23. RYNNÄKÖLLÄ SYDÄNTÄ VALLOITTAMASSA.
Kasku neljästä rouvasta otettiin vastaan suurella suosiolla. Kaikista oli erinomaisen hauskaa, että porvarisylpeys vihdoinkin oli mennyt niin pitkälle, että se oli herättänyt yleistä kirkkohäiriötä, ja kaikki koettivat kilvan ivata rouvaparkoja.
— La Fontainen sadun sammakko ei olisi paremmin suorittanut tehtäväänsä, — arveli joku.
— Naisilla on aina etuoikeus lausua herrojen ajatuksia, — virkkoi toinen.
— Ja kärsiä siitä, — lisäsi kolmas.
— Seurakunnan olisi pitänyt nousta ylös ja laulaa Te Deum, — ilvehtivät muutamat.
— Siihen olisi ollut kyllä syytä, kun rovasti Wijkman samassa tilaisuudessa kuuluu pitäneen hyvin mieltäylentävän saarnan taivaan valtakunnan suurimmasta, — säesti siihen kreivi Bertelsköld. — Porvarinrouvain jäljestä ovat kieltämättä rovastit taivaan valtakunnan suurimmat.
— Mutta mikseivät porvarinrouvat saaneet istua paikoillaan? — kysäisi nuori emäntä vähän malttamattomasti nakaten kaunista päätään,
— Miksi? — jatkoi Bertelsköld. — Siksi, etteivät kaikki naiset tyydy hallitsemaan ainoastaan suloudellaan. Porvarinrouvat saivat kirkonpalvelijasta kavaljeerin, joka täydelleen oli heidän arvoisensa ja joka osoitti heille kaikkea sitä kohteliaisuutta, jota he voivat käsittää. Myöntäkää, että hän osoitti heille todellisen ritarin kohteliaisuutta. Ellei hän tänään olisi pakottanut heitä poistumaan neuvosten rouvien penkistä, olisivat he tulevana pyhänä kunnioittaneet läsnäolollaan kuninkaan lehteriä.
— Entä sitten?
— Kuninkaallista lehteriä?
— Niin. Miksi ei? Eivätkö kaikki ole yhtäläisiä kuningasten kuninkaan edessä? Eikö kaikilla kirkon paikoilla pidä oleman sama arvo?
— Sen voitte sanoa te, joka olette yläpuolella kaikkia arvoluokkia, — vastasi kreivi, — mutta meillä muilla kuolevaisilla on ennakkoluulomme. Me esimerkiksi uskomme, ettei kyynärkeppi oikein sovellu valtikaksi.
— Oletteko siitä varma? Luulen muistavani, että Medicien kauppahuone ei niinkään huonosti esiintynyt valtaistuimella. Ja joskin porvaristo tekee meille kumarruksen kadulla tai eteisessämme sen vuoksi, että meillä on arvonimi, niin missä laissa on määrätty, että meidän tulee kantaa turhamielisyytemme Kaikkivaltiaankin valtaistuimen eteen? Luuletteko todellakin, hyvä kreivi, että jälkimaailma yhtä juhlallisen vakavasti kuin me arvostelee arvopaikkojamme kirkossa? Ja kun me menemme niin kauas nöyrässä vallan kunnioittamisessa, että sanomme kuolleita ruhtinaitamme ja kuninkaitamme korkeimmasti autuaiksi, eikö ole koskaan johtunut mieleenne, että tulevaisuudessa vielä hymyillään kuolematon hymyily semmoisille hullutuksille?
— Olettehan Rousseaun kansalainen, armollinen rouva. Teillä on oikeus olla kapinoitsija.
— Ei, suokaa anteeksi, Rousseau on syntynyt Genévessä, pienessä maassa, jolla on kunnia olla Ruotsin tavalla tasavalta. Ero on vain siinä, että Genévessä kunnioitetaan neroa kuninkaallisin kunnianosoituksin, kun taas Ruotsissa valitetaan sitä, että nero istuu valtaistuimella… Suvaitsetteko?
Ja markiisitar tarttui kreivin käteen sillä ujostelemattomalla vapaudella, jota ruotsalaiset vanhan ajan naiset pitivät niin sopimattomana.
He kulkivat läpi salongin ja istuivat erään komean, heikosti valaistun kabinetin hämärään. — Nyt tai ei koskaan! — ajatteli kreivi Bernhard. Hän oli turhaan koettanut valloittaa tuota oikullista olentoa kaikenlaisilla korupuheilla. Hänen täytyi keksiä jotakin uutta.
— Madame, — sanoi hän, — te olette todellakin pahin kapinoitsija, minkä olen nähnyt. — Ei siinä kyllin, ettette vähääkään välitä sen miehen ihailusta, joka teitä jumaloi; te asetutte sen lisäksi vastustamaan kokonaista valtakuntaa.
— Todellakin? Onko tuo olevinaan jokin kohteliaisuus?
