11. JUHLAPIDOT KIINASSA.
Jalomielisestä kreivi Bertelsköldistä sai Eerikki Ljung neuvonantajan, jota hän nuorena ja kokemattomana hyvin kyllä tarvitsi. Kuninkaan lausuma toivomus oli käsky, jota Eerikki ei ollut tohtinut vastustaa, jos hänellä olisikin ollut halua siihen. Mutta toisekseen oli Eerikki hyvillään siitä, että näki olevansa noin korkean henkilön huomion esineenä ja että oli sen lisäksi päässyt osalliseksi kuninkaan salaisuuksistakin. Hän tyytyi sitäkin kernaammin kohtaloonsa, kun oli saanut luvan kesemmällä seurata suojelijaansa Suomeen. Hän toimitti tarkasti kaikki hänelle määrätyt tehtävät ja käytti joutohetkiään tutkiakseen niitä kukkia, joita hänen suuri mestarinsa, arkkiaatteri Linnaeus oli kuningattaren pyynnöstä Hollannista tilannut Drottningholman puutarhaa varten. Signora Morellia ja hänen seuralaisiaan Eerikki karttoi niin paljon kuin mahdollista, ja hän teki viisaasti siinä, sillä hän oli signorasta saanut salaisen vihamiehen; hän teki siinä viisaasti vielä toisestakin syystä, sillä vaikka signoran hellyydenosoitukset olivat olleet sekä purevat että kouraantuntuvat, poltti vielä tuon kauniin tanssijattaren suukkonen kuin tuli hänen huuliansa.
Kreivi oli varoittanut häntä menemästä yksinään puiston kaukaisempiin osiin, varsinkin iltasilla. Pari kertaa unohti Eerikki tämän varoituksen ja huomasi epäilyttävän näköisten miesten seurailevan hänen askeliaan. Hän pääsi heistä kyllä lähtemällä pian pakoon, mutta hän ymmärsi, että häntä väijyttiin ja päätti olla varuillaan.
Viimein tuli tuo suuri päivä, kuningattaren nimipäivä.[11]
Aadolf Fredrik oli tehnyt kaiken voitavansa esiintyäkseen kuninkaana ainakin Drottningholmassa — ja Kiinassa. Valmistuksia oli kestänyt neljä vuotta, ja kolme tynnyriä kultaa oli niihin käytetty. Vasemmalla kädellä puistossa, linnasta tullen, oli siihen aikaan liejuinen suo. Tämä oli suurin kustannuksin täytetty ja teitä oli tehty sinne puistosta. Se leikkikalu, jota vielä tänäkin päivänä sanotaan Kiinan linnaksi, oli rakennettu vanhan asehuoneen pihamaalle ja syyksi siihen oli ilmoitettu, että se oli tilattu Åkeröhön kreivi Tessinille, ja se siirrettiin sitten siihen kuuluvine rakennuksineen siitä pois, niinkuin olemme nähneet. Huonekaluja, kaikki kiinalaista tekoa, tilattiin salaa useilta käsityöläisiltä hoviväen nimissä. Samoin kalleita pukuja kaikille, niin mandariineille kuin kokkipojille. Näyttelijöitä ja teatteritanssijoita lähetettiin edeltäkäsin harjoittamaan osiansa uudessa teatterissa, ja hovi-intendentti Pasch maalasi komeita koristuksia juuri tätä tilaisuutta varten. Paitsi sitä harjoitettiin kolmekymmentä kuusi kadettia äkseeraamaan kiinalaisittain ja kaksitoista pisintä miestä valittiin olemaan statisteina teatterissa.
Kaikki oli valmiina. Räätälit, kokit, puusepät, koneenkäyttäjät ja sadat muut eivät olleet nukkuneet moneen yöhön. Kuninkaalliset henkilöt olivat tulleet nimipäivän edellisenä iltana, mutta kuningatar ei aavistanut mitään, tai ei ainakaan ollut mitään näkevinään. Oli onneksi kaikelle, mikä oli säästetty viimeiseen hetkeen, että hänen majesteettinsa kuningatar valvoi kauan iltasilla ja nousi aamulla myöhään ylös.
Jo päivän koittaessa vilisi puisto Kiinan ympärillä hätiköiviä ja uteliaita ihmisiä. Ensiksikin oli nähtävä, miten kadetit tekivät temppunsa kuninkaan edessä, ja katselijain joukossa oli Eerikki Ljungkin.
