X.
ROJAS.
George Thorne ei ollut lähettänyt viikkokausiin sanaakaan Forlorn
Riveriin. Gale oli huolissaan senvuoksi ja alkoi jo arvailla, oliko
Thornelle mahdollisesti tapahtunut jotakin vakavampaa. Mercedes näytti
olevan tuskallisesti jännityksissään.
Thornen sopimus päättyisi tammikuun lopussa ja ellei hän nyt heti saisikaan lopullista eroaan, saisi hän kumminkin varmasti lomaa joksikin ajaksi. Senvuoksi Gale odotti vielä, ei kumminkaan enenevättä levottomuudetta, ja koetti parhaan kykynsä mukaan lohduttaa Mercedestä. Helmikuun ensimmäinen päivä koitti tuoden uutisia Casitassa ja sen ympäristössä tapahtuneista vallankumouksellisten liikkeistä ja rosvojen tuhotöistä, mutta ei sanaakaan Thornesta.
Mercedes muuttui hiljaiseksi ja surulliseksi. Hänen silmänsä olivat kuin murheen suuret mustat ikkunat. Nell uhrautui kokonaan tuolle onnettomalle tytölle. Dick koetti kaikin tavoin saada hänet uskomaan kaiken vielä muuttuvan hyväksi eikä muukaan talonväki olisi voinut käyttäytyä ystävällisemmin ketään sisarta tai tytärtä kohtaan. Mutta heidän yhteiset ponnistuksensa olivat turhat. Mercedes näytti luulevan kohtalokkain toivottomuuksin, että kaikki oli lopussa ja onnettomuus alkanut.
Gale selitti selittämistään aikovansa ratsastaa Casitaan ottamaan selville, mihin Thorne oli joutunut, mutta vanhemmat ja tyynemmät päät saivat hänet aina tyyntymään. Belding ei uskonut ollenkaan Casitaan johtavaa tietä turvalliseksi. Pakolaisia saapui sieltä joka päivä Forlorn Riveriin, ja jos vain heidän kertomuksiinsa voitiin luottaa, olisi oikea sota ollut toivottavampi kuin nykyinen tilanne rajalla. Belding, paimenet ja yaqui neuvottelivat. Intiaani ei ollut ainoastaan Galen uskollinen palvelija, vaan hän oli myöskin suureksi hyödyksi Beldingille. Yaquilla oli kaikki sukunsa voimat ja terävä järki. Hänen vihansa meksikolaisia kohtaan oli suurempi kuin hänen perinpohjaiset tietonsa heistä. Yaqui oli ollut vakoilemassa kaikilla teillä ja ilmoitti asioita, joiden perusteella Belding päätti odottaa vielä muutamia päiviä, ennenkuin hän lähettää ketään Casitaan. Hän pakotti paimenten ja erittäinkin Galen lupaamaan, etteivät he lähde sinne hänen suostumuksettaan.
Tultuaan tästä neuvottelusta tapasi Gale Nellin. Sitten tuon keskeytyneen lepohetken oli tyttö karttanut häntä enemmän kuin ennen, ja kaikki, mitä Gale voi kehua saaneensa häneltä, oli silloin tällöin matkojen päästä vilahtava kiusoittava hymy. Nyt kumminkin tuntui hänestä kuin tyttö olisi odottanut häntä, ja kun hän saapui Nellin viereen, oli hän aivan varma siitä eikä voinut peittää suurta hämmästystään.
"Dick", aloitti Nell nopeasti, "isä kai ei aio lähettää ketään Casitaan ottamaan selvää Thornesta?"
"Ei vielä. Hänestä tuntuu parhaalta odottaa ja me muutkin olemme samaa mieltä. Olen pahoillani. Mercedes raukka!"
"Tiedän sen. Koetin taivuttaa häntä lähettämään Laddyn tahi yaquin, mutta hän ei ottanut puhettani kuuleviin korviinsakaan. Dick, Mercedes kuolee vähitellen. Ettekö voi huomata, mikä häntä vaivaa? Se ei ole rakkautta eikä pelkoa, vaan epävarmuutta ja epäilyä. Ah, emmekö voi mitenkään häntä auttaa?"
"Nell, olen yhtä huolissani kuin tekin hänen vuokseen. Toivoisin voivani ratsastaa Casitaan, mutta Belding on pitänyt minua kuin pihdeissä viime aikoina."
Nell tuli aivan Galen viereen ja tarttui hänen käsivarteensa. Hänen kasvonsa olivat aivan kalpeat ja silmät loistivat tummina innostuksesta.
"Dick, ettekö voi lähteä sinne isän suostumuksettakin? Koettakaa nyt! Menkää Casitaan ja ottakaa selville, mitä Thornelle on tapahtunut, ja kyselkää, onko hän lähtenytkään tänne Forlorn Riveriin."
"En, Nell, en voi."
Tyttö irtautui hänestä nopeasti.
"Pelkäättekö?"
Tämä Nell Burton ei ollut ainakaan sama, jonka Gale tunsi
"En, en pelkää", vastasi Gale hieman ärtyisästi.
"Ettekö halua lähteä sinne minunkaan vuokseni?" Tytön käyttäytyminen muuttui jälleen salamannopeasti tultuaan Galen läheisyyteen ja puristaessaan tämän käsiä kalpein kasvoin ja suloisin rukoilevin liikkein.
"Nell, en halua olla tottelematon Beldingille", vastusteli Gale, "enkä rikkoa antamaani lupausta."
"Dick, suurentelette vain asiaa. Mutta vaikka niin olisikin, niin menkää, ellette Mercedes raukan vuoksi, niin minun, tehdäksenne minulle mieliksi. Tahdon, haluan… ette menetä mitään lähtemällä sinne, vaan päinvastoin —. Luullakseni tiedän, miltä Mercedeksestä tuntuu. Sana Thornelta tahi varmuus, mihin hän on joutunut, pelastavat hänet. Ottakaa Blanco sol ja menkää, Dick. Kukaan kapinallinen ei saa teitä milloinkaan kiinni ratsastaessanne sillä. Kuulkaahan, Dick, jos olisin Solin selässä, en pelkäisi koko vallankumouksellisten armeijaakaan."
"Rakas tyttöseni, tässä ei ole lainkaan kysymys pelkäämisestä, vaan lupauksestani ja velvollisuudestani Beldingiä kohtaan."
"Sanoitte kerran rakastavanne minua. Jos rakastaisitte minua todella, menisitte kyllä, mutta nyt huomaankin, että olette valehdellut."
