8. TAISTELUJA VALLASTA.
— Teidän majesteettinne on ehtinyt lausua hartaimman toivomukseni, — vastasi kreivi Tessin, — ja minä pidän itseäni onnellisena, jos saan teidän majesteettinne tutkittavaksi asettaa alamaiset huoleni kruununprinssin kasvattamisesta. Tunnustan siis vilpittömästi, että jos hänen kuninkaallinen korkeutensa kovaksi onneksi on saanut jotakin taipumusta kehnoihin tapoihin, niin ei pienen neekeripojan Badinin seura millään muotoa ole esimerkiksi kelpaavaa.
— Minä luulen, — jatkoi kuningatar kärsimättömästi, — jo kyllin tuntevani teidän ajatuksenne siitä asiasta. Te tahdotte kasvattaa ihmistä, minä kuningasta. Hyvä, jättäkäämme oppineiden asiaksi väitellä periaatteista ja puhukaamme kernaammin tosiasioista. Te olette tätä nykyä neuvoskunnan ja samalla koko Ruotsin mahtavin mies.
Tessin aikoi vastata.
— Ei, — jatkoi kuningatar, — älkää keskeyttäkö minua. Pankaa tarkasti mieleenne, herra kreivi, että minä sanon tätä nykyä. Toiset ajat voivat tulla, jolloin te ette enää ole sama kuin nyt.
— Kun minun vähäinen palvelukseni käy tarpeettomaksi, — vastasi kreivi, — silloin heidän majesteettinsa ja valtakunta helposti löytävät mahdollisemman, mutta ei milloinkaan uskollisempaa palvelijaa kuin minä olen.
— Kuninkaalla on liiankin monta todistetta teidän innostanne, voidakseen sitä epäillä. Mutta ajatelkaa esimerkiksi, että kateus ja viholliset, jotka aina vaanivat korkeiden kunniasijain ympärillä, voisivat tänään tai huomenna päästä teitä vahingoittamaan, kuka tietää, ehkäpä kukistamaankin teidät. Ehkä ette silloin paheksuisi, jos teillä olisi tuki lähellä valtaistuinta, joka on puolueiden vaiheista riippumaton.
— Arvioisin sen korkeimmaksi kunniakseni ja onnekseni, ellei minulla täytetyn velvollisuuden tunnossa olisi vielä luotettavampaa tukea, jolle viholliseni eivät mitään mahda.
— Tunnen, tunnen hyvin kyllä tuon mietelmän, jonka te kerran hyväntahtoisesti lausuitte minulle:
_Je ne veux opposer à mes vils ennemis, qu'une vertu sans tâche et un juste mépris.[9]
Tiedättekö, kreiviseni, että tämä tuntuu minusta vähän uskalletulta. Muistaakseni se oli apotti Laroche, joka kerran sanoi tahtovansa kääriytyä hyveeseensä, jolloin prinsessa Conti vastasi: varokaa, apottiseni; niin ohuissa vaatteissa voisitte paleltua kuoliaaksi!
— Se on mahdollista, teidän majesteettinne. Ja kuitenkin minä kirjoitan porttini päälle: Malgré l'envie et les envieux.
— No niin, jos itse hyveennekin olisi niin varma kuin sudennahkaturkki, niin voi sekin päivä tulla, jolloin se tarvitsee vuoria. Minä tarjoan teille tuon vuorin, kreivi.
— En rohkene käsittää teidän majesteettinne tarkoitusta.
— Niin kokenut diplomaatti kuin te, ymmärtää kaikki. Yhden miehen tulee olla Ruotsin ensimmäinen, ja te ette ole se mies, kreiviseni. Luopukaa tästä vaatimuksesta, joka helposti voisi tehdä teistä viimeisen miehen, ja minä takaan, että aina tulette olemaan toinen.
— Tarvitsenko vakuuttaa teidän majesteetillenne…
— Että kuningas on ensimmäinen kansalainen vapaassa tasavallassa, tahdotte kai sanoa. Kuinka usein pitää minun pyytää teitä heittämään pois nuo puheenparret, kun puhutte minun kanssani! Siis suoraan puhuen: tahdotteko, sitten kun olette lahjoittanut pois kiiltokruunun, arvottoman kruunun, käyttää vaikutusvaltaanne pannaksenne saman kruunun todellisen kuninkaan päähän? Tahdotteko, oltuanne niin kauan ensimmäinen näyttelijä tässä mieltä ylentävässä paimennäytelmässä, jossa lauma taluttaa paimenta ruusunuorasta, vihdoin antaa esiripun laskeutua ja huutaa pièce est finie!
— Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne, silloin vasta pelkään ma, on näytelmä alkava, ja yleisökin astuu näyttämölle.