— Käsittäkää se miksi tahdotte. Te sanotte olevanne kansanvaltainen ja vehkeilette salaisesti kuningasvallan eduksi.
— Minäkö?
— Te juuri. Olette kunnioittanut Ruotsia käynnillänne, vain kumotaksenne sen tasavaltaisen valtiomuodon, joksi te sitä sanotte asettaaksenne valtaistuimelle jälleen itsevaltaisen kuninkaan.
— Oh, hyvä herra, te osoitatte minulle liian suurta kunniaa.
— Puhun täyttä totta. Koko maailma tietää, että olette yhtä vaarallinen kuin rakastettava. Mutta sitä ei koko maailma tiedä, että olette poliittinen henkilö. Suokaa anteeksi, että uskallan olla ensimmäinen sanomaan sitä teille.
— Mutta mitäs te sanottekaan? Minä poliittinen henkilö! Oh, sepäs oivallista! Minä ihmettelen teidän tarkkanäköisyyttänne, mutta olisin teille suuresti kiitollinen, jos haluaisitte kertoa minulle hiukan enemmän tästä tärkeästä keksinnöstänne.
— Ensiksikin on teillä kaikki ne ominaisuudet, joita vaaditaan poliittisen juonen sepittämiseen. Te olette yhtä nerokas kuin kaunis, yhtä rohkea kuin nerokas ja yhtä viisas kuin rohkea. Niin uskomattomalta kuin näyttääkin on teillä kyky säilyttää salaisuuksiakin. Ei kukaan epäile teitä, ja te saatte vapaasti ylläpitää yhteyttä kaikkien puolueiden kanssa, samalla kun te kokoatte ympärillenne kaikista leireistä henkivartijoita, jotka kaikki ovat valmiit sokeasti tottelemaan teidän pienintäkin viittaustanne. Olenko arvannut oikein?
— Jatkakaa! Olen hyvin utelias kuulemaan luettelon kaikista ansioistani.
— Te valmistatte valtiokaappausta, madame. Ja miksette uskaltaisi sitä, jonka niin monet kauniit naiset ennen teitä ovat uskaltaneet ja toteuttaneet! "Kaitselmushan vaikuttaisi liian välittömästi maailman menoon, jos sallisi vallankumouksen tapahtua ilman naisia ja pappeja." En kuitenkaan tahdo ruveta rippi-isäksenne. Olettehan kreivitär Dashkovin persoonallinen ystävä, hänen, jolle Katariina II on kiitollisuuden velassa valtaistuimestaan. Olen varma siitä, että hän on antanut teille hyviä neuvoja, kuinka esimerkiksi voitte saada puolellenne kuninkaallisen kaartin tai Svenska Bottenin. Mutta kuitenkin täytyy minun varoittaa teitä, madame, sillä olette hyvällä alulla joutuaksenne — joko luostariin tai mestauslavalle.
Markiisitar loi puhujaan pienet, veitikkamaiset, ruskeat silmänsä, ja ivallinen hymy väreili hänen viehättävillä huulillaan. Kreivi Bernhard luuli kuitenkin huomanneensa, että ruusut hänen poskillaan menettivät punansa, kun hän nyökäytti päätään:
— Jatkakaa! Kertomuksenne käy yhä romanttisemmaksi.
— Olette kaiken tarkoin laskenut ja ottanut lukuun, madame, — paitsi niitä silmiä, jotka näkevät lävitsenne, Yksi ainoa vika on riittävä hävittämään kaikkien teidän erinomaisten ominaisuuksienne vaikutuksen, ettekä tekään ole aivan virheetön. Suokaa minun sanoa, että olette hyvin varomaton.
— Ah! Siis vihdoinkin yksi heikkous tässä poliittisessa henkilössä!
— Niin. Olette varomaton. Teidän ei olisi pitänyt toissapäivänä ratsastaa Haagaan muka vain huvitellaksenne. On saatu ilmi, että teillä on salaisia kohtauksia kuninkaan kanssa. Ja paluumatkalla ei teidän olisi pitänyt antaa hevosenne pillastua sulkeutuaksenne huoneeseenne koko päiväksi siitä syystä muka, että olitte säikähtänyt tai ehkä loukannut itsenne putoamalla maahan.
— Näen, että olette hankkinut tarkkoja tietoja. Saladin, nuori arapialaiseni, säikähti akkaa, joka toi hakoja kaupunkiin, niin että todellakin olin vähällä pudota satulasta. Miksi en pudonnut, se ei voine teitä huvittaa. Siinä on syy, minkä vuoksi en eilen voinut ottaa ketään vastaan. Mutta, niinkuin näette, olen tänään siksi tointunut, että vaaratta voin jatkaa tietäni luostariin tai mestauslavalle.