Gale ei voinut muuta kuin tuijottaa tuohon muuttuneeseen tyttöön.
"Dick, kuunnelkaahan!… Jos lähdette ja tuotte muutamia sanoja
Thornelta Mercedekselle lohdutukseksi, saatte varmasti — palkkionne."
"Nell!"
Tytön vaarallinen suloisuus oli yhtä hämmästyttävä kuin tämä hänen luonteensa uusi piirrekin.
"Dick, aiotteko lähteä?"
"En, en mitenkään!" huusi Gale kiihkeästi taistellen haluaan vastaan. "Nell Burton, kuunnelkaa minua. Tuo toivomani palkkio olisi minulle melkein samaa kuin taivas, mutta en senkään vuoksi halua rikkoa isällenne antamaani sanaa."
Nell muuttui nyt tyttömäisen ivan ja itsepäisen kiihkon hengettäreksi.
"Gracias, señor", vastasi hän ivallisesti. "Adios" Sitten hän riensi pois näkyvistä.
Seuraavana aamuna ei Nell tullutkaan aamiaiselle. Rouva Beldingistä näytti se tuntuvan hieman omituiselta, sillä hän kutsui tyttöä ensin puutarhasta ja sitten pihalta. Sitten hän meni Mercedeksen huoneeseen. Mutta Nell ei ollut sielläkään.
"Hän on varmaankin jälleen pahalla tuulella", sanoi Belding. "En saanut sanaakaan häneltä tänä aamuna. Anna hänen murjottaa, äiti. Hänen jäljessään ei kannata juosta, sillä hän on tarpeeksi hemmoiteltu muutenkin. Sitäpaitsi on hänellä aina nälkä. Hän ilmestyy kyllä pian näkyviin, älä käsitä minua väärin."
Huolimatta Beldingin päätelmästä, johon Galekin oli yhtynyt, ei Nelliä kumminkaan näkynyt sen tunnin kuluessa. Kun Belding ja paimenet tulivat pihalle, söi yaqui aamiaistaan penkiltä, jolla hän aina istui.
"Yaqui — Lluvia d'oro, si?" kysyi Belding viitaten kädellään aitauksiin päin. Intiaanin Nellille antama kaunis nimi oli käännettynä: "Kullannäyttäjä", ja Belding käytti sitä kysyessään yaquilta, oliko tämä nähnyt tyttöä. Mutta hän sai kieltävän vastauksen.
Noin puolen tunnin kuluttua, kun Gale oli juuri poistumaisillaan huoneestaan, näki hän yaquin juoksevan kentiltä johtavaa polkua. Oli tavatonta nähdä tuon intiaanin juoksevan. Gale arvaili syytä siihen. Yaqui juoksi suoraan Beldingin luo, joka työskenteli tavallisessa paikassaan vaunuvajassa. Hetkisen kuluttua huuteli jo Belding paimeniaan. Gale ehti hänen luokseen ensimmäiseksi, mutta eivät Ladd eikä Lashkaan olleet kaukana jäljessä.
"Blanco sol on kadonnut!" huusi Belding raivoissaan.
"Kadonnut? Nytkö päivällä, vaikka intiaani on ollut vahtimassa?" kysyi
Ladd.
"Se tapahtui yaquin ollessa syömässä aamiaistaan. Mikään ei ole varmempaa. Hän oli juuri juottanut Solin."
"Rosvotko?" huudahti Jim Lash.
"Jumala sen tietää. Yaqui sanoo kumminkin epäilevänsä sitä."
"Ehkä Sol on vain kävellyt johonkin?"
"Se oli lieassa aitauksessa."
"Lähetä yaqui hakemaan hevosen jälkiä ja neuvotelkaamme sillä aikaa", sanoi Ladd. "Tämä ei ole varmastikaan rosvojen työtä."
Galella ei ollut mitään sanomista seuraavan nopean etsimisen aikana, mutta mielessään hän kumminkin muodosteli yhteenvetoa tapauksista. Kun hän sitten huomasi, että hänen vanha satulansa ja suitset olivat kadonneet tallin naulasta, muuttuivat hänen epäilyksensä varmuudeksi mykistyttäen hänet hetkiseksi ja tehden hänet sairaaksi.
"Kuulehan, Dick, älä pane sitä niin pahaksesi", sanoi Belding. "Löydämme luullakseni Solin piankin, ja ellemme löydäkään, on aitauksissa toisia hyviä hevosia."
"En ajatellut nyt Solia."
Ladd katsahti terävästi Galeen, näpsähdytti sormiaan ja sanoi:
"Tulimmainen, ellen minäkin ole sitä jo arvannut!"
"Mikä teitä, pojat, oikein vaivaa?" kysyi Belding tiukasti.
"Nell on ratsastanut johonkin Solilla", vastasi Dick.
Syntyi vaitiolo, jonka Belding vihdoin keskeytti.
"Jos Nell on sen ottanut, niin silloinhan ei ole mitään hätää. Pelkäsin menettäneeni hevosen."
"Belding, olet väärillä jäljillä", sanoi Ladd pudistaen päätään.
"Nell on lähtenyt Casitaan", sanoi Gale nopeasti. "Hän on mennyt hankkimaan Mercedekselle joitakin tietoja Thornesta. Ah, Belding, sinun ei tarvitse pudistaa päätäsi. Tiedän sen varmasti. Hän koetti taivuttaa minua lähtemään ja raivostui, kun en suostunut."
"En usko sitä kumminkaan", sanoi Belding käheästi. "Nell on kyllä itsepäinen. Hän on joskus kuin pieni paholainen, mutta hän on aina ollut järkevä."
"Tom, voit lyödä vetoa, että hän on mennyt", sanoi Ladd.
"Eikö hiidessä! Jim, mitä sinä ajattelet?" tiukkasi Belding.
"Vannon, että Solin valkoinen pää viittaa nyt suoraan Casitaan. Ja Nell osaa ratsastaa. Hukkaamme vain aikaa."
Tämä pani Beldingin toimimaan.
"Olette varmasti kaikki väärässä!" huudahti hän syöksyen aitauksille päin. "Hän on lähtenyt vain hieman ratsastamaan, kuten usein ennenkin. Mutta kiiruhtakaa nyt ottamaan selvää! Dick, sinun on ratsastettava laakson poikki. Jim, sinun on etsittävä joen rannoilta ja minä lähden San Felipeen päin. Ja sinä, Laddy, satuloit Diablon ja lähdet Casitaan. Jos hän todellakin on lähtenyt etsimään Thornea, saat hänet varmasti kiinni tunnin tahi parin kuluttua."
