27. JUONIA JA HÄMÄHÄKINVERKKOJA.
— Jos olisitte minun asemassani, — virkkoi Paul, — olen varma siitä, että sydämenne heti sanoisi teille, mitä teidän olisi tekeminen. Isäni kärsii onnettomasta eripuraisuudestamme ja käskee minua sopimaan. Äitini … niin, miksi salaisin teiltä aavistukseni? Nimetön kehoitus tulee ehkä äidiltäni.
— Ja te luulette, että äitinne käskisi teidän pelastaa verivihollisensa!
— Juuri siitä hänet tunnen, madame. Falkbyhyn on tullut kirje äidiltäni. Joko hän on täällä tai on hänellä täällä joku tuttava.
— Ei, hyvä kreivi, — jatkoi markiisitar hetken mietittyään, — olette kovin tottumaton vehkeilijäin korttikonsteihin. Se henkilö, joka on kehoituksen kirjoittanut, tietää luultavasti varsin hyvin, että hänen majesteettinsa puolen päivän aikana lähtee kaupungista, ettei teille tule tilaisuutta puolustaa itseänne ja että kadehdittava paikka, joka oli teille aiottu, sill'aikaa annetaan toiselle. Ehtiäksenne Solnaan, jossa teitä kyllä osataan viivyttää, ja sieltä takaisin tarvitsette vähintään kaksi tuntia. Kun palaatte, on kuningas poissa ja onnenne mennyt. Kas, siinä syy, miksi teille on lähetetty tuo kavala kirje.
— Suotteko minun käyttää vaunujanne ja hevosianne?
— Mielelläni. Mutta minä vakuutan, että todella pahastun teihin, jos olette niin itsepäinen, että ylenkatsotte hyvän neuvon. Älkää menkö Solnaan, vaan suoraan hoviin, ja sitten vasta, kun olette paljastanut sen hävyttömän parjauksen, joka on laskettu kuin ruutimiinaksi onnenne alle, voitte matkustaa, mihin tahdotte.
Ja markiisitar tarttui häntä käteen ja katseli häntä niin rukoilevasti, niin hurmaavasti, että se olisi voinut saada kardinaalinkin luopioksi.
— Ei, madame, — vastasi Paul. Lisätkää hyvyyttänne antamalla anteeksi tottelemattomuuteni. Koetan sovittaa sitä koko elinaikani.
— Bertelsköld, minä pyydän teitä kaiken pyhän nimessä, tehkää se minun tähteni, jos ette itsenne — älkää menkö Solnaan! Menkää hoviin!
— Onko teillä muuta käskettävää?
— Kuinka? Te menette?
— Jos viivyn kauemmin, en täytä velvollisuuttani. Te, joka niin hyvin ymmärrätte naisen sydämen, oppikaa, madame, myös ymmärtämään miehen sydän.
Paul syöksyi ulos. Markiisitar Egmont nousi ylös kalpeana vihasta ja soitti kamarineitsyttänsä. — Babette, — sanoi hän, — kun kreivi palaa, en ota häntä vastaan.
— Mutta jos hän tulee pieniä portaita? … kysyi tyttö, vetäen huulensa kurttuun.
— Ei, ei, ei, sanon minä. Häntä ei millään ehdolla oteta vastaan. Hän on kiittämätön…
— Mutta jos hän katuu?… Jos hän ampuu itsensä kuoliaaksi? Hän voi tehdä vaikka mitä … ja hän on kaunis silloin, kun hän on raju, — jatkoi Babette, johon kauniit miehet vaikuttivat yhtä paljon kuin kauniit kultarahat.
— Mene, minä tahdon olla yksin!
Babette meni. — Sieltäpäinkö nyt tuuli puhaltaa? — mutisi hän mennessään. — No, pieni riita silloin tällöin tuottaa vain vaihtelua. Mutta olenpa talonpoikaispiika, ellen saa vastakäskyä tunnin kuluessa… Nyt jo? Vai niin.
Kello soi.
— Babette, ottiko kreivi vaununi?
— Otti, teidän armonne. Hän oli tosiaankin siksi hävytön.
— Minä hänelle ne tarjosin. Hän tulee varmaan takaisin, mutta sinä voit sanoa hänelle, että juuri läksin ratsastamaan.
— Ja jos hän tulee illalla?
