11. PAUL BERTELSKÖLDIN KOTIINTULO.
Vallan samaan aikaan, kuin puolueet Tukholmassa kiivaimmin ampuivat toisiaan kultaisilla luodeilla, oli se kerrassaan odottamaton tapaus, josta puhutaan tämän kertomuksen alussa, synnyttänyt sanomatonta häiriötä Bertelsköldin kreivillisessä perheessä sen omistamalla Falkbyn tilalla Itä-Göötanmaalla. Muistamme, että perheen päämies sai kauhean tiedon puolisonsa paosta samalla hetkellä kuin hänen nuorin poikansa Eerikki Ljungin seurassa saapui kotiin.
Jaloon, mutta heikkoluontoiseen mieheen teki tämä uutinen sellaisen vaikutuksen kuin olisi maa vaipunut hänen jalkainsa alla ja kuin hänet olisi perheonnen kodista äkkiä heitetty autioon erämaahan. Hänen ensimmäinen epätoivonsa ilmaus kääntyi vanhinta poikaa Bernhardia vastaan, joka tietämättä, mitä oli tapahtunut, lisäsi hänen suruansa puhuen kylmän ivallisesti hänelle Paulin erottamisesta yliopistosta.
— Kelvoton poika, — sanoi onneton kreivi, — sinä olet särkenyt isäsi sydämen; olet karkoittanut hänen talostaan maailman jaloimman naisen!
Tässä syytöksessä oli jotakin, joka sai — vastoin tavallisuutta — kopean nuoren miehenkin posket kalpenemaan. Hän otti äänetönnä kirjeen, jonka hänen isänsä hänelle antoi ja joka sisälsi selityksen hänen äitipuolensa päätökseen.
Kreivi Bernhard luki, ja hänen poskensa kävivät yhä kalpeammiksi. Tätä hän ei ollut odottanut. Hän oli arvostellut äitipuoltansa tavallisten ihmisten kannalta älykkääksi, mutta kunnianhimoiseksi naiseksi, jonka julkean vaatimuksen yhdenvertaisuudesta hänen kanssaan hän tahtoi tehdä tyhjäksi ja rangaista häntä ei ainoastaan itsensä, vaan myös isänsä ja sisarensa vuoksi, jotka saivat maailman silmissä kärsiä tästä epäsäätyisestä avioliitosta. Jos hänen isänsä heikkoudessaan oli joutunut tämän kunnianhimoisen porvaristytön pauloihin, niin oli hänen, vanhimman pojan ja perillisen, velvollisuus ylläpitää perheen kunniaa. Ja vaikkei hän enää voinutkaan saada tehtyä tekemättömäksi, niin tahtoi hän ainakin tehdä sen vaarattomaksi antamalla äitipuolen tuntea oman riippuvaisuutensa ja hänen etevämmyytensä — pakottamalla hänet suvaitun henkilön nöyrään asemaan, jota korkeammalle kreivittären ei huolinut pyrkiäkään. Että hänen äitipuolensa niin kauan kuin mahdollista koettaisi säilyttää vertaisen asemaansa, siitä oli kreivi Bernhard ollut varma; mutta että hän vaatisi kaikki tai ei mitään, ja että hän mieluummin kuin nöyrtymällä ostaisi itselleen arvonimen, noin rohkean päätöksen tehden katkaisisi sen solmun, jota ei muuten voinut avata, se ei ikinä ollut hänen mieleensä johtunut. Liian myöhään hän nyt huomasi erehtyneensä tämän jalon naisen suhteen, joka oli yhtä ylpeä kuin hän, mutta häntä ylevämpi, ja katumuksen tai oikeastaan hämmästyksen tunne valtasi hetkeksi hänen mielensä. — Minun olisi pitänyt toimia varovammin, — ajatteli hän itsekseen. — Jos tämä tapaus tulee tunnetuksi, seuraa siitä häväistys; karanneesta tehdään kohta hurskas marttyyri, perheemme kunnia joutuu vaaraan, itse voin sen johdosta joutua ikävyyksiin, eikä ole hauskaa tällaisen riidan jälkeen tavata tuota rajupäätä Paulia. Sanalla sanoen, nyt ovat hyvät neuvot tarpeen; pitää käyttää kaikki keinot tämän tyhmyyden salaamiseksi.
Pian oli kreivi Bernhard tehnyt päätöksensä. — Rauhoittukaa, isäni! — sanoi hän kunnioittavalla, melkein hellällä, äänellä. — Tämä kaikki on tapahtunut valitettavasta väärinkäsityksestä, jonka kohta toivon saavamme korjatuksi. Tämä rikkouma ei ole parantumaton, kunhan vain voimme antaa sille lempeämmän sävyn. Sallitteko minun toimia sijastanne?
— Tee niinkuin tahdot, — sanoi sortunut isä. — Älä vain ryhdy mihinkään, joka voi häväistä äitiäsi, sillä hänen kunniansa on meidän!
— Se on minunkin ajatukseni. Jättäkää vain asia minun huostaani, ja minä lupaan, että kaikki on taas korjautuva.
Nämä sanat sanottuaan kiiruhti kreivi Bernhard alas yläkerrasta ja lausui tiuskaisevalla äänellä isänsä kamaripalvelijalle, joka tuli häntä vastaan portailla:
— Mikset ollut toimessasi yöllä, kun kreivitär lähti matkalle?
— Kun kreivitär lähti matkalle? — kysyi palvelija hyvin hämmästyen.