"Varmasti lähdenkin", vastasi Ladd, "mutta, Belding, ellet ole vielä aivan hullu, olet kumminkin tulossa sellaiseksi. Tuo valkoinen piru ei voi milloinkaan tavoittaa Solia, ei tunnissa, ei päivässä eikä viikossakaan! Ja sitäpaitsi jokaisen kilpailun lopussa, vaikka hevoset olisivatkin lähteneet yhtä aikaa liikkeelle, olisi Sol aina paljon edellä. Ja nyt on Solilla tunnin etumatka."
"Laddy, luullakseni tarkoitat, että Sol on nopeampi kuin Diablo?" jymisi Belding punastunein kasvoin.
"Varmasti! Sanon sen sinulle nyt suoraan", vastasi paimen.
"Haluan — tahdon —"
"Hukkaamme vain aikaa", keskeytti Ladd lyhyesti. "Voit lyödä vetoa, vaikka kymmenen kertaa, jos vain haluat. Aion ratsastaa Blanco paholaisellasi niin kovasti, ettei sillä ennen milloinkaan ole niin ratsastettu, lukuunottamatta erästä kertaa, jolloin ei muudan minua parempikaan ratsastaja voinut kannustaa sitä Blanco solin edelle."
Tuhlaamatta enemmän sanoja satuloivat miehet ja ratsastivat kukin haaralleen odottamatta yaquia saadakseen varmasti tietää, minne päin Blanco solin jäljet johtivat. Niitä ei varmastikaan näkynyt tasaisen laakson puhtaassa hiekassa, vaikka Gale ratsastelikin sen ristiin rastiin. Kun hän palasi taloon, odottivat Belding ja Lash häntä jo siellä. He eivät puhuneet omasta etsinnästään mitään, vaan totesivat ainoastaan, että yaqui oli löytänyt Blanco solin jäljet Casitaan vievältä tieltä. Heidän neuvoteltuaan hetkisen päätti Belding lähettää Lashin Laddin jälkeen.
Seuraavat äärettömän pitkät tunnit tuottivat Galelle niin paljon huolta, ettei hän juuri enempää olisi voinut kestääkään. Mutta Nellin äidin tyyneys sekä hämmästytti että auttoi häntä suuresti tukahduttamaan suurimman levottomuutensa.
Seuraavan päivän aamuna hyvin varhain näki Gale, joka oli vahtinut yhtämittaa, kolmen valkoisen hevosen ja yhden kimon lähestyvän väsyneesti tietä pitkin. Kun hän kuuli Blanco solin tutun hirnunnan, hyppäsi hän seisoalleen ollen ilosta melkein suunniltaan. Mutta hevosella ei ollutkaan ratsastajaa. Galen nopea ilo katosi äkkiä, mutta palasi jälleen, kun hän näki Jim Lashin pitävän sylissään jotakin hervotonta valkoista. Ladd tuki erästä ratsastajaa, jolla oli sotilaspuku yllään.
Dick huusi ilosta ja juoksi sisään kertomaan näitä hyviä uutisia. Aina
ajatteleva ja varovainen rouva Belding esti hänet kumminkin syöksymästä
Mercedeksen huoneeseen. Sitten kiiruhti Dick jälleen pihalle ja
Beldingit seurasivat hänen kintereillään.
Lash laski repaleisen, matkan uuvuttaman ja väsyttämän tytön Beldingin syliin.
"Isä ja äiti!"
Nell näytti todellakin katuvaiselta, vaikka uhma ei vielä ollutkaan kokonaan häipynyt hänen sinisistä silmistään. Kun hän huomasi Galen, hymyili hän vienosti.
"Halloo, Dick."
"Nell!" Gale tarttui hänen käteensä puristaen sitä lujasti voimatta sanoa sanaakaan.
"Teidän ei tarvitse olla pahoillanne vanhan hevosenne vuoksi", sanoi hän Beldingin kantaessa häntä ovea kohti. "Ah, Dick, Blanco sol on ihmeellinen!"
Gale kääntyi tervehtimään ystäväänsä, joka oli kuin riutunut haamu. Thorne oli joko sairas tahi haavoittunut. Galen tervehdys oli samalla levoton kysymyskin.
Thorne vastasi vain heikosti hymyillen. Hän näytti olevan putoamaisillaan hevosen selästä. Gale auttoi Laddia pitämään Thornea satulassa, kunnes he saapuivat portaitten edustalle. Belding tuli pihalle jälleen. Hän mykistyi nähdessään, millaisessa kunnossa Thorne oli, joka nojautui Dickiin. Hän jaksoi kumminkin seisoa ja kävellä.
"En ole haavoittunut, vaan ainoastaan heikontunut nälästä", sanoi hän.
"Onko Mercedes —? Viekää minut hänen luokseen."
"Tyttö paranee heti, kun hän vain näkee sulhasensa", kuiskasi Belding Galelle heidän taluttaessaan Thornea Mercedeksen huoneeseen. He jättivät hänet sinne, ja Gale kuuli lopultakin korvissaan tytön katkonaisen ilohuudon.
Kun Belding ja Gale kiiruhtivat paikalle jälleen, hoitivat paimenet juuri väsyneitä hevosia. Heidän palatessaan taloon sytytti Jim tyynesti piippunsa ja Ladd selitti kertovansa tapahtumat ensin, vaikka hän olikin nälissään.
"Kuulehan, Belding", aloitti hän, "oli naurettavaa ajatellakin, että Diablo tavoittaisi Blanco solin. Naurettavaa ei ole oikea sana, sillä olin vallan pakahtua. No niin, ratsastin Solin jäljessä Casitaan saakka näkemättä ainoatakaan vallankumouksellista tahi rosvoa, ennenkuin tulin kaupunkiin. Luullakseni Nell suoritti tuon matkan viidessä tunnissa. Menin suoraan amerikkalaisten leiriin ja tapasin heidät tyynnyttämästä ja hoitamasta hevosiaan jonkun, kuten minusta näytti, pitkän ratsastuksen jälkeen. Saavuin sinne liian myöhään, sillä kaikki oli jo ohi.