— Oh, minä tunnen yleisön, se taputtaa aina käsiään, kun loppu on hyvä ja rakastavat saavat toisensa. Minä muistutan vielä eräästä historiallisesta lauselmasta: "teidän armonne ja meidän armomme eivät mahdu saman katon alle." Tahdotteko hallita, kreiviseni, kuninkaan kanssa ja hänen johdollaan, vai tahdotteko yhä edelleen hallita hänen yläpuolellaan? Tämä kysymys on yhtä ratkaiseva kuin se on suora. Valitkaa!
— Vastaukseni on oleva yhtä suora kuin teidän majesteettinne kysymys. Ylempänä minua on kuningas, ylempänä kuningasta on laki. Minä en voi luopua velvollisuudestani kumpaakaan kohtaan. Jos minua tahdotaan pakottaa siihen, no niin, silloin vetoan korkeammasta oikeudesta korkeimpaan.
Loviisa Ulriika nousi istuimeltaan. Hänen suuret brandenburgilaiset silmänsä, jotka voivat olla lempeydessään niin viehättävät, tuijottivat nyt eteensä vihasta kivettyneinä. — Oletteko tarkoin miettinyt, kreivi Tessin? — kysyi hän.
— Olen, teidän majesteettinne. Olen miettinyt tätä kaiken elinaikani.
— Tapahtukoon sitten niinkuin tahdotte. Minä olen pettynyt teidän suhteenne. Minä luulin teitä mieheksi, jolla on yhtä paljon rohkeutta kuin älyä. Nyt huomaan, ettette ole muuta kuin tavallinen kansankiihoittaja. Teillä on lupa lähteä huoneistani.
Kreivi Tessin tahtoi notkistaa polvensa, mutta kuningatar soitti. — Ilmoita, — sanoi hän kamaripalvelijalle, että minä pyydän saada armon nähdä hänen majesteettinsa luonani.
Tuskin oli ovi suljettu, kun kreivi uudelleen polvistuen koki lepyttää kuningattarensa vihaa. Mikä oli hänen tarkoituksensa? Kuningatar on itse kauan aikaa tämän tapauksen jälkeen kertonut prinssi Kustaalle, että kreivi Tessin muka oli julennut rakastaa häntä intohimoisesti ja ahdistaa häntä eilisillä rakkaudentunnustuksillaan. Olkoonpa, että tämä rakkaus oli joko teeskenneltyä tai todellista, tai että ratkaisevalla hetkellä puhkesi ilmi, tai että kuningatar luuli rakkaudeksi sitä, mikä oli vain sitä ennen suositun alamaisen intoa ja surua, joka oli syntynyt ankarasta taistelusta kahden velvollisuuden välillä — varmaa on, että kreivi Tessiniä ei saatu hovin tuumiin suostumaan, ja yhtä varmaa on myös, että kun kuningas Aadolf Fredrik astui puolisonsa vierashuoneeseen, hän näki ylimmäisen hovimarsalkkansa ja mahtavimman vastustajansa polvillaan kuningattaren jalkain juuressa.
Parhaidenkin ja hiljaisimpainkin ihmisten elämässä on hetkiä, jolloin heidän tavallinen malttinsa katoaa ja he saattavat kuohahtaa kiivauteen, joka muuten on kokonaan heidän luontoansa vastaan. Kuningas Aadolf Fredrik voi suvaita, että hänen kuninkaallista valtaansa rajoitettiin, että hänet äänestettiin kumoon neuvoskunnassa, että hänen puoluelaisiansa karkoitettiin ja että hänen annettiin sekä valtakunnan hallinnossa että hovinkin asioissa tuntea vallanalaisuutta ja neuvoskunnan ja säätyjen ylivaltaa. Hän oli vastustamatta tyytynyt tähän painostavaan asemaan; jos hän valitti, niin se tapahtui yksityisten ystäväin seurassa. Mutta hänellä oli kuitenkin yksi arka kohta, ja jos sitä kosketettiin, loukkautui hän helposti, oli ylen kiivas ja vaikea lepyttää. Se tapahtui silloin, kun käytiin hänen perheonnensa kimppuun ja uskallettiin loukata hänen puolisoaan, jota hän rakasti, samalla kun pelkäsi häntä ja tunnusti hänen etevämmyytensä.
Kohtaus oli kiivas ja päättyi, niinkuin Kustaa III sanoo, "hirmuiseen meteliin."
— Vapauttakaa minut tuosta miehestä, jos teidän majesteetillanne vielä on rahtunenkaan jäljellä kunniataan ja kuninkaallista miehuuttaan! — huusi kuningatar mieletönnä vihasta ja raivoissaan niistä rikollisista tunteista, joiden luuli kreivi Tessiniä johtavan.
Kuningas syyti suustaan herjauksia, joita onneksi ei ole muistiin kirjoitettu; niinkuin tavallisesti kävi, yllytti hän lempeän luontonsa yhä rajattomampaan vihaan. Kerrotaan, että kreivi Tessin tässä tilaisuudessa tarvitsi kaiken kuuluisan mielenmalttinsa, ollakseen unohtamatta sitä kunnioitusta, jota hän oli velvollinen kuninkaalleen osoittamaan ja että hän tässä ankarassa taistelussa itsensä kanssa oli murtanut erään huoneessa olevista tuoleista.