Poikaparat oli herätetty jo kello kahden aikaan aamulla ja he seisoivat nyt paraatissa, päässään korkeat krenatöörilakit, joiden hopealevyissä näkyi kuninkaan nimikirjaimet. Kaksi kaunista kanuunaa ajettiin esiin komeutta lisäämään. Kello viiden aikana tuli hänen majesteettinsa kuningas ja äkseerautti poikia. Tämä kävi uljaasti, kuningas oli tyytyväinen, iloinen ja hyvin armollinen kaikille.
Sitten seurasi pitkä loma-aika, jolloin kadetit seisoivat paikoillaan ja söivät nisuleipää ja sokerileivoksia, joita he olivat saaneet luvan ahtaa kaikki taskunsa täyteen, sotaelämän vaivoja paremmin kestääksensä. Vihdoin viimein tulivat heidän majesteettinsa, korkeissa vaunuissa ajaen ja loistavan seurueen saattamana, kello yhdentoista aikana aamupäivällä. Kadetit marssivat esiin paraatiin, tekivät kunniaa ja suorittivat kaikki temppunsa yleiseksi ihastukseksi. Koko puisto kaikui hurraahuudoista, ja Eerikki Ljung mietti jo, eikö hänen pitäisi heittää lukujaan sikseen ja suojelijansa avulla koettaa päästä sotilaaksi ja hämmästyttää Eriikka Lindeliaa korkeaan krenatöörilakkiin puettuna.
Vielä oli kumminkin jäljellä tuon suuren salaisuuden paljastaminen. Sen oli määrä tapahtua vasta illalla, ja varustuksia jatkettiin mitä suurimmalla innolla. Kadetit puettiin nyt kiinalaisiksi, ja suurta huomiota herättivät heidän univormuissaan nuo suuret, nyt viheriäksi maalatut napit, jotka Eerikki Ljungilla oli ollut kunnia tehdä kuninkaan omassa sorvihuoneessa. Kaikki kävi niinkuin pitikin, kunnes puoli tuntia ennen määrättyä kellonlyömää tapahtui pieni häiriö.
Kreivi Bertelsköld käsketti silloin luoksensa Eerikin, joka seisoi katselijain joukossa vähän matkaa Kiinasta. Yön valvonta, liian lihava aamiainen kello puoli neljä aamulla ja koko muun osan päivää kestänyt paasto — ehkä liiat makeisetkin — oli liikaa kiinalaispojille. Yksi kadeteista oli juuri ratkaisevalla hetkellä sairastunut, eikä kuitenkaan yksikään heistä saanut olla poissa tuosta juhlallisesta tilaisuudesta.
— Täällä on puku, — sanoi kreivi Eerikille, — pue heti paikalla päällesi!
— Minäkö? — kysyi Eerikki ihmeissään.
— Sinäpä sinä. Ei ole aikaa hukata. Sinun täytyy ruveta kiinalaiseksi.
— Mutta kuinka pitää minun siis olla? — kysyi Eerikki.
— Ei se mitään. Tee niinkuin muutkin.
Ei auttanut tinkiminen. Hetken kuluttua oli Eerik kiinalainen ja seisoi sydän kintaan peukalossa Kiinan portilla.
Hän ei ollut seisonut siinä viittä minuuttia, ennenkuin eräs pienoinen, komeasti koristettu mandariini, seitsemää korttelia pitkä, saapui portille mukanaan koko lauma taivaan valtakunnan ylimyksiä. Tämä pieni mandariini oli uuteen arvoonsa niin ihastunut, ettei hän huomannutkaan, kuinka yksi niistä pitkistä punaisista silkkinauhoista, joilla hänen avarat alusvaatteensa oli sidottu, oli irtautunut ja laahasi pitkin maata — anteeksiantamaton vika, josta kamaripalvelija olisi voinut virkansa menettää, ellei suuri kiire nyt olisi kelvannut puolustukseksi kaikille.
Eerikki Ljung, joka uudessa asussaan seisoi lähinnä, tunsi kruununprinssin, kumartui maahan ja pyysi saada solmita nauhan kiinni.
Prinssi katseli häntä suurilla, kauneilla silmillään ja sanoi: —
Kiinalainen, sinä löit minua!
