16. KUNINGAS AADOLF FREDRIK SUOMESSA.
Kesällä vuonna 1752 tapahtui Suomessa jotakin tavattoman tärkeää ja perin harvinaista. Aurinko, Kuu, Otava, Aleksanteri suuri, Herkules, Orpheus, Diogenes ja mitä kaikkea koreata ja kaunista ja ylenmäärin suurenmoisia sen ajan runoilijat lienevät otsansa hiessä keksineet — sanalla sanoen, hän itse, kuningas, maan isä, Aadolf Fredrik, suuri Aadolf Fredrik lempeä, y.m., y.m, y m., — ilahutti tätä maata armollisella käynnillään. Aina Kustaa II Aadolfin aikoihin asti olivat kaikki — tai melkein kaikki — Ruotsin valtakunnan kuninkaat ja hallitsijat tuon tuostakin sekä käyneet Suomessa, että myös nähneet hyväksi viettää täällä useita kuukausia, jopa kokonaisia talvikausia yhteen menoon. Mutta Kristiinasta alkaen — s.o. siitä saakka, kun Ruotsista tuli suurvalta — olivat nämä käynnit köyhäin sukulaisten luona kokonaan lakanneet. Nyt oli toista sataa vuotta kulunut — ellei oteta lukuun Kaarle IX:n käyntiä Ahvenanmaalla ja Torniossa — siitä, kun tämä kunnia ja armo oli tapahtunut tälle kaukaiselle maalle. Että Aadolf Fredrik, joka muutoin mielellään istui levollisesti kotonaan, nyt antautui tuollaisen matkan rasitusten alaiseksi, se oli tämän hyväsydämisen ja rehellisen miehen tapaista, hän kun tahtoi nähdä kaikki ihmiset tyytyväisinä ja iloisina koko valtakunnassaan. Mutta tässä oli nyt myöskin mainio tilaisuus kaikenlaisille pekoille ja paavoille esiintuoda alamaisia suitsutusuhrejaan. Ylistyspuheita, jotka olivat hienommin sorvatuita kuin hänen omat rasiansa, surisi kuin hyttysiä kuningasparan ympärillä, niin että hän tuskin sai henkeään vedetyksi!
Ei koskaan ole täällä pohjolassa niin alamaisesti hätiköity ja kumarreltu kuin tämän valtaa vailla olevan majesteetin edessä. Ei koskaan ole täällä siroteltu niin paljon koreita kaunopuheisuuden kukkia kuin tuon kultapaperikruunun edessä, tuon valtaistuimen edessä, jolla istui siivo mies, joka oli olevinaan kuningas. Nuo monet hyvää tarkoittavat alamaiset puheet ja ilosäkeet, joista muutamat on painettu eri kirjaan, muutamat sen ajan tieteellisiin sanomalehtiin, mutta joista enin osa, paha kyllä, lienee iäksi päiväksi joutunut hukkaan, alkoivat jo ennen kuin kunink. majesteetti vielä oli tuon mainitun merkillisen vuoden kesäkuun 12 päivänä edes ennättänyt lähteä Tukholmasta — jatkuivat yhä edelleen kuninkaan tultua Ahvenanmeren yli ja hänen kulkiessaan Uudenmaan, Hämeenlinnan, Turun- ja Porinläänin, Pohjanmaan, Länsipohjan, Ångermanlannin, Medelpadin, Helsinglannin, Gestriklannin ja Uplannin kautta, eivätkä lakanneet edes kuninkaan onnellisen Drottningholmaan paluunkaan jälkeen, vaan vuotivat vielä kauan sittenkin yhtä vuolaasti sen ajan kirjallisista mustesäiliöistä. Kas tässä muutamia hauskoja ja kohteliaita näytteitä.
Eräs runoilija vakuuttaa lähdön edellisenä päivänä, että Suomi tuskin kahteen vuosisataan on nähnyt näin harvinaista tapahtumaa, jonka tähden se nyt "ilosta hymyilee", jota vastoin "ymmärrettävä suru" valtaa koko Ruotsinmaan. Toinen vakuuttaa, että
ratki riemuitsee nyt Lohja, Kokemäki, kun rannoillansa väki Sun kättäs suutelee…
Siellä luullaan syntyvän suuren tungoksen. Ilon, joka tällä kertaa "kyynelinä virtailee", sanotaan murtavan kielen kahleet, niin että jokainen
on niinkuin kultasuu: Ah, Sua tervehdän; Sa aurinkona loistat ja Kemin mailta poistat tuon pitkän pimeän.