"Muudan sotilas vei minut erään upseerin telttaan. Nell oli siellä hieman kalpeana tosin, mutta kumminkin kunnossa. Nähtyään minut sanoi hän vain 'Laddy'! Thorne oli siellä myöskin, ja lääkäri oli juuri hänen kimpussaan. En ruvennut kyselemään mitään, sillä huomasin heti, että siinä teltassa oli oltava hiljaa. Saatuani varmuuden, että Nell voi hyvin, ja kuultuani, ettei Thornenkaan tila ollut vaarallinen, poistuin sieltä.
"Siellä oli niin paljon miehiä, jotka kaikki halusivat kertoa minulle, mitä oli tapahtunut, etten luullut ikinä saavani sitä selville. Mutta pala palalta se kumminkin onnistui. Ja näin se kuulemma tapahtui:
"Nell oli tullut ratsastaen täyttä vauhtia leiriin kooten heti ympärilleen suuren miesjoukon. Hän oli sanonut nimensä, ilmoittanut mistä hän oli tullut ja mitä varten. Kuulosti siltä, että juuri päivää ennen Nellin saapumista olivat sotilaat saaneet selville, missä Thorne oleskeli. Katsokaas, Thorne oli nimittäin poistunut leiristä muutamia päiviä ennen saatuaan lomaa. Hän oli ollut hyvin salaperäinen eikä ollut ilmoittanut kenellekään, minne hän aikoi lähteä. Noin viikon kuluttua hänen poistumisestaan leiristä olivat muutamat meksikolaiset ilmoittaneet, että Rojas säilytti erästä vankia muutamassa tiilimajassa leirinsä läheisyydessä. Miehet eivät olleet kumminkaan kiinnittäneet sen suurempaa huomiota meksikolaisten puheeseen, sillä he luulivat heidän vain haluavan rahaa mescaliin, ja tavallista oli sitäpaitsi, että Rojaksella oli aina joku vanki. Mutta muutamien päivien kuluttua oli puhuttu melko varmasti, että Rojas piti jostakin syystä Thornea vankeudessa.
"Nyt oli sattunut, että kun nämä uutiset saapuivat, oli eversti Weede ollut Nogalesissa esikuntineen, eikä joukkojen tilapäinen johtaja ollut tiennyt, miten menetellä, sillä Rojaksen leiri oli rajan toisella puolella Meksikon alueella ja hyökkääminen sinne olisi ollut vakava asia. Se olisi ollut jotakin aivan toista kuin jonkun meksikolaisen leirin hävittäminen. Nämä olosuhteet ovat kuulemma kiusanneet useampaa kuin yhtä rajalla oleskelevaa everstiä. Thornen toverit olisivat mielellään pelastaneet hänet tukalasta asemasta, mutta he eivät olleet uskaltaneet tehdä sitä määräyksettä.
"Kun Nell oli kuullut, että Thorne oli vankeudessa ja nälissään muutamassa tiilimajassa parin penikulman päässä rajalta, oli hän pannut koko leirin liikkeelle. Niin juuri! Hän oli kertonut heille, että Rojas piti Thornea vankeudessa ja kidutti häntä saadakseen selville, missä Mercedes oleskeli. Hän oli kertonut heille Mercedeksestä, miten kaunis hän on, miten Rojas oli tappanut Mercedeksen isän, kuinka roisto oli häntä ahdistellut ja kuinka sairas ja surullinen hän on odottaessaan sulhastaan. Ja hän oli rukoillut sotilaita pelastamaan Thornen.
"Tavasta, jolla tämä kerrottiin minulle, käsitin, että sotilaat olivat kovasti innostuneet asiaan. Ja arvaahan sen, että tuollainen reipas nuorukaisjoukko haluaa joskus tapellakin. Mutta sijaispäällikkö, vaikka hän oli joutunutkin näin pulmalliseen asemaan, ei ollut suostunut lähtemään korkeammitta määräyksittä.
"Silloin oli Nell menettänyt malttinsa. Tiedättehän kaikki, että Nellin kieli voi joskus olla pistävä kuin choyan piikki. Olisin antanut paljonkin, jos olisin saanut olla katselemassa, kun hän yllytti tuota soturijoukkoa. Nell on vihoissaan ollessaan sanomattoman kaunis. Ja tämä hänen viimeinen suuttumuksensa ei ollut mitään tyttömäistä pahaa tuulta, kuten Belding sitä nimittää, vaan hän oli raivonnut niin kovasti kuin nainen ikinä vain voi. Ettekö voi kuvitella häntä Blanco solin selässä tummine, säihkyvine silmineen?"
Ladd kuivasi hikiset kasvonsa tomuiseen kaulaliinaansa. Hän aivan loisti ja kiihtyi kiihtymistään kuta pitemmälle hän pääsi kertomuksessaan.
"Suoraan sanoen, Nell oli vannonut lähtevänsä yksinään hakemaan Thornea. Hän oli sanonut, että elleivät sotilaat halua lähteä lännen tytön kanssa pelastamaan amerikkalaista toveriaan, niin olkoot lähtemättä. Muudan soturi oli käskystä koettanut pidättää Blanco solia, mutta hänet oli kuulemma sitten saatu kantaa sairaalaan. Ja sittenkö sotilaille oli tullutkin vasta kiire satuloida hevosensa! Ehkä Nellin käyttäytyminen olikin vain kettumaista naisellista viekkautta. Mutta luullakseni, jos vain käsitän oikein hänen tunteensa, pani hän Blanco solin ravaamaan suoraan Rojaksen leiriä kohti, joka, unhotin sen sanoa, oli selvästi näkyvissä.
"Luullakseni ei ainoankaan tuossa leirissä olevan soturin tarvinnut kauan miettiä ymmärtääkseen, mitä oli tulossa. He hurjistuivat varmaankin aivan kokonaan ja syöksyivät täyttä vauhtia Nellin jälkeen.
"Haluaisin, että tekin olisitte saanut nähdä tuon hevosjoukon kaktuksiin uurtaman vaon. Se näytti aivan siltä kuin suuri karjalauma olisi paennut hurjaa vauhtia erämaan poikki… Voitte lyödä vetoa, että Blanco sol pysyi edellä kiitäen suoraan Rojaksen leiriä kohti. Ymmärrättekö, suoraan sinne? Herra Jumala, minulla ei ole ollut milloinkaan niin suurta surua kuin tämä, etten saanut olla näkemässä Nellin huikeata ratsastusta Solilla!
