21. KOETTELEMUKSIA.
Älä koskaan anna sieluasi rahalle!
Päivät kuluivat, tuli kevättalvi, kevät ja vihdoin kesä.
Naapurikaupunki X-kylä sai uuden järjestelynsä ja alkoi kuin nuori koivu palolla kasvaa tuhasta. Rooma ei ollut vielä kylvänyt suolaansa Karthagon raunioille. Hämähäkin verkot oli tuuli hajoitellut, kultaverkon särkenyt; raha oli jäänyt tappiolle vieläkin kerran aikojen kilpakahakassa. Mutta on monta taistelua, joissa voitettukin voittaa. Kumpikin kaupunki kohottautui uudelleen kilpailemaan; rohkeus kasvoi, veistämöissä työskenneltiin, kauppa kukoisti. Ulkomaiset kauppapaikat eivät aina olleet edullisia maan vientikaupalle, mutta sitä edullisempia rahtiliikkeelle. Tyhmä kauppabalanssi, joka vuosittain oli julkaistuna maamme virallisessa lehdessä, — osoitti aina tappiota ja tappiota, vaikka kuinka olisi koeteltu asetella numeroita, mutta se ei estänyt kauppalaivastoa ja samalla rantakaupunkeja nopeasti kasvamasta. Valtiotalouden hoitajat jännittivät tarkkanäköisyyttään saadakseen selville, miten moinen maa, joka lakkaamatta maksaa rahoja muualle melkein kahta vertaa enemmän kuin se kokoaa, ei joudu verohylyksi eikä ulkomaisten vekselien valtaan, vaan sen varallisuus ja pääomat ennemmin alinomaa kasvavat. Sen arvoituksen selitys oli silloin rahtiliike, joka tuotti maahan salassa säännöstelemättömiä miljoonia. Mitkään sopimattomat tullisäännöt eivät olleet saaneet tukituksi tuota maailmanmarkkinain kullan tulvivaa lähdettä. Myöhempinä aikoina, kun höyry on tullut Suomen purjelaivain vaaralliseksi kilpailijaksi, on vain tarvittu jättää kauppalaivasto ilman tehokasta kannatusta, niin miljoonatulvat ovat menneet kuiviin. Sitä koetetaan nyt korvata puutavarain viennillä … niin kauan kuin kirves löytää metsää haaskatakseen.
Halmin ja Gråbergin kauppahuoneet tekivät hyviä kauppoja, Halm & Kumppani — kumppanina oli Stenman — vakuutti laivansa, menetti yhden ja sai vahingon palkituksi. Gråberg menetti myöskin yhden mutta korvasi vahingon säästämällä kuuden muun laivan vakuutusmaksun. Kumpaakin rikasta toiminimeä uhkasi uusi kilvoittelija: yhtiö. Pienempien pääomain omistajat alkoivat naapurikaupungin esimerkin mukaan liittyä yhteen ja rakentaa laivoja. Mitä mahtavat silloin tekivät? He rupesivat yhtiön jäseniksi kumpikin ja saivat kilvoittelun kärjen katkaistuksi. Y-kylässä oli siis kolme suurvaltaa: kaksi yksinvaltaa ja yksi tasavalta.
Kapteeni Edvardson piti huolta siitä, että komissaari Halmin aikaisemmat vaiheet tulivat yleisesti tunnetuiksi, ja häpeä tuli siitä koko perheen osaksi. Kateus selitteli väärin, panettelu mustensi kauppaneuvoksen ja hänen onnettoman veljensä välistä suhdetta. Margret-rouva matkusti Isoonkyröön ottamaan haltuunsa Yrjölän kallisarvoisen pesän. Komissaarin toivon mukaan myytiin se huutokaupalla, mutta siitä maksettiin huonosti, vain noin 18.000 riksiä. Summa jaettiin, samoin komissaarin määräyksen mukaan, tasan Isonkyrön köyhille ja hänen synnyinkaupungilleen. Hän tahtoi olla köyhä, ja hänestä tulikin köyhä, mutta uskottiinko sitä? Ei, olihan vielä jäljellä kassakirstu, jonka sinettejä hän ei antanut murtaa ennen kuolemaansa, ja siinähän tietysti täytyi olla summattomia aarteita.