Oppineet pitivät kuitenkin tätä ilonhurmausta liian lapsellisena ja rukoilivat helisevimmällä latinankielellä kaikilta Olympon jumalilta ja jumalattarilta apua, varsinkin pelättyä ja vaarallista Ahvenanmeren yli tehtävää matkaa varten. Kamarineuvos Löfvenskiöld ei katsonut tämänkään riittävän, vaan painatti monin tieteellisin muistutuksin lisäillyn julistuksen, nimeltä Elegia Votiva ad Magnum Ducatum Finlandia, joka alkoi seuraavin muhkein sanoin:
Aura, extolle caput, choreas age, Fennia, laetas,
Gloria quanta tua est, quam tibi fausta dies!
Exoptata dies! Nova iam tibi Secula surgunt,
Cum Patria temet gestit adire Pater.[14]
Kesäkuun 19. päivänä saapui hänen majesteettinsa kuninkaallisella kaleerilla Seraphimilla silloin rakenteilla olevaan Viaporin linnaan ja ilahutti seuraavana päivänä Helsinkiä läsnäolollaan. Valitettavasti on ajanhammas hävittänyt kaikki tässä tilaisuudessa lausutut puheet ja runot. Tiedetään vain, että päivä oli lauantai, että vastaanotto oli komea, että pormestari Henrikki Pippingillä oli tukalat päivät, että kunink. majesteetti asui maaherra, kreivi Gyllenborgin luona ja että hänen majesteettinsa sunnuntaina oli läsnä jumalanpalveluksessa kaupungin kirkossa; mutta selville ei ole saatu, oliko vanha kirkkoherra Fortelius vaiko oppinut rehtori, maisteri Jonas Krook sinä päivänä kylvämässä Saaronin liljoja saarnatuolista. Sen sijaan tietävät aikakirjat kertoa, että Helsinki sai armon juuri juhannusaattona viettää maan isän nimipäivää hänen itsensä korkeasti läsnäollessa; ja siitä olisi paljonkin kertomista, mikä tässä ei voi tulla kysymykseen.
Se Hjalmariksi sanottu nimetön runoniekka, joka viidessä viidettä tavallista pehmoisemmassa ja sointuvammassa ruotsinkielisessä säkeistössä, jotka painettiin Petter Jöraninpoika Nyström-vainajan kirjapainossa Tukholmassa, kuvailee kuninkaan matkustusta Suomessa, kertoo Helsingissä olosta seuraavalla hauskalla tavalla:
Vainiot täysine tähkineen ne häntä nyt kunnioittaa. Paimenet käy kotimatkalleen ja karjansa kokohon soittaa. Linnut laulavat kirkkaimmin, ja saaret ja kummut kaikuu. Lehdot on kylvetty kukkasin; ja leikit lasten ne raikuu.
Terve, oi kuningas lempein, isä Pohjolan, terve sulle! Toivomme nuoret ja vanhatkin vain onnea siunatulle. AADOLFIN päivää jos juhlimaan Hän luonamme käy, nimi loistaa. Vuodet ei, ei kateuskaan voi muistoas' Suomesta poistaa.
Kesäkuun 27. päivänä kuningas matkusti Porvooseen ja täällä olivat, paitsi muita juhlallisia laitoksia, lukiolaiset hiellä ja vaivalla pystyttäneet lukion eteen kaksi pyramidia, joissa oli kokonaista kahdeksan maisteri Johan Borgströmin sepittämää komeaa latinankielistä päällekirjoitusta; niistä panemme tähän neljännen:
In
Communis gaudii cumulatissimi,
Subjectionis devotissimae,
Fidei integerrimae
Et obsequii consummatissimi
Tesseram
A musis Borgoënsibus Consecratam.[15]
Kertomus kaikista niistä riemun ja kunnioituksen osoituksista, joilla kuningas Aadolf Fredrik Suomessa vastaan otettiin, riittäisi yksinään täyttämään suuremman kirjan kuin ovat kertomukset Mariuksen, Caesarin ja Pompeiuksen riemukulkueista. Riittänee, kun mainitsemme, että kuningasta yleensä tervehdittiin ihastuksella, jossa tuon alamaisen kaunopuheisuuden vaahdon takana oli paljon todellista ystävyyttä ja rakkautta, jonka tämä hyvä hallitsija hyvin ansaitsikin. Turussa, jossa hänen majesteettinsa asui kenraalikuvernööri, kreivi Rosenin luona, piti hovisaarnaaja Gabriel Timotheus Lutkeman komean puheen kuningattaren nimipäivänä, jonka jälkeen, paitsi muita, koulun rehtori, maisteri Martin Gråå, lausui hengellisen tervehdysrunoelman, joka ei vielä ole aivan kokonaan peittynyt yhden vuosisadan lumen alle ja joka hyväntahtoisuudessaan ei ole niin pöyhistelevä kuin monet muut samanlaiset. Hymähdellen lukee jälkimaailma, mihinkä valtakunnalle ja hengelle vaaralliseen uhkayritykseen kuningas oli antautunut, matkustaessaan Suomeen komeassa laivassaan ja kulkiessaan ympäri maata upeissa vaunuissaan. Viidennessä säkeistössä ylistetään nimittäin kuningasta siitä, ettei hän "säästä kallista henkeään",
… vaan uskoo sen, niin suureks' iloks' Suomellen, ja meren, metsäin hoivahan ja vuorten myöskin jyrkkien ja korven kulkemattoman, näin käydäksensä siunaten vain oikeuttaan, armoaan nyt kaikkein kesken jakamaan.