"Rojas pakeni miehineen ampumatta laukaustakaan, jota ei voida ihmetelläkään. Kummaltakaan puolelta ei ammuttu luotiakaan. Sotilaat löysivät pian Thornen ja kiiruhtivat hänen kanssaan takaisin setä Samin maahan. Thorne oli ollut puolialaston, täynnä mustelmia ja ohut kuin ratakisko. Kun näin hänet heti päivällisen jälkeen, oli hän hyvin sairaan näköinen. Hänelle annettiin silloin ruokaa ja juomaa. Jokainen voi helposti huomata, että hän oli ollut kuolemaisillaan nälkään. Mutta hän virkistyi ihmeellisen nopeasti, ja silloin kun Jim tuli sinne, halusi hän kiihkeästi lähteä heti Forlorn Riveriin. Mutta pakottamalla ja taivuttamalla saimme heidät kumminkin pysymään aloillaan seuraavaan iltaan asti."
Kun Ladd lopetti kertomuksensa, alkoi Belding änkyttää ja vihdoin hän räjähti. Hänen pontevissa lauseissaan ei ollut kumminkaan mitään yhtenäisyyttä. Mutta viha itsepäistä tyttöä kohtaan oli selvästi haihtunut. Gale oli liiaksi innostunut voidakseen sanoa sanaakaan.
"Vannon, että hämmästyisitte kaikki, jos vain saisitte nyt nähdä Casitan", jatkoi Ladd. "Se on puoleksi palanut ja puoleksi luhistunut. Ja kapinalliset elävät komeasti. Huhuttiin toisen liittolaisarmeijan tulosta Casa Grandesta päin. Puhuttelin useaa amerikkalaista, jotka ovat paenneet Meksikon sisäosista, ja heidän kertomuksensa nostaisivat hiuksenne pystyyn. Heillä oli kaikilla pistoolit, ja he taistelevat tarpeen vaatiessa hurjasti meksikolaisia vastaan Yhdysvaltain puolesta. He olivat kumminkin suuresti iloissaan päästyään rajan tälle puolelle. Toiset odottivat junia, jotka eivät kuulemma kulje enää säännöllisesti ja toiset olivat valmiit lähtemään ratsain pohjoiseen päin."
"Laddy, tuo kauhistuttaa minua, että Rojas otti Thornen vangiksi saadakseen selville, mihin Mercedes on kätketty", sanoi Belding.
"Kummako tuo nyt on? Sellainen kauhistuttaa jokaista."
"Tuo roisto on rakastunut silmittömästi häneen. Sellaisia ne espanjalaiset ovat", sanoi Belding jyrisevin äänin. "Rojas on vain työläinen. Hän on ollut tuon ylpeän castilialaisen orja. Hän rakastaa Mercedestä yhtä paljon kuin hän vihaakin häntä. Oleskellessani Durangossa näin hieman, miten intohimoisia ja irstaita meksikolaiset ovat. Rojas haluaa vain saada tytön raiskatakseen ja sitten tappaakseen hänet. Se on kirotun omituista, pojat, ja nyt kun Thorne on tullut tänne, alkavat vasta vaikeutemme."
"Tom, puhut kerrankin järkeä", sanoi Jim Lash tyynesti.
"En aio ilmaista ajatuksiani", lisäsi siihen Ladd. Mutta hänen katseensa ei ilmaissut tyyntä optimismia.
Thornelle tehtiin vuode Galen huoneeseen. Hän oli hyvin heikko, mutta kumminkin hän halusi pitää Mercedeksen kättä omassaan ja katsoa häneen ihmettelevin silmin. Mercedeksen toiveiden ja voimien väheneminen näytti olleen mielikuvitusta, sillä hän oli jälleen vilkas, puoleensavetävä ja kaunis tyttö, jota into ja sykkäilevä elämä värisyttivät. Hän taivutti Thornen syömään ja juomaan. Sitten, taisteltuaan unta vastaan viimeisine voimineen, nukkui hän kumminkin vihdoin.
Sikäli kuin Dick voi huomata, ei hänen ystävänsä sitten liikauttanut silmäluomea eikä sormeakaan seitsemäänkolmatta tuntiin. Kun hän heräsi, oli hän kalpea ja heikko, mutta kumminkin jälleen entinen Thorne.
"Halloo, Dick, en voinut uneksiakaan tällaisesta silloin", sanoi hän. "Siinähän sinä olet ja kultaseni ylpeine tummine silmineen on myöskin kai täällä?"
"Varmasti, sinä epäilevä soturi."
"Kerro, mitä sinulle oikeastaan onkaan tapahtunut? Se ei varmaankaan supistu noihin vaatteihin eikä kasvojen päivettymiseen… Dick, olet vanhentunut ja muuttunut. Et ole enää niin paksukaan. Olet, hitto vieköön, oikein miehen näköinen!"
"Kiitoksia. Olen pahoillani, etten voi sanoa samaa sinusta. Olet raihnaisin ja nälkiintynein mies, mitä milloinkaan olen nähnyt… Kuulehan, vanha veikko, olet nähtävästi saanut kokea hyvin kovaa."
Kuuma ja tumma tuli poltti onnellisuuden pois Thornen silmistä.
"Dick, älä muistuta minua vihastani äläkä johda ajatuksiani Rojakseen!… Olen täällä nyt. Paranen muutamien päivien kuluttua ja sitten!"
Mercedes tuli huoneeseen säteillen ja puhuen hellästi. Hän polvistui Thornen vuoteen viereen eikä kumpainenkaan heistä näyttänyt huomaavan, että Nell tuli sisään kantaen tarjotinta. Sitten Gale ja Nell aiheuttivat tarpeetonta jyrinää siirtäessään pientä pöytää vuoteen luo Mercedes oli unhottanut hetkeksi, että hänen sulhasensa oli ollut vähällä kuolla nälkään, ja jos Thorne muistikin sen, ei hän siitä nyt välittänyt. He puristivat toistensa käsiä ja katsoivat toisiinsa sanomatta sanaakaan.
"Nell, luulin olevani onneton", kuiskasi Dick. "Mutta en —"
"Hsh! Mikään ei voi olla tuon kauniimpaa", vastasi Nell hellästi koettaen houkutella Dickiä pois huoneesta. Dick ajatteli kumminkin velvollisuutensa olevan viipyä huoneessa ainakin niin kauan, että hän voi ilmoittaa Thornelle ruoasta, ja sanoa hänelle, ettei niin huonossa kunnossa oleva mies voi elää ainoastaan rakkaudesta.
Mercedes hyppäsi ylös punastuen katuvaisesti ja näyttäen valkoisilla käsillään kaunopuheliaasti oman tilansa.
