VÄLSKÄRIN NELJÄSTOISTA KERTOMUS.
ILTAMYRSKYJÄ.
Kun välskäri oli lopettanut "Vapaa-ajattelijaksi" nimittämänsä kertomuksen, pudisti vanha isoäiti tyytymätönnä päätänsä. Semmoinen ajatuksen vapaus kuin Paul Bertelsköldin ei ollut hänelle mieleen, ja kaikista vähimmin hän tahtoi kertoa semmoisista ajatuksista lapsille. Hän oli sentähden pieniä uteliaita kuulijoita vähääkään säälimättä lähettänyt heidät yölevolle, kohta kun kertomus Turun väittäjäisistä alkoi, ja hän aprikoi jo mielessään, sallisiko hän heidän enää ollenkaan kuunnella niin arveluttavia tarinoita. Ainoastaan sillä ehdolla, että välskäri varmasti vakuutti, ettei enää tulisi puhetta jumalankieltämisestä, antoi ullakkokamarin ankara sensuuri luvan kertomuksen jatkamiseen alaikäisen yleisön kuullen. Omasta puolestaan hän kieltäytyi yhtä jyrkästi vast'edes kuulemasta tuollaisia herjauksia.
— Mutta kuinka voimme, serkku hyvä, puhua kahdeksannentoista vuosisadan tapahtumista kuulematta kajahdustakaan siitä jyrkästä, yleisestä kieltämishengestä, joka siihen aikaan oli vallannut maailman ja oli samalla aikakauden heikkous ja sen voima, sen lankeemus ja parannus — se palava kiirastuli, josta sitten puhdistunut usko kirkastuneena astui esiin? — huomautti välskäri sävyisästi.
— Jos oikein ymmärrän, — vastasi isoäiti, — emme me lutherilaiset tunnusta mitään kiirastulta, ja sentähden saakoot kaikki entisten aikojen typerät jaaritukset haihtua ilmaan. Nuoruudessani olen kuullut paljonkin, minkä sitten mielelläni olen unohtanut, ja jos onkin ollut herjaajia ja parjaajia, jotka ovat huvitelleet lukemalla katkismusta takaperin ja pilkkaamalla sitä, mikä pyhää on, niin jätettäköön heidät sen tuomarin haltuun, jonka edessä he jo aikoja sitten seisovat vastaamassa jumalattomista harhaopeistaan, ja älköönkä herätettäkö heitä haudoistaan sekoittamaan totisten kristittyjen yksinkertaista uskoa. Mutta mikä on sanottu, se on sanottu, ja serkku voi jatkaa kertomalla säädyllisemmistä asioista. Tunnustan olevani utelias kuulemaan, miten kreivitär Ester tulee toimeen tuossa ylhäisessä suvussa. Pelkään hänen, ihmisraukan, vielä saavan tarpeeksi tekemistä lapsipuolensa kanssa.
— Se on mahdollista, — vastasi välskäri, — ja minä aion siitä syystä heti siirtyä meren yli Ruotsiin, jossa tapaamme tuon kreivillisen pariskunnan aikana semmoisena, jota voi valtakuntaan ja ystäviimme katsoen hyvin verrata monien myrskyjen täyttämään iltahämärään, josta kerran kuitenkin on aamukin koittava.