkaan kummastele, että Idegranista on tullut suurinkvisiittori. Se pahus myötti viime maanantaina korpraali Skottilta ruiskuhilaan pellolta ja lehmän kytkyestä.
— Ei, hyvä isä, armeliaisuus on kommunikatsioni … kollisioni … konfusioni[19] … ja sentähden on kuin ollakin pitää, että lapset myydään huutokaupalla, passionin tähden, konsideratsionin tähden ja muntratsioniksi,[20] ivaili neiti Jacquette ollen mitä terävimmällä ja pisteliäimmällä tuulella. — Olisipa vahinko, ellei Idegran pääsisi kirkkoherraksi.
—- Mitä sanotte? kysyi laamanninrouva tapansa mukaan turvatonna pistopuheita vastaan.
— Minä kuulin kerrottavan — vastasi neiti Jacquette vahingoniloisena voitostaan — että Sammen Simo ja monet muut pitäjäläiset aikovat pyytää maisteri Stjernkorsia neljänneksi vaaliin.
— Se ei käy päinsä — terveydeksenne, rouva Åkerström! — ennenkuin hän suorittaa pastoraalitutkinnon, väitti Arvelin vastaan.
— Ei, ei se saata mitenkään käydä päinsä, jatkoi laamanninrouva avusta kiitollisena. — Hänen täytyy ensin suorittaa pastoraalitutkinto. Ja siihenpä tarvitaankin hyvä joukko tietoja. Entä ansiot sitten!
— Kyllä kai, puuttui puheeseen Jacquette, siihen tarvitaan sen verran, että mies vanhoilla päivillään lukee uudelleen entiset koululäksynsä ja menee kaikkein nöyrimmän näköisenä tuomiokapitulin nuorten lehtorien eteen ja pyytää heitä hyväntahtoisesti tutkimaan, voisiko hän ehkä ansaita pastorin viran, kun hän jo on puolen ikäänsä kunnialla hoitanut sellaisia toimia. Jos herrat lehtorit vastaavat: voitte — tai: varsin hyvin — tai: aivan erinomaisesti — silloin anoja saa kirjallisen todistuksen siitä, ettei hän ole aasi, joka olikin todistettava, ja sitten hän saa oikeuden etsiä itselleen lauman, kun kirkko on hänet jo paljoa aikaisemmin vihkinyt paimeneksi. Mutta jos lehtorit vastaavat kieltävästi — niin, silloin ei N.N. ansaitse kunniasauvaa, ja kirkko on saanut sinetöidyn vahvistuksen siitä, että se on sellaiselle kelvottomalle antanut papinkauluksen, sakramentit ja ihmissielut — mutta ei tuloja. Muuten kysyin äskettäin huvikseni Stjernkorsilta, joko hän on suorittanut tutkinnon, ja hän sanoi tehneensä sen viime vuonna, ynnä suorittaneensa kaikki metkut, mitä siihen kuuluu: väittelyt, saarnat ja hikoilemiset. Turussa näkyy olevan kaksi vesiparannuslaitosta; toinen Kupittaan lähteellä ja toinen lähempänä tuomiokirkkoa.
— Niin, siitä nyt näkee — sanoi laamanninrouva — mihin joudutaan, kun taitamattomat saavat ryhtyä asioihin, joita eivät ymmärrä. Saatan kyllä hyvin käsittää, miten Stjernkors on saanut semmoista kannatusta tässä pitäjässä. Onhan nähty, miten hän päivät päästänsä käy töllipahasissa kurjimman roistoväen luona, mitä Aulangossa on. Sentähden on nyt sellaista joukkoa, joka pyytää häntä neljänneksi vaaliin, mutta luullakseni on pitäjässä sen verran edukatsionia,[21] sen verran suppositsionia,[22] että roskaväeltä saadaan äänestetyksi suu tukkoon.
— Minä puolestani — sanoi kruununvouti varovasti puheen lomaan — pitäisin Stjernkorsia sangen sopivana. Hän on hyvin uuttera, tosin hiukan yltiöpäinen ja liian vähän muodollisuuksista huoliva, mutta hän on kuitenkin taistellut ankarasti salapolttimoita ja salakapakoita vastaan. Tänä vuonna on meillä Aulangossa paljon vähemmän kruununrästejä, ja kansa on tullut ahkerammaksi.
— Minua ei ollenkaan kummastuta, että te, herra nimismies, niin hyvin tunnette maisteri Stjernkorsin, herrat kun kesällä olivat niin likeisissä tekemisissä toistensa kanssa, jatkoi rouva Åkerström voitollisen pilkallisesti. — Mutta luullakseni olettekin te ainoa Aulangon ymmärtävistä ihmisistä, joka äänestätte pappia sillä perusteella, että saisitte kruununrästit vähenemään.
— Ei, p—u vieköön, minä rupean kuin rupeankin toiseksi, armollinen rouva! — kiroili jahtimestari, nauraa hohottaen — ja minä äänestän Stjernkorsia, jollen muun vuoksi, niin saadakseni oikein kiukustuttaa pappia vanhan sotamiehen kunnon naukuilla ja tuhattulimmaisilla. Sellainen kuin Idegran ei tartu onkeen; matelija, sammakko hän on, luikertelee taivaan ja helvetin välillä ja kokee pysyä sovinnossa kummankin kanssa. Miehen pitää olla joko toinen tai toinen, joko munkki kuten Stjernkors, tai muhamettilainen kuin ukko von Holbach. Mitä helkkaria minä hänestä huolin, minua hän ei pääse sivelemään siirappisanoillaan, mutta siitä minä pidän, että mies sanoo suoraan, mitä maata hän on, ja kun kysyn häneltä: kukas olet? vastaa hän: profeetta. Hyvä on. Mutta jos kysyn Idegranin laiselta mieheltä, vastaa hän: nöyrin palvelijanne, tänään koronkiskuri, huomenna anekauppias. Huuti, herra, sanon minä; älkää tulkokaan pyrkimään pastoriksi kunnon ihmisten joukkoon!
— Näyttääpä siltä kuin maisteri Stjernkors olisi saanut montakin käännytetyksi, jatkoi laamanninrouva. Ennemmin olisin uskonut teidän, von Holbach serkku, ratsastavan kannukset saappaissa sakastiin kuin siirtyvän pietistien puolelle. Eikö serkku Arvelin ole samaa mieltä?
— Minä olen aina samaa mieltä kuin te, armollinen serkku, kuului vastaus. Stjernkors näyttää saavan valtit ja Idegran muut arvolehdet. Nyt riippuu kaikki vain siitä, kumpi — hiljaa, Polle! — saa enemmän silmiä.
— Sittenpähän nähdään.