Eerikki säpsähti. Niin vilkas oli prinssi Kustaan — sittemmin Kustaa III:n — mielikuvitus, että kun hän alinomaa oli kuullut kuningattaren valittavan, kuinka häntä oli lyöty, hän viimein itsekin uskoi sen todeksi. Mutta ennenkuin Eerikki ennätti tai rohkeni virkkaa sanaakaan puolustuksekseen, lisäsi prinssi arvokkuudella, joka tosin oli vähän varhaisvanhaa, mutta joka sopi hänelle mainiosti:
— Tänään on kuningattaren nimipäivä. Ruhtinasten tulee käyttää sellaisia tilaisuuksia anteeksiantoon ja minä annan sinulle anteeksi. Sinulla on lupa solmita nauhani.
Samassa riensi siihen prinssin opettaja, kreivi Bjelke, mutta nauha oli jo solmittu, ja heti sen perästä saapuivat kuninkaalliset henkilöt.
Kuningas ja kuningatar tulivat kello kuuden aikaan iltapäivällä vaunuissa ajaen Kiinaan. Heti kun hänen majesteettinsa kuningatar oli astunut vaunuista, meni kruununprinssi häntä vastaan, tarjoten hänelle linnan kullatut avaimet punaisilla, leveillä kultaripsuilla koristellulta samettityynyltä. Loviisa Ulriika oli — tai oli olevinaan kovin hämmästynyt ja lisäsi hyvän puolisonsa ihastusta sillä, ettei heti tuntenut tuossa oudossa puvussa olevaa kruununprinssiä. Mutta niin pian kuin prinssi aloitti ulkoa opitun, tätä tilaisuutta varten sepitetyn puheensa, sulki hän hänet äidillisellä ilolla syliinsä, ja tästä nousi semmoinen riemu, että tuo hyvä kuningas unohtaen koko tämän komeuden sen onnen rinnalla, että sai olla puoliso ja isä — yhtä haavaa nauraen ja vesissä silmin syleili puolisoaan ja pientä pulskaa mandariiniaan, toivottaen kaikki tervetulleiksi tähän hänen itämaiseen palatsiinsa.
Nyt astui esiin koko muukin lauma ylhäisempiä ja alhaisempia kiinalaisia ylimyksiä lausumaan alamaisia tervetulotoivotuksiaan. Kuningatar itse avasi suurimmalla kullatulla avaimella ison käytävän oven ja lausui mitä mielistelevimmällä tavalla ihastuksensa tästä suurenmoisesta ja tietysti aivan odottamattomasta laitoksesta. Kohta istuivat kuningas ja kuningatar kaiken hoviväen kanssa loistavan ateriapöydän ääressä Kiinassa, ja Ruotsin parhaat soittajat soittelivat lehväin taa kätkettyinä koko aterian ajan.
Kello kahdeksan aikaan alkoi näytelmä, jommoista ei oltu nähty Ruotsissa sitten kuningatar Kristiinan aikojen, siinä kun oli kuusitoista näytöstä, ja kun esirippu nousi ja laski kaikkiaan kolmekymmentä kaksi kertaa, kesti näytelmä aina kello kahteen asti aamulla. Kaksi oopperaa esitettiin: toisen nimi oli Le berger devenu roi ja se kuvasi paimenta, josta monen kummallisen seikkailun perästä erään haltiattaren noitasauvan vaikutuksesta tuli kuningas, jolloin hän — niinkuin kyllä voi arvatakin — samalla sai hellän paimenettarensa kuningattarekseen. Sankarina toisessa oopperassa sitävastoin oli Aleksanteri suuri, ja hänen osaansa näytteli eräs italialainen nainen, signora Fabrici, jonka ääni ja käytös olivat tämän ylhäisen yleisön ihastukseksi kuin oikean husaarin. Oopperoihin oli sitäpaitsi sovitettu baletteja aivan niinkuin meidän aikanamme, ynnä monta muuta taidetemppua, joista mainioimpana mainittakoon "ilmassa juoksijan" Frossardin ensiluokkaiset esitykset. Italialainen Crotzi ihmetytti naisia kauniilla tenoriäänellään, mutta sitävastoin herätti kuohilas Squalgi heidän nauruansa vihellyspillimäisen hienolla äänellään, jota kapellimestari Buloz säesteli huilunsa sävelillä. Tanssijattarien Decaigen ja Gallodierin rinnalla teki ensimmäinen tanssijatar signora Morelli niin koreita pyörähdyksiä, että mieltymys oli rajaton. Hoviväki oli aivan ihastuksissaan: lähinnä Loviisa Ulriikaa oli Morelli sinä iltana Kiinan kuningatar.