"Ah, Mercedes, älä mene!" huudahti Thorne nähdessään tytön lähestyvän ovea.
"Herra Gale jää tänne. Hän ei ole niin mucha malo [= suureksi pahaksi] sinulle kuin minä."
Sitten hän poistui hymyillen.
"Hyvä Jumala!" huudahti Thorne. "Kuinka rakastankaan häntä! Dick, eikö hän olekin kaunein, suloisin ja hienoin —?"
"George, otan osaa innostukseesi", sanoi Dick kuivasti, "mutta Mercedes ei ole ainoa tyttö maailmassa."
Selvästi oli tämä hämmästyttävä väite ja kummastutti Thornea monessa suhteessa.
"George", jatkoi Dick, "satuitko huomaamaan tyttöä, joka pelasti henkesi ja satunnaisesti juuri äsken toi tänne aamiaisesi?"
"Nell Burtoniako? Tietysti. Hän on urhoollinen, ihmeellinen tyttö ja melko sieväkin."
"Sinä pitkä, laiha ja nälkäinen kerjäläinen! Niin, hän on juuri tarkoittamani tyttö, joka on luullakseni täydellisesti juuri suustasi päästämäsi hourailevan ylistyspuheen arvoinen. On hyvä, ettei sinulla ole yksinoikeutta rakkauteen."
"Dick, puhutko totta?"
"Varmasti."
"Iloitsen sydämestäni, Dick. Ihmettelinkin sinun muuttunutta näköäsi. Olet aivan kuin toinen mies, veikkoseni. Kutsu tyttö sisään, niin saat olla varma siitä, että tarkastan häntä perinpohjin. Näen paremmin nyt."
"Syö ensin aamiaisesi. Voimme häikäistä sinut sitten jälkeenkinpäin."
Thorne kävi aamiaisensa kimppuun ja pani sen katoamaan taikavauhtia.
Hänen syödessään kertoi Dick palasia rajavartijain elämästä.
"Sinun ei tarvitse puhua itseäsi hengästyksiin", sanoi Thorne. "Onhan minullakin toki silmät päässäni. Belding ja nuo paimenet ovat tehneet sinusta miehen, oikean lännen asukkaan. Haluan vain kuulla enemmän tuosta tytöstä."
"No niin, Laddy vannoo, että hän on monta kertaa kauniimpi kuin
Mercedes."
"Mahdotonta! Minun on kumminkin kysyttävä Laddylta. Mutta todellinen ihme hän kumminkin mahtaa olla, sillä muuten ei Dick Gale olisi kiintynyt häneen… Eikö tämä olekin ihmeellistä, Dick? Olen täällä ja Mercedes on täällä turvassa. Sinullakin on morsian. Ah!… Mutta, kuulehan, minulla ei ole dollariakaan taskussani. Minulla oli kyllä melkoisesti rahaa, mutta nuo rosvot ryöstivät ne minulta, kelloni ja kaikki. Vieköön piru tuon pienen mustan meksikolaisen! Hän vei Mercedeksen kirjeetkin. Toivon, että olisit saanut nähdä hänet, kun hän koetti lukea niitä. Hän on yksinkertaisesti aivan hullu tytön takia. Olisin kyllä voinut kestää rahani ja arvoesineitteni menetyksen, mutta kun nuo kauniit ja ihmeelliset kirjeetkin menivät, niin se minua harmittaa."
"Rohkaise vain luontosi, sillä onhan tyttö kumminkin vielä jäljellä. Belding ehdottaa sinulle jotakin piakkoin. Tulevaisuus hymyilee meille, vanha veikko. Kunhan vain tämä vallankumous pian loppuisi!"
"Dick, olet pelastajani useammassa kuin yhdessä suhteessa… No niin, kuulehan, kun sanon." Thornen iloinen innostus muuttui syväksi vakavuudeksi. "Haluan naida Mercedeksen heti. Onko täällä pappia?"
"On. Mutta luuletko menetteleväsi viisaasti ilmaistessasi jollekin meksikolaiselle, olkoon hän nyt sitten vaikka pappikin, että Mercedes on piilotettu tänne?"
"Sitä ei kumminkaan voida salata enää pitkää aikaa."
Galen oli pakko tunnustaa tämän väitteen totuus.
"Haluan naida hänet ensin ja sitten katsoa kohtaloani silmiin. Hae pappi vain tänne, Dick, ja pyydä uskollisia ystäviäsi juhlamenojen todistajiksi."
Galen suureksi hämmästykseksi ei Belding eikä Laddykaan vastustaneet papin kutsumista ja siten vihdoinkin tapahtuvaa ilmoitusta meksikolaisille Mercedes Castañedan olosuhteista. Beldingin varovaisuus alkoi muuttua vihaksi rajaseudun jatkuvan rauhattomuuden vuoksi, ja kuta suuremmiksi levottomuuksien mahdollisuudet tulivat, sitä tyynemmäksi ja rauhallisemmaksi muuttui vain Ladd.
Gale toi tuon pienen, kurttuisen ja pelokkaan papin, joka oli vanha, välinpitämätön ja tyhmä mies. Hän vihki nähtävästi Mercedeksen ja Thornen aivan samoin kuin hän luki ja mumisi rukouksiaan. Ainoastaan rouva Beldingin läsnäolo pelasti tilaisuuden joutumasta naurettavaksi ja hän hillitsi toisiakin kiihoittamasta Thornea. Gale huomasi hänen tavattoman kalpeutensa ja hänen äänensä erikoisesti syvän ja suloisen soinnun.
"Äiti, miksi haluat muuttaa häät hautajaisiksi?" vastusteli Belding
"Meillähän on niin harvoin tilaisuuksia mihinkään hauskuuksiin täällä
Forlorn Riverissä. Olet sinäkin koko lääkäri. Etkö voi nähdä, ettei
Thorne tarvitse muuta kuin tytön parantuakseen? Hän on huomenna aivan
terve, älä käsitä minua väärin."
"George, kun olet aivan terve, lisäämme jotakin tämän päiväisiin onnitteluihimme", sanoi Gale.
"Aivan varmasti", pisti Ladd väliin.
Ja laskien pilaa he hymyillen poistuivat nuoren parin luota.