— Onko tapanasi nukkua, nahjus, kun herrasi sinua tarvitsee? Tännehän
tuli sana yöllä, että kreivittären tuota pikaa piti matkustaa
Norrköpingiin; laiva, jonka tuli viedä hänet terveyslähteille
Pyrmontiin, oli lähtöön valmiina.
— Vakuutan armolliselle herra kreiville, etten minä eikä kukaan muukaan palvelijoista ole tiennyt siitä mitään, — vakuutti kamaripalvelija vielä enemmän hämmästyneenä.
— Ja semmoisille lurjusmaisille unikeoille tässä vielä palkkaa maksetaan, — jatkoi kreivi Bernhard yhä vihaisemmaksi tekeytyen. — Hänen armollansa ja minulla ei ollut muita kuin espanjalainen Joséni auttamassa kreivitärtä vaunujen tullessa häntä noutamaan. Mutta jos hänen armonsa on ollut liian leväperäinen teitä kohtaan, olen minä paneva toimeen täällä toisen järjestyksen. Muista se toistaiseksi, hyvä Söderlund, jos haluat pysyä paikassasi, ja sano samat sanat tovereillesi. Missä kreivi Paul on?
— Hän meni ruokasaliin ja kysyi kreivitärtä. Mutta tuoltahan nuori kreivi tuleekin!
Paul tuli samassa juosten portaita ylös, syleili innokkaasti veljeänsä ja huudahti niin ihastuneena kuin voi olla vain kahdeksantoistavuotias, joka juuri on palannut syntymäkotiinsa:
— Tässä olen nyt, Bernhard! Oi, kuinka iloinen olen ollessani taas luonanne! Missä on äitini? Ja kuinka isämme voi, Bernhard?
— Onpa hauska nähdä sinut taas; olethan pitkä kuin krenatööri! Isämme ei voi oikein hyvin, mutta ei pahoinkaan, ja hän on ihastuva saadessaan sinua syleillä, — vastasi kreivi Bernhard taitavasti kiertäen sitä kysymystä, johon oli vaikea vastata.
— Entä äitini, Bernhard, äitini? Toivon hänen voivan hyvin? Missä hän on, sano? Miksi en ole häntä vielä saanut syleillä? Minä kysyin heiltä tuolla alhaalla, mutta sain epäselviä vastauksia.
— Toivon, että äitimme voi hyvin, — vastasi veli tekeytyen hyvin osanottavaksi.
— Sinä toivot? Mitä se merkitsee? Onko hän kipeä, vai minkätähden sinä toivot, sano? Mutta missä hän sitten on?
— Et siis tiedäkään, että kreivitär on matkustanut pois! Olet kulkenut kirjeen ohitse! Mutta miksi et kirjoittanut tänne tulostasi? Jos äidillämme olisi ollut vähintäkään aavistusta siitä, niin hän varmaan olisi siirtänyt matkansa tuonnemmaksi, sillä niin kiire ei hänellä suinkaan ollut; olisihan hän voinut lähteä toisessa laivassa.
— Lähtenyt matkalle? Äitini lähtenyt matkalle! — huudahti Paul hämmästyneenä, kyynelten noustessa hänen silmiinsä. — Ja minä kun olin niin sydämestäni iloinnut saadakseni nyt nähdä hänet! Voi, Bernhard, mikä onnettomuus juuri nyt, kun niin hyvin olisin tarvinnut saada suudella hänen kättänsä ja avata hänelle koko sydämeni!
— Minä tiedän sen, kuulin sen vast'ikään Ljungilta, että olet erotettu yliopistosta. Et tehnyt oikein käyttäytyessäsi niin ajattelemattomasti; mutta me neuvottelemme yhdessä jostakin keinosta ja siitä, mihin sinun nyt on ryhtyminen. Neuvottelemme isämme kanssa tulevaisuudestasi.
— Tulevaisuudestani! Se on minulle yhdentekevä, se kyllä selviää. Mutta äitini, Bernhard, taivaan tähden, miksi on äitini matkustanut pois? Ja mihin hän on matkustanut? Viimeisessä kirjeessään hän ei maininnut siitä sanaakaan.
— Se on luonnollista, hän ei tahtonut saattaa sinua levottomaksi. Kenties et tiedä, että hänellä jo muutamia vuosia on ollut heikko rinta.
— Hänelläkö heikko rinta? Se on mahdotonta. Olen tutkinut anatomiaa ja vakuutan sinulle, Bernhard, että äitini on niin lujarakenteinen kuin niin soreavartaloinen nainen voi olla. Potipa hän mitä hyvänsä, mutta rinnan heikkous häntä ei voi vaivata.
— Et ole nähnyt häntä kahteen vuoteen. Hänestä on tullut hyvin heikkohermoinen.
— Hänestäkö heikkohermoinen? Mutta sehän on hullutusta. Luuletko, että häntä on hemmoiteltu niinkuin meidän aikamme muotinukkeja. Ei kellään ole niin voimakkaita ja terveitä hermoja kuin äidilläni.
— En tiedä. Ratkaiskoon sen lääkäri. Tohtori Winge puhui myös jostakin maksataudista. Lyhyesti sanoen, hän sanoi, että matka Pyrmontiin olisi välttämätön hänen terveydelleen. Me tiedustelimme hänelle laivan, ja viime yönä tuli arvaamatta sana, että laiva on lähtövalmiina, ja tuuli myötäinen. Sentähden täytyi kreivittären lähteä semmoisella kiireellä, että tuskin palvelijatkaan siitä tiesivät, ja siinä syy, minkätähden sinä sait epäselviä vastauksia.