Kuningatar sitävastoin ei enää huolinut hillitä itseään. — Ei ole yhtään olentoa, jota minä niin inhoan kuin teitä! — huusi hän. — Pankaa liikkeelle kaikki vaikutusvaltanne! Ärsyttäkää kuningastanne vastaan kaikki nuo juonittelijat ja kansan yllyttäjät, joita te sanotte puoluelaisiksenne! Minä en pelkää teitä, minä vihaan teitä, ja vihani on ajava teitä takaa niin kauan kuin elän! Ah! te pommerilaisten perunankuorijain[10] hävytön jälkeläinen, jolla tuskin on kaksi oksaa vasta tehdyssä sukupuussanne — te rakennusmestarin poika ja sellaisen käsityöläisen pojanpoika, joka on tehnyt työtä päiväpalkalla ja osannut veistää teille sukukilven meidän edeltäjämme aikana — te julkenette nostaa häpeämättömät silmänne kuninkaanne puolison puoleen ja sanoa hänelle — vanhurskas taivas, miksi tahraisin huuleni toistamalla tuon miehen sanomattomia hävyttömyyksiä!
Tuollainen puhe kuningattaren puolelta, joka tällä hetkellä oli vain nainen — ja kiivaita intohimoja kuohuva nainen — vaikutti toki sen, että tämä näin kiukkuisesti hätyytetty alamainen ennätti täydellisesti malttaa mielensä. Kreivi Tessin seisoi taas suorana, vaikkakin kunnioittavaisena raivoavan hallitsijattarensa edessä ja vastasi tuolla verrattomalla arvokkuudella, jonka hän oli saavuttanut pitkällisen kokemuksensa avulla monina arveluttavina aikoina ja Euroopan hienoimmissa ja kohteliaimmissa hoveissa:
— Minä olen heidän majesteettiensa ja valtakunnan palveluksessa kokenut monta katkeraa hetkeä, monta ansaitsematonta tuskaa, mutta tuskin koskaan olen kokenut mitään katkerampaa kuin nyt, kun näen niiden halveksivan ja herjaavan minua, joita minä viimeiseen hengenvetoon asti en ole lakkaava kunnioittamasta ja tottelemasta. Sallittakoon minun kuitenkin — ei ylentääkseni vähäisiä ansioitani, vaan ainoastaan puhdistaakseni itseäni kuninkaani ja kuningattareni edessä — muistuttaa, että jos esi-isäni ovatkin olleet halvempaa säätyä, ovat he kumminkin palvelleet maatansa ja ruhtinashuonettaan tavalla, joka tuottaa kunniaa heidän nimelleen. Totta kyllä on, että isäni oli rakennusmestari, mutta rakennusmestari, joka on rakentanut tämän kuninkaallisen linnan, jota koko maailma ihmettelee. Mitä minuun itseeni tulee, niin olin minä se, jolla oli onni saattaa teidän majesteettejanne Ruotsiin. Minä se olin, jolla oli armo solmia jalon kuninkaan ja nerokkaan kuningattaren välillä tämä liitto, josta valtakunta syystä kyllä on onnellinen ja ylpeä. Minä olin ensimmäinen ruotsalainen, joka esiintoin heidän majesteeteillensa alamaisen kunnioitukseni. Minä olin se, jolla oli verraton onni ensiksi saada nauttia heidän majesteettiensa korkeata luottamusta, järjestää heidän ensimmäinen asuntonsa tässä maassa ja koettaa valmistaa heille täällä mieluinen olinpaikka. Minä se olin, joka sain kalliiksi luottamustoimekseni opastaa heidän esikoistansa hyveen ja totuuden tiellä, ja lopuksi olin minä se, joka, kun velvollisuuteni asetti minut kuninkaani ja maani välille, koetin parhaan vakaumukseni mukaan sovittaa molempain etuja toisiinsa. Muu vaikutukseni jääköön mainitsematta; riittäköön tämä todistamaan intoani ja rajatonta kuuliaisuuttani. Ja samalla, kun nyt alamaisesti anon eroani kaikista hoviviroistani, teen sen täynnä kunnioitusta ja kiitollisuutta niitä kohtaan, joiden armollinen suosio soi minulle sen onnen, että sain palvella heitä elämäni onnellisimpina hetkinä.
Näin sanottuaan kumarsi kreivi Tessin, ei enemmän eikä vähemmän kuin hänen asemassaan olevan miehen tuli tehdä, ja poistui hitain askelin kuninkaallisen pariskunnan ja ulkopuolelle saliin kokoontuneen hoviväen kummastelevien, epäröivien katseiden seuraamana.