Belding nauroi hieman rakkaan vaimonsa kustannuksella, sillä Thorne ei voinut pysyä vuoteessa ja näytti yhdessä päivässä paranevan kokonaan ja tulevan niin nälkäiseksi, että hänen ystävänsä iloitsivat ja Mercedes aivan loisti onnesta. Hänen heikkoutensa hävisi todellakin muutamissa päivissä niin tyyten, että hän voi kuljeskella kentillä ja tarkastella paikkaa, johon Gale oli suunnitellut tuon vesisäiliön rakennettavaksi. Thorne oli niin innostunut, että hän heti paalutti sadankuudenkymmenen acren [acre, pintamitta = 40,4 aaria] suuruisen alan Beldingin ja tämän vartijain paaluttamien maakappaleiden viereen. Näihin viiteen kappaleeseen sisältyi kaikki maa, jonka he tarvitsivat suunnitelmansa toteuttamiseksi, mutta jos heidän kastelusuunnitelmansa onnistuisi, oli heidän tarkoituksensa lisätä maitaan ostamalla sellaista lisää laaksosta. Forlorn Riveriin oli viime aikoina saapunut ainakin sata perhettä lisäksi ja vielä enemmän oli tulossa, ja Belding vannoikin näkevänsä jo koko Altar Valleyn viheriänä viljelyksistä.
Vähitellen jokainen Beldingin talouteen kuuluva henkilö, lukuunottamatta tyyntä Laddia ja valpasta yaquia, tulivat vapaammiksi ja iloisemmiksi, koska ei rajalla ollut tapahtunut minkäänlaisia selkkauksia pitkiin aikoihin. Heidän levottomuutensa sulautui asteittain nykyisyyden rauhallisuuteen. Jim Lash käväisi Sonoytan kosteikossa ja Ladd samosi rajaa pitkin viisikymmentä penikulmaa itäänpäin näkemättä jälkeäkään rosvoista. Nähtävästi olivat kaikki rajahaukat menneet ryöstämään Casitaa.
Helmikuun yöt olivat kylmät, kuivat, jäiset ja niin läpitunkevan koleat, että lämmin takkavalkea veti kaikkia puoleensa. Talon asukkaat kokoutuivat tavallisesti arkihuoneeseen, jonka avonaisessa takassa halot iloisesti räiskyivät. Beldingin toinen intohimo, paitsi hevosia, oli shakin pelaaminen, johon hän ei milloinkaan kyllästynyt. Nyt hän pelasi Laddin kanssa, joka ei milloinkaan voittanut peliäkään, mutta joka ei kumminkaan ikinä lakannut koettamasta. Rouva Belding ompeli, mutta keskeytti työnsä silloin tällöin katsoen miettiväisesti tuleen. Jim Lash istui takan vieressä tupakoiden ja leikkien sylissään olevan kissan kanssa. Thorne ja Mercedes olivat pöydän luona kynineen ja papereineen, ja Thorne koetti parastaan kääntääkseen tarkkaavaisuutensa vaimonsa kauniista ja ilmehikkäistä kasvoista muualle pitkäksi ajaksi, jotta hän ennättäisi lukea ja kirjoittaa hieman espanjankieltä. Gale ja Nell istuivat eräässä nurkassa katsoen kirkkaaseen tuleen.
Ovelta kuului äkkiä hiljaista naputusta. Se oli kai hyvin tavallista, koska eivät naiset siitä sen enempää välittäneet, mutta Belding ja hänen vartijansa kiinnittivät siihen heti huomionsa aavistaen jotakin ikävää olevan tulossa.
"Kukahan siellä on?" kysyi Belding työntäessään hitaasti tuoliaan taaksepäin ja katsoen Laddiin.
"Yaqui", vastasi paimen
"Sisään!" huusi Belding.
Ovi avautui ja lyhyt, kulmikas ja voimakas intiaani astui huoneeseen. Hänellä oli jalomuotoinen pää, omituiset tummat ja synkkäilmeiset silmät ja hyvin tummat kuparinväriset kasvot. Hän kantoi pyssyä kädessään ja lähestyi miellyttävän arvokkaasti.
"Yaqui, mitä haluat?" kysyi Belding toistaen kysymyksensä espanjankielellä.
"Haluan puhutella herra Galea", vastasi intiaani.
Gale hyppäsi seisoalleen tukahduttaen huudahduksensa ja seuraten yaquia pihalle. Hän tunsi yaquin otteen käsivarressaan ja seurasi tätä kysymättä vielä mitään. Yaquin olemus oli aina synkkä ja nyt hänen vakava toimintansa ennusti onnettomuutta. Kun he olivat saapuneet puutarhan ulkopuolelle, viittasi hän joen toisella puolella olevaan tasaiseen erämaahan, jossa monta leiritulta paloi kirkkaasti pimeässä.
"Rosvoja!" huudahti Gale.
Käskettyään sitten yaquin vahtia tarkasti riensi hän taloon takaisin, kutsui miehet pihalle ja kertoi heille, että joko kapinalliset tahi rosvot olivat leiriytyneet aivan rajan toiselle puolelle.
Ladd ei sanonut sanaakaan. Belding kirosi sammuttaen sikarinsa.
"Tiesin, ettei tämä viimeaikainen rauhallisuus ennustanut hyvää… Dick, sinä ja Jim pysytte tässä niin kauan kuin Laddin kanssa käyn tarkastamassa."
Dick meni kumminkin arkihuoneeseen. Naiset olivat hermostuneet eivätkä sallineet pettää itseään. Dickin oli senvuoksi pakko ilmaista, että yaqui oli huomannut muutamia tulia erämaassa, joita hän epäili leirivalkeiksi. Belding viipyi melko kauan tarkastusmatkallaan palaten sieltä yksinään. Hän sanoi haluavansa neuvotella miesten kanssa ja lähetti rouva Beldingin ja tytöt pois huoneesta. Hänen synkkä levottomuutensa oli palannut.
"Laddy läksi sinne vakoilemaan koettaakseen saada selville, kenen joukkoihin nuo roistot kuuluvat ja kuinka monta heitä on", sanoi Belding.
"Olen varma, että jos ne olisivat pahoin aikein tänne tulleita rosvoja, eivät ne olisi sytyttäneet tulia", huomautti Jim tyynesti.
"Luullakseni on hyödytöntä lähettää hakemaan ratsuväkeäkään tänne", sanoi Gale. "Mikä on tulossa, se tapahtuu, ennenkuin viesti ehtii sotilasten käsiinkään, puhumattakaan heidän ennättämisestään tänne ajoissa."
