27. SALAJUONIA JA HUHUJA.
— Siitä sen näkee, Krankenhaus! Kiittämättömyys on maailman palkka, ja oikeuden tieltä väistytään syrjään ihan yht'äkkiä vain. Kukapa olisi voinut uskoa semmoista Rågbergistä? Luopua Idegranista ja ruveta Stjernkorsin joukkion johtajaksi, se on aivan erikoista, Krankenhaus! Holbach vannoo jokaiselle, ken vain tahtoo kuulla, että Stjernkors pääsee kirkkoherraksi, vaikkei muun tähden, niin kiusaksi Idegranille. Mutta minä olen saanut päähäni, että oikeuden pitää tapahtua ja Idegranin tulee saada Aulanko. Minun mieheni ja Arvelin ajattelevat aina samoin kuin minä, mutta talonpojat jakautuvat kahteen leiriin, joista toinen on puolesta, toinen vastaan. Meillä on puolellamme Pakkanen, Vikuri, Riitamaa, Viitala ja kaikki viisaat ihmiset, jotka pitävät huolta omasta edustaan. Stjernkorsin puolella ei ole muita merkittäviä kuin Sammen Simo, muuten vain rojua, semmoisia kuin Kiven Matti, Lukku-Liisa ja muut juopporentut. Neljä lautamiestä taipuisi Stjernkorsin puolelle, mutta he eivät uskalla Åkerströmin tähden, ja muut, jotka supattelevat sen joukkueen kanssa, varovat kyllä kynsimästä kissaa. He ovat kaikki aina kehtolapsiin saakka veloistaan kiinni Idegranissa.
— Te olette aivan oikeassa, armollinen rouva, myönsi käräjäkirjuri. Puolen Aulangon lehmät ja lampaatkin ovat Idegranille pantatut. Hän pääsee kirkkoherraksi.
—- Niin toivomme, Krankenhaus. Mutta siinä on jokin koukku, joka pitelee vastaan — jotakin, jota minä tahtoisin nimittää obstinatsioniksi. Idegran oli ennen mitä hupaisin seurustelija, kuten te, Krankenhaus, tiedätte; mutta viime kuukausina hän on aivan joutunut pois tolaltaan. Ei hän enää saarnaa niin kauniisti eikä moraalisesti kuin ennen eikä hän enää pelaa preferanssia. Hän hävitti viinapolttimon lukkarin puustellilta; hän ei peri maksettaviksi langenneita saataviaan. Hän mietiskelee varmaankin jotain uskonnollista, koska hän laihtuu niin hirveästi. Kuulkaapas, Krankenhaus? Minä luulen, että hän pyrkii pois Aulangosta.
— Olisiko se mahdollista? huudahti kirjuri ilostuvin ilmein, sillä hänkin oli velkaa Idegranille.
— Niin, jos hän muuttaa pois, perii hän kaikki saatavansa aivan viimeiseen kopeekkaan asti — vastasi laamanninrouva tietäen hyvin, kelle puhui — ja senpä tähden lienee parasta, että velvoitamme hänet pysymään täällä.
— Tietysti.
— Kuulkaas nyt, Krankenhaus. Ihmisten pitää saada tietää, ettei Stjernkors ole mikään pyhimys. Eikö ole totta, että hän melkein joka päivä käy pitäjän irstaimmissa paikoissa?
— Valitettavasti se on totta.
— No niin, Krankenhaus! Jospa Ödmark-vainaja, joka oli niin ymmärtäväinen ja jumalinen mies, näkisi, miten nykyään eletään Aulangon pappilassa! Ei siinä kylliksi, että palvelukseen pestataan rosvoja, jotka ovat saaneet raippavitsoja selkäänsä, ja sakotettuja naisia, jotka ovat olleet kuolemaisillaan nälkään lapsinensa, sentähden että he muka ovat parantuneet, kuten sanotaan. Se vasta mahtaa olla elämää, Herra varjelkoon meitä sellaisesta elämästä, kun ei edes kunnon mamseli Apolloniakaan voinut viihtyä siellä kahta viikkoa sen jälkeen kun Stjernkors oli sinne asettunut; siihen hän oli liian säädyllinen. Mutta kylläpä nämä ovat aikoja, Krankenhaus! Häpeä kuljeksii kuivalla maalla; kaavussa ja kauluksissa.