— Sanon vielä kerran, madame, etten ole teidän rippi-isänne. Enkä ole koskaan epäillyt teidän rohkeuttanne, mutta minä epäilen teidän onnistumistanne. Älkää luottako kuninkaaseen; koko hänen ritarillisuutensa ei estä häntä hylkäämästä teitä, kun hänen kruununsa tarvitsee uhrin. Yhtykää ennemmin mieheen, joka ei koskaan ole teitä hylkäävä, ja joka on pitävä onnenaan palvella teitä, kun hän siten voi tehdä isänmaansakin onnelliseksi.
— Kuinka? Olisitteko niin jalomielinen, että rupeaisitte valtiolliseen kauppayhtiöön henkilön kanssa, jota ehkä huomenna syytetään maankavalluksesta.
— Kuulkaa minua, madame! Minä kuulun puolueeseen, jonka kohtalo nykyjään on läheisessä yhteydessä kuninkaan kohtalon kanssa ja joka sentähden on kaikin mokomin koettava saada onnistumaan sen hankkeen, josta juuri olemme puhuneet. Hattupuolue pysyy tai kaatuu nykyisen kuninkaanvallan kanssa. Ilman meitä ette te eikä kuningas voi aikaansaada valtiokeikausta. Meidän avullamme taas on kaikki mahdollista. Ei myöskään liene teille tuntematonta, että minulla on vaikutusvaltaa, joka voi olla hyödyksi tai vahingoksi aina sen mukaan, kuinka sitä käytetään. Siis — en tahdo rasittaa teitä puhumalla rakkaudestani, vaikkapa vallassanne onkin tehdä minut onnellisimmaksi kaikista kuolevaisista, mutta suokaa, että osoitan ansaitsevani ystävyytenne!
— Ja jos pistäisi päähäni olla tekemättä teitä siitä osalliseksi, niin tulee teistä luonnollisesti katkerin viholliseni.
— Miksi niin? Olkaamme aivan vilpittömiä toisillemme. Te olette nuori ja viehättävä, mutta samalla kunnianhimoinen, enkä minä moiti teitä viasta, joka on kaikille yleville sieluille yhteinen. Kuulkaa siis, madame, minä tarjoan teille kaikkea, mitä oikeutettu kunnianhimo voi katsoa toivottavaksi elämässä. Te tulette kumoamaan huonon valtiomuodon ja sen sijaan asettamaan mallin kaikkien aikakausien noudatettavaksi. Tulette pelastamaan nuoren kuninkaan, jolla on yksi ainoa virhe, se, ettei hän voi olla teidän omanne, yhtä vähän kuin tekään voitte olla hänen omansa, ja teitä tullaan ihmettelemään ei ainoastaan Ruotsissa, vaan koko Euroopassakin. Kaiken tämän tarjoan teille, jos te…
— Heittäydytte maahan ja palvotte minua?
— En luullut teidän kirjastossanne olevan sitä kirjaa, josta nuo sanat lainasitte. — Minunhan tulee teitä palvoa, madame! Kaiken tämän tarjoan teille, jos lahjoitatte minulle tuon ihastuttavan käden, jota koko maailma on minulta kadehtiva.
Markiisitar oli hetken aikaa vaiti, hypähti sitten kevyesti kuin lintu kukkien luo ikkunaan ja palasi sieltä hymyillen kreivin luo, kädessä pieni kori[16] täynnä viinirypäleitä.
— Saanko luvan tarjota, monsieur le comte? Olette kiihoittunut, tarvitsette vähän virvoitusta.
— Markiisitar! — kuiskasi kreivi Bernhard, vihan puna levisi hänen poskilleen ja koko hänen diplomaattinen mielenmalttinsa oli vähällä pettää hänet, — minun kanssani ei rankaisematta leikkiä lasketa!
— Leikkiäkö teidän kanssanne laskisin! Mitä minusta luulette? Istukaa, minä pyydän. Olen valmistava teille pienen, mieluisan ilon, jota varten otin vapauden tuoda teidät tänne. Muistelen kertoneeni teille että toissapäivänä olin vähällä lentää satulasta, kun muuan nuori mies äkkiä riensi esiin ja oman henkensä uhalla pidätti pillastuneen hevoseni. Voitteko ehkä arvata, kuka pelastajani oli?
— En koskaan arvaa arvoituksia, madame.
— Se voi kuitenkin huvittaa teitä, niinkuin se huvittaa minua, sillä nuori mies suvaitsi pitää minulle seuraa eilen, kun olin yksin, ja hän oli minulle ystävällinen ja suora. No, monsieur le comte, ettekö vieläkään arvaa? Ette edes ole mustasukkainen? Älkää olko noin nurpalla nenin, sillä se ei teitä ollenkaan kaunista. Saatte tutustua tuohon nuoreen mieheen. Minä vakuutan, että hän on rakastettava nuorukainen. Päättäkää itse!
Näin sanoen markiisitar avasi pienoisen sivuoven ja virkkoi: — Olkaa hyvä ja tulkaa ulos, monsieur; täällä on eräs, joka haluaa tutustua teihin!
Mustiinpuettu nuorukainen astui hämärään huoneeseen.
— Paul! — huudahti kreivi Bernhard kalveten.
Se oli Paul.