— Niin en ole kotona.
— Mutta jos hän tulee huomenna?
— Olet sietämätön. Huomenna saamme nähdä.
Babette meni, mutta ei ollut vielä ehtinyt sulkea ovea, kun kello soi kolmannen kerran.
— Olen tänä iltana kotona. Mutta voit sanoa hänelle, että olen hyvin pahoillani.
— Pitääkö minun palauttaa hänet, jos hän tulee jo aamupäivällä?
— Sinä sen takiainen! No, tulkoon hän sitten. Mutta isoja portaita, ymmärräthän?
— Tapahtukoon niin, teidän armonne.
— Odota… En ota vastaan ketään muita tänään. Pääni on kipeä.
— Minusta ei teidän armonne koskaan ole ollut niin kukoistavan näköinen kuin nyt.
— Totteletko?
— Teidän armonne käsky täytetään täsmälleen.
— Mene tiehesi.
Babette katosi. — No, tiesinhän sen, — napisi vallaton palvelija, nyrpistäen nykeröä nenäänsä. Se oli yhtä varmaa kuin päivänpaiste ukkossateen jäljestä.
Meidän tulee nyt kuitenkin hetkeksi jättää markiisitar Egmont yksin rakastettavien oikkujensa kanssa, astuaksemme erääseen toiseen muhkeaan Kuningattarenkadun varrella olevaan huoneistoon, jossa kreivi Bernhard Bertelsköld samana aamuna istui silmäillen kirjeitä, jotka näyttivät erityisesti herättävän hänen huomiotaan.
— Asia numero yksi, — puheli hän itsekseen järjestäessään kirjeitä. — Kuta enemmän sitä ajattelen, sitä luonnollisemmalta, sitä välttämättömämmältä minusta tuntuu, että isäni nai neiti Sjöbladin. Ainoastaan siten saadaan madamen kaikki toiveet ainaiseksi raukeamaan. Hän pitää itseänsä välttämättömästi tarpeellisena, hän odottaa, että polvillamme pyydämme häntä palaamaan. Tietysti hän odottaa, että hänet silloin kutsutaan takaisin niin loistavasti, että se antaa hänelle täyden tyydytyksen. Mutta hän pettyy. Pidämme huolta siitä, että heidän välinsä rikotaan niin, ettei sitä enää voida korjata, ja se tapahtuu parhaiten kuuluttamalla häntä Posttidningissä. Eihän ole hauskaa julkaista nimeämme lehdissä, mutta mitäpä emme tekisi isämme onnen vuoksi. Tullaan vielä ihmettelemäänkin uhrautuvaisuuttani. Vaikeaa, ehkä mahdotontakin on saada mon cher papa niin ratkaisevaan tekoon. Minä tunnen hänet; ei tarvita muuta, kuin että Vera vetistelee tai Paul deklamoi, niin hän jo heltyy. Sentähden on parasta, että minä astun ratkaisevan askelen. Hän on nostava melun, se on selvä asia, mutta hän on mukautuva siihen, mitä ei enää voida muuttaa. Siis tämmöinen ilmoitus:
"Koska vaimoni Ester, syntyisin Larsson", — täytyy panna: vaimoni, — "tuntemattomalla tavalla on lähtenyt asunnostani eikä ole tunnettua, missä hän nykyjään oleilee" — oleilee, se on hyvä! — "niin häntä, Ester Larssonia, täten laillisesti kehoitetaan vuoden ja yön kuluessa saapumaan luokseni yhdyselämään, muussa tapauksessa", — muussa tapauksessa olisi harmillista, jos hän palaisi näin tilattaessa, — "muussa tapauksessa menen minä uusiin naimisiin. Falkby 6 p:nä huhtikuuta 1772. Kaarle Viktor Bertel…" kynä ei anna mustetta! — "Bertelsköld; kreivi, kenraalimajuri ja Kunink. Miekka-ritarikunnan, Kunink. Tanskan Dannebrogin ritarikunnan ja Keis. Venäjän Pyhän Annan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritari."
— Kas niin, nyt on kaikki järjestetty. Avis au lecteur. Niinkuin kaikissa hyvissä ilveilyissä, on toisen näytöksen lopussa alku seuraavan sisällykseen. José!
— Sennor!