— Ettekö, armollinen rouva, ole kuullut Bredström mustalaisesta, jota myöskin sanotaan Pamppuri Joosuaksi?
— Mitä hänestä? Minä kuulin Stjernkorsin palkanneen rengikseen mustalaisen ja luvanneen hänelle lukkarin toimen, kun kelpo Talvinen pannaan viralta.
— Niinpä niin. Se mies lie kolmasti tai neljästikin ollut Turun linnassa irtolaisuudesta, ja kun saatiin selville, että hän on syntyisin Aulangosta ja että hänet on nähty näillä seuduin, sai toimitusvouti Mangel käskyn etsiä häntä ja tavatessa ottaa kiinni ja lähettää vanginkyydillä lääninhallitukseen, häntä kun aika pahasti epäillään hevosenvarkaudesta, murtovarkaudesta ja maantierosvouksesta.
— Kuulepas sitä! Entä Stjernkors?
— Saman miehen pestasi pastori Stjernkors viime keväänä rengikseen.
— Mitä sanotte, Krankenhaus? Siitä tulee oivallinen juttu. Johan minä aina olen sanonut, että kohtalo ja oikeus kulkevat kulkuaan. Kuulkaas, Krankenhaus. Nyt vaeltelee arvattavasti Stjernkors, kuten tavallisesti, ympäri pitäjää ja kokoilee ääniä kylistä, sillä, näettekös, hän tahtoo kaikin tavoin substitueerata itsensä, hankkiutua neljänneksi vaaliin, mutta entreteneeratkaa, toimittakaa nyt niin, Krankenhaus, että saatte pari kolme luotettavaa ämmää, jotka Stjernkors on pakottanut lopettamaan salakapakoimisen, ja lähettäkää heidät kertomaan juttua. Ymmärrättekö?
— Kyllä, armollinen rouva.
— Hyvä, Krankenhaus. Se tapahtuu kansaraukan ja yhteiskunnan omaksi eduksi. Hyve on oman itsensä palkinto, mutta tiedänhän, että te, Krankenhaus, haette erivapautusta avonaista henkikirjurin tointa varten. Te saatte erivapautuksen, ja kun Rågberg pyytää eroa, joka, nähkääs, Krankenhaus, saattaa tapahtua, niin minä kyllä koetan katsoa, mitä muuta saatan tehdä hyväksenne. Hyvästi, Krankenhaus; käykää toistekin meillä.
Käräjäkirjuri lähti saatuaan armosta suudella rouvan kättä, ja seuraavana päivänä koko Aulanko tiesi, että kirkkoherran sijaista, maisteri Stjernkorsia, syytettiin osallisuudesta hevosvarkauteen, murtoon ja maantieryöväykseen ja että hänet sitä paitsi oli haastettu tuomiokapitulin eteen vastaamaan valituksiin, joita oli tehty hänen kotona ja kylässä viettämänsä irstaan ja pahennusta herättävän elämän johdosta.
Silloin oli maanantai; iltapäivällä sunnuntaina oli joukko talonpoikia ja muutamia herroja ollut pitäjäntuvassa koolla keskustelemassa anomuksesta, jolla aiottiin keisarilliselta majesteetilta ja tuomiokapitulilta pyytää neljättä vaalipappia. Neuvottelu päättyi siten, että heti lähetettiin kruununvouti Rågberg, Sammen Simo, Kiven Matti ja pari muuta kirkkoherransijaisen Stjernkorsin luo kysymään, suostuisiko hän pitäjäläisten pyyntöön.
Stjernkors kieltäytyi jyrkästi.
— Kuinka? sanoi hän. Teillä on kolme vanhaa, ansiokasta pappia ehdolla, ja te pyydätte neljänneksi minua, joka tuskin vielä olin syntynyt, kun heillä jo oli kaapu ja liperit! Kyllähän tiedän, että teette sen hyvää tarkoittaen, — ette hankkiaksenne siten minulle runsaasti leipää, vaan pikemmin sentähden, että Herra tähän asti on siunannut työn, jota olen tehnyt teidän keskellänne. Mutta kyllä Herra on sittenkin pitävä huolen teistä, kun minä joudun pois. Jos sillä lailla kierrätte lain sanoja, on lain henki kuitenkin aina teitä vastaan. Kuinka voisin minä itse ensimmäisenä ruveta rikkomaan lakia, kun minun tulee joka päivä saarnata Jumalan ja ihmisten lain kuuliaisuutta?