Sallimus johti sillä välin niin, että myrkyllinen juoruilu, joka kaikkialla oli liikkeellä Halmin perheestä, sai oikeutetumman aiheen ryhtyä tekemisiin Gråbergin asiain kanssa. Konsuli Lauri Gråbergin setä, tuo pienikasvuinen kalakauppias ja sananparsien saivartelija Rufus Gråberg oli aikaisin keväällä ajanut heikolle jäälle ja hukkunut. Perunkirjoituksessa huomattiin vastoin luuloa, että koko omaisuus oli vain 22.000 riksiä, ja se oli testamentissa määrätty vanhalle varattomalle leskelle, rouva Hallbergille, joka oli kaukainen sukulainen ja oli jo kolmekymmentä vuotta hoitanut vainajan taloutta. Lauri Gråberg ehdotti, että rouva Hallberg muuttaisi hänen luokseen ja luopuisi omaisuudestaan; muuten uhkasi hän tehdä valituksen testamentista. Rouva Hallberg ei suostunut siihen. Lauri Gråbergin laiselle miehelle ei 22.000 riksiä ollut enempää kuin yksi ainoa hänen laivansa saattoi tuottaa muutamassa kuukaudessa, mutta kapteeni Edvardson keksi mitättömän muodollisuuden, jota Rufus Gråberg ei ollut huomannut kutsuessaan todistajia, ja testamentista tehtiin valitus.
Tuskin oli juoruilu saanut siitä aiheesta äimän pistelläkseen Gråbergin kauppahuonetta, ennenkuin se sai vielä pahemmasta aiheesta paksun naskalin Halmin varalle. Juhani Halm palasi Englannista niinkuin valitettavasti monenkin rikkaan miehen poika on palannut kullan, maailman ja nuoruuden yhdistyneistä kiusauksista. Eikä enää hänen rikoksensakaan pysynyt salassa: vekseliasia oli Lontoosta levinnyt Gråbergin kirjeenvaihtajien kautta. Turhaan onneton isä koetti pitää hunningolle joutunutta poikaansa poissa ihmisten näkyvistä. Pikkukaupungilla on silmät joka nurkassa ja sopessa: nuori Juhani hiipi öisin salaa ulos, ja päivällä löydettiin hänet aina kaupungin pahimmista kapakoista juomasta niiden irstaimpien renttujen kanssa. Vihdoin isä lähetti hänet ankaran tarkastuksen alaisena kauas sisämaahan, missä hän sitten pysyi odottelemassa isänsä kuolemaa, jolloin hän toivoi saavansa oikeutensa voimaan.
Ikäänkuin se koettelemus ei olisi vielä sattunut kyllin syvälle sydämeen, tuli uusi kesän saapuessa. Halmin nuori, rehellinen ja tavattoman taitava kirjanpitäjä Tervola joutui kiihkeän keuhkotaudin uhriksi, jonka hän sai kiireisellä talvimatkallaan viitenä unettomana yönä Riikaan pyrkiessään. Niinä neljänä kuukautena, jotka kuluivat Tervolan palaamisesta, tunsi Halm rakastavansa häntä enemmän kuin poikaansa, joka niin huonosti oli palkinnut hänen rakkautensa. Kaikin mahdollisin keinoin koetettiin pidättää murhanenkeliä, mutta missä rakkaus on voimattomana, hymyili kuolema ivallisesti rahalle. Kun Otavan varustaja seisoi kalvenneen uhrinsa vieressä ja näki yksinäisen äidin itkien polvistuneena poikansa vuoteen ääreen, silloin — niin, vasta silloin Hannu Herman Halm tunsi, että kaikki hänen kultansa oli vain kourallinen tomua.
— Tästä lähin — hän sanoi itkevälle leskelle — olen minä teidän poikanne.
— Minä kiitän teitä — äiti vastasi aavistamatta, mikä oas piili hänen viattomissa sanoissaan — minä tarvitsen niin vähän. Antakaa minulle hauta poikani viereen!
Hannu Halm palasi konttoriinsa, neuvoi Stenmanille, mitä sinä päivänä oli tehtävä, ja meni omaistensa luo. Ensi kerran hänen vaimonsa silloin näkikin hänen tulevan luokseen konttoriaikana. Pienet tytöt tanssivat ihastuksissaan hänen ympärillään ja näyttelivät hänelle nukkejaan. Hän hyväili heitä, tunsi mielensä levollisemmaksi ja otti kätkyestä pienokaisen syliinsä.
— Sinä, hän sanoi, sinä, josta minulla on ollut vain iloa eikä vielä mitään surua — saanko nähdä sinusta tulevan paremman ihmisen kuin isäsi? Oi, poikani, pikku Sten, älä sekaannu moneen asiaan … tai jos se tulee osaksesi, älä koskaan anna sieluasi rahalle!
Hänen puolisonsa ymmärsi hänet; vaimo ymmärtää kaikki sydämellään.
— Ei — hän sanoi ja kiersi kätensä hänen kaulaansa — meidän pikku Stenimme oppii rakastamaan Jumalaa ennen kaikkea ja lähimmäisiänsä niinkuin itseänsä. Hän ei koskaan tuota sinulle murhetta.