— Tämän paperin viet tänään Posttidningin painoon ja sanot, että se otetaan huomispäivän numeroon.
— Se tapahtuu, sennor.
— Asia numero kaksi, — jatkoi kreivi Bertelsköld. — Siinä tapauksessa, että herra veljeni voisi tunkeutua hänen majesteettinsa suosioon sittenkin, vaikka olen levitellyt huhuja hänen arvokkaasta entisyydestään, on tarpeellista kreivi Schefferin välityksellä antaa ajoissa hänen majesteetillensa tieto huomispäivän ilmoituksesta. Armollisella kuninkaallamme on, vaikkakin hän teeskentelee paljon aatelittomien edessä, hyvin hieno nenä vainutessaan puhdasveristä aatelia ja vielä suurempi kauhu kaikkea julkista häväistystä kohtaan. Merci, mon genie! Tämä ilmoitus on kuin hevonen shakkilaudalla: se lyö vinoon, mutta se lyö joka haaralle ja hyppää, jos tarvitaan, itse kuninkaankin yli… José!
— Sennor!
— Tämän kirjeen viet valtioneuvoston jäsenelle, Schefferille.
— Se tapahtuu, sennor!
— Asia numero kolme. Nyt on teidän vuoronne, armollinen markiisittareni! Minulla on tässä suunnitelma, joka toivoakseni on tuottava teille odottamatonta huvia. Kas näin: "Kuinka kauan pitää rehellisten ruotsalaisten antaa ulkomaalaisten Tartuffien", — ei, se ei kelpaa, kielen tulee olla lukijain mukaan, siis törkeää kuin teurastajan koiran haukunta. — "Kuinka kauan pitää rehellisten ruotsalaisten sietää, että ulkomaalaiset konnat, kujeilijat ja irstas roskaväki, joka lihottaa itseään rehellisen kansan hiellä ja verellä, hutiloivat maan onnen kanssa? Hyvin tunnetaan eräs K——kadun varrella oleva huonomaineinen talo, jossa joka ilta häpeämättömyys levittelee riikinkukon pyrstöään kuninkaallisen armon päiväpaisteessa ja jossa pahe herkuttelee itkevän hyveen verisillä kyynelillä". — Hyvä, tuota lukiessaan roskaväki varmaankin alkaa nyyhkiä. — "Tunnetaan myös eräs ylevä patarouva, joka nimittää itseään Mark——r E——t ja joka kertoo jokaiselle, joka vain viitsii kuunnella, että kaikki ruotsalaiset ovat tyhmempiä kuin teurassonnit, minkä hän sitovasti todistaa sillä, että hän nyt yli puolen vuotta on heitä niin sanoaksemme potkinut portaista alas. Tiedetään myös, että mainittu patarouva, jolla on hyvä silmä ruutukuninkaaseen, ennen tänne tuloaan on ollut kehruuhuoneen prinsessana ja antanut houkutella itsensä kunnioittamaan" — kunnioittamaan se on makkarantekijäin kirjoitustapaa — "Ruotsia läsnäolollaan sillä ehdolla, että hän täällä saa kantaa kolmenkymmenentuhannen riksin suuruisen" — se on liian vähän — "viidenkymmenen tuhannen riksin suuruisen eläkkeen, opettaaksensa meitä, tyhmiä koneja, tekemään askeltemppuja uusimman muodin mukaan. Hänellä on nykyjään kaksikymmentäneljä — olkoon kaksikymmentäyhdeksän — tiettyä rakastajaa, jotka vehkeilevät hänen puolestaan ritarihuoneessa kukistaakseen aatelittomat säädyt, jonka jälkeen mainittu patarouva koroitetaan valttiässäksi ja hallitsee valtakuntaa Nälkäisen Revon kanssa. Kuinka kauan pitää rehellisten ruotsalaisten" jne. — Lisätkäämme loppuun hieno kehoitus, että kansa itse kostakoon hyveittensä ja oikeuksiensa puolesta, joita niin hävyttömästi tallataan. José!
— Sennor!
— Tämän paperin sinä viet sanomalehti Riksfiskalenin toimittajalle ja sanot terveisiä minulta, että hän julkaisee sen nimettömänä ja ensi tilassa. Sano hänelle, että sovittu summa tulee tällä kertaa olemaan kaksinkertainen.
— Se tapahtuu, sennor.