Sammen Simo alkoi liikuttavasti kuvailla Idegranin jumalatonta koronkiskomista ja kysyi kyynelsilmin, tahtooko Stjernkors jättää heidät semmoisen sielunpaimenen käsiin.
— Valitkaa sitten Orre, vastasi Stjernkors.
Rågberg huomautti olkapäitään kohauttaen, että Orre oli seitsemänkymmenen ikäinen, lapseton leskimies ja että hänestä ovat tulot aina olleet pääasiana virassa, ja sentähden hän oli jo neljättäkymmentä vuotta hakenut kaikkia paikkoja, joissa vain oli parikymmentä tynnyriä enemmän tuloja kuin hänen omassa pitäjässään.
— No, valitkaa Lysander!
Kiven Matti oli vähää ennen ollut viemässä rahtikuormaa S:iin, jossa Lysander oli kirkkoherrana. Hän raapaisi korvansa taustaa ja arveli, että rovasti kyllä on siivo, mutta että asiassa kuitenkin on muutamia mutkapaikkoja.
— Rouvako kenties? virkkoi Stjernkors hymyillen, sillä hän tiesi hyvin, mitä anojat olivat miehiään.
— Aivan niin, vastasi Matti.
Ja sitten kerrottiin yhtäläisten huhujen mukaan, että ruustinna oli ahne ja paha, että hän punnitsi voit ja juustot hyvin tarkkaan, ettei hän koskaan antanut rengeille eikä työmiehille viinaa, että hän kaatoi vain puoli kuppia kahvia muijille y.m. samanlaisia arveluttavia huhuja, joita usein saa jotenkin syyttömästi niskoilleen.
— Mutta minä muistelen — väitti Stjernkors vastaan — että rouva Lysander, vaikka hänellä on itsellään kahdeksan lasta, kuitenkin elättää suuren joukon köyhiä lapsia ja on perustanut S:iin koulun tytöille, ja se kuuluu olevan oikea siunaus sille paikkakunnalle.
— Niin, mutta siinä saavatkin tytöt tehdä enemmän työtä kuin lukea. He saavat istua puolet päivästä kehräämässä hienointa lankaa ja kutomassa parasta palttinaa rovastin rouvalle, nurisi Kivi.
— Sitä mieluummin pitäisi teidän valita Lysander, että hänen rouvansa opettaisi teidän tyttäriänne kehräämään ja kutomaan, huomautti Stjernkors.
Lähetystö lähti onnistumatta yrityksessään. Seuraavana päivänä levisi huhu Stjernkorsista kuin linnun siivillä yltympäri Aulankoa, ja käräjäkirjuri meni armollisen suojelijansa luo velvollisuutensa mukaan antamaan raporttinsa.
— Stjernkors on lyöty laudalta, kuului ilmoitus. — Rågberg ei saanut haalituksi kokoon enempää kuin pari kolme pitäjän huonointa, ja kun Stjernkors siten ei saanutkaan palkintoa vehkeilyistään, pantiin näön vuoksi lähetystö menemään hänen luokseen, ja hän oli vapaaehtoisesti hylkäävinään koko ehdotuksen. Stjernkorsin sanotaan neuvoneen talonpoikia äänestämään Orrea, ja siihen hänellä on omat syynsä, sillä Orre tuntee hänen vaikutusvaltansa ja on kirjallisesti luvannut maksaa hänelle viisisataa ruplaa, jos pääsee tänne. Mutta Idegran puolestaan perii saamisensa kaikilta, jotka eivät äänestä häntä; minä tarjouduin antamaan heille haasteen…
— Siitäpä saatte sievoiset sivutulot, Krankenhaus.
— Ei tulojen tähden. Mutta te, armollinen rouva, käskitte, ja minä tottelen.
— Hyvä, Krankenhaus, kaikki käy hyvin. Te saatte viran.