Kun hänen majesteettinsa, matkustaessaan Lohtajan kautta Pohjanmaalla, näki hyväksi syödä aamiaista nurmikolla maantien vieressä, pystytettiin näin merkillisen tapauksen ikuiseksi muistoksi kivinen muistopatsas, jota jälkeentulevat vielä tänäkin päivänä voivat sillä paikalla ihastuksekseen katsella. Kuninkaan Torniossa käydessä verrattiin häntä keskiyön aurinkoon, joka siihen aikaan paistaa kaukana pohjolassa, j.n.e.
Mutta vaikkakin kunnon suomalaiset olisivat kuinka tahansa hyörineet kuninkaansa ympärillä — oli heidän alamainen ihastuksensa kuitenkin, verrattuna ruotsalaisten kuninkaan palatessa osoittamaan ihastukseen, kuin karhun kömpelöä kohteliaisuutta loistavasti välkkyvän ilotulituksen rinnalla. Upsalan akatemia pani toimeen erityisen juhlallisuuden, jossa pidettiin latinankielisiä runomittaisia puheita ja väiteltiin kuningattaren käskystä "tieteiden etevämmyydestä keskenään." Tervehdysrunossaan sanoo Martti Hedenberg muun muassa:
Niinkuin päivä kiertää kautta taivahan ja paistaa yli kaiken laajan maailman; niin KUNINKAAMME valaissut on valollaan Perman, Suomen suot ja kylmän Thulen maan j.n.e.
Drottningholman puutarhassa toimeenpani Loviisa Ulriika, puolisonsa onnellisen kotiintulon viettämiseksi, kolme kuvaelmaa käsittävän paimennäytelmän, joka oli hyvin hupainen lukea. Tätä tilaisuutta varten kirjoitti myös A. Nicander "Iloajatuksia", kertoen, kuinka kaikki veden ja ilman haltiat olivat matkalla olleet apuna, niin että vieläpä
Tritonin suomuinen karja se pystytti harjansa ilmaan. … Taivaskin ihastui ja riemusta liikkui manner. … Ontosta vaskesta nyt taratantara kaikuvi kauas, tykkien suustakin säihkyvi tulta ja paukkina kuuluu.
Tukholmassa oli riemu yhtä suuri. Runoja ja ilopuheita rakeili siellä ehtimiseen, niin että surisi korvissa. Meidänaikaisten kuninkaallisten nimipäivän-puhaltajain mallit tavataan näissä viattomissa ilorunoissa, joissa kuningas ja aurinko olivat yhtä eriämättömät kuin Orestes ja Pylades — joissa "Kaarlein ylistystä" luvataan sankarille, "joka rauhan meille antaa, miekkaa tupessa vain kantaa", ja AADOLFIN ja LOVIISAN nimeä
Beltistä Litis-vuonoon asti
palvotaan jumaloitsevasti.
Pahaan pulaan joutui muuan näistä hyvänsuopaisista runoilijoista, kun sattui sanoissaan erehtymään seuraavalla tavalla:
Naso hän Kreikan sankarien on tekoja laulanut julki. Sinun jos näki hän elänehen, niin toisinpa virtensä kulki! Sankarit nuo ne vain tuhoja toi, mut Sulla on rauhan haaksi. Ihmekö siis, jos kiitokses' soi, teet kaikki kuin autuaaksi.
Kohta tämän jälkeen eräs säälimätön arvostelija vastasi tähän runoon
Tukholman "Lärda Tidningarissa" näin:
Jos Maro, tuo suuri, mi lauleli niin, ettei ole vertaistansa, ois joutunut kanssasi kamppauksiin, hän viejälle kunniansa olis antanut pampustansa.