"Puhutte roskaa, pojat! En luule niiden uskaltavan hyökätä Forlorn Riverin kimppuun", jymisi Belding. "En otaksu sellaista ollenkaan mahdolliseksi, sillä on kai noilla kapinallisrosvoillakin sen verran järkeä. He eivät suinkaan halua menettää saavuttamaansa etua tekemällä sellaisen tyhmyyden, joka aiheuttaisi Yhdysvaltain sotajoukkojen hyökkäyksen rajan toiselle puolelle Yumasta El Pasoon saakka. Mutta kuten Jim jo huomautti, eivät he varmaankaan olisi sytyttäneet tulia, jos heidän aikomuksensa olisi varastaa hevosia ja karjaa. Pelkään pikemminkin —"
Belding epäröi ja katsoi vakavasti ja myötämielisesti Thorneen.
"Mitä?" kysyi tämä.
"Pelkään, että siellä on Rojas joukkoineen."
Thorne kalpeni, mutta ei menettänyt malttiaan
"Ajattelin sitä heti. Jos otaksumisemme osoittautuu oikeaksi, joudun Mercedeksen kanssa suureen vaaraan. Mutta Rojas ei tule kumminkaan milloinkaan saamaan vaimoani haltuunsa. Ellen voi tappaa häntä, tapan Mercedeksen. Belding, tämä on ikävää teille — tämä vaara, johon olemme syösseet perheenne. Olen pahoillani —"
"Lopettakaa jo tuollaiset puheenne", keskeytti Belding vakavasti. "Jos Rojas on tuolla, toimii hän tulimmaisen kunnollisesti ollakseen rosvo. Muuten en olisikaan levoton. Emme voi nyt muuta kuin odottaa. Kun Laddy ja yaqui ovat tuolla vartioimassa, ei meitä voida yllättää Suhtautukaamme tilanteeseen mahdollisimman rohkeasti, kunnes saamme tietää enemmän. Se ei luullakseni kumminkaan tapahdu ennenkuin huomenna."
Naiset voivat ehkä hieman nukkua seuraavana yönä, mutta miehet eivät varmasti ollenkaan. Helmikuun yhdeksännentoista päivän aamu valkeni kylmänä ja harmaana. Aamiainen syötiin aikaisemmin kuin tavallista, ja levoton, odottava jännitys näytti vallanneen kaikkien mielen. Muissa suhteissa toimitettiin kumminkin aamun askareet, kuten aina ennenkin. Ladd palasi nälkäisenä ja viluissaan ilmoittaen, etteivät meksikolaiset olleet purkaneet leiriään lähteäkseen tiehensä. Hän sanoi siellä olevan paljon kapinallisia, mutta oli muuten vaitelias tuleviin tapauksiin nähden.
Noin tunnin kuluttua auringonnoususta tuli yaqui juosten ilmoittamaan, että pienempi kapinallisjoukko oli tulossa virran yli.
"Taistelua se nyt ei ainakaan vielä tarkoita", selitti Belding. "Mutta menkää kumminkin sisään, pojat, ja laittakaa kaikki valmiiksi. Minä menen niitä vastaan."
"Karkoita ne heti täältä, kuin sinulla olisi komppania sotilaita tukenasi", sanoi Ladd. "Älä väisty tuumaakaan. Olemme pahassa pulassa ja kuta enemmän voimme heitä hämmästyttää, sitä edullisempaa on se meille."
"Belding, olette Yhdysvaltain palveluksessa oleva upseeri. Arvon mukaan esiytyminen vaikuttaa suuresti meksikolaisiin. Olen nähnyt sen usein leirissä", sanoi Thorne.
"Ah, tunnen nuo pelkurit paremmin kuin kukaan teistä, älkää käsittäkö minua väärin", vastasi Belding ollen kalpea raivosta, mutta hilliten kumminkin itsensä.
Paimenet, yaqui ja Thorne sijoittuivat arkihuoneen ikkunoihin. Pöydillä ja ikkunain laudoilla oli pyssyjä, pistooleja ja patruunalaatikoita. Tarvittiin melkoinen voima murtamaan Beldingin ja hänen miestensä vastustusta.
"Tuolta ne nyt tulevat, pojat!" huusi Gale ikkunastaan. "Mielestäni ovat ne aivan kapinallisrosvojen näköisiä, vai mitä, Laddy?"
"Varmasti! Rajahaukkojenhan noilla on puvutkin."
"Tuossa joukossa on noin kaksitoista miestä", sanoi tyyni Lash. "Mutta millaiset hevoset niillä onkaan! Mistä hiidestä mahtanevat he hankkiakaan tuollaisia ratsuja, sen tahtoisin mielelläni tietää."
"Luullakseni, Jim, työskentelevät he ensin kovasti ja ostavat niitä sitten puhtaalla rahalla", vastasi Ladd ivallisesti.
"Näittekö Rojasta niiden joukossa?" kuiskasi Thorne.
"Emme. Noiden roistojen joukossa ei ole ainoatakaan keikaria."
"He ovat vielä niin kaukana, etten näe tarkasti", sanoi Gale.
Ratsastajat pysähtyivät aitausten viereen. He käyttäytyivät rauhallisesti näyttämättä merkkiäkään vihollisuudesta, mutta olivat kumminkin täysissä aseissa. Belding tömisteli pihalle mennen heitä vastaan. Johtaja näytti selvästi haluavan puhutella häntä, mutta Belding ei halunnut kuunnella mitään. Hän pudisti päätään, viittaili käsillään ja käveli edestakaisin ja hänen kova, vihainen äänensä voitiin kuulla selvästi taloon asti. Kapinallisjoukko peräytyi sen jälkeen joen törmälle valkoisen rajamerkin toiselle puolelle pysähtyen uudestaan sinne. Belding jäi aitauksen luo tarkastelemaan heitä ollen nähtävästi vieläkin hyvin vihainen. Äkkiä erosi yksinäinen ratsastaja joukosta ajaen ravia takaisin aitauksille päin. Kun hän saapui perille, pysähtyi hän ja näytti ojentavan jotakin Beldingille. Sitten hän lasketti jälleen takaisin yhtyäkseen tovereihinsa.
Belding katsoi tarkemmin, mitä hän oli saanut käteensä, pudisti suurta päätään ja tuli sitten nopeasti taloa kohti. Kun hän tuli huoneeseen, oli hänellä likainen paperipalanen hyppysissään.
"En osaa lukea tätä enkä oikein tiedä, tahdonkokaan", sanoi hän vihaisesti.
"Belding, varmasti on meidän parasta lukea se", huomautti Ladd, "sillä meidänhän on saatava selville keitä nuo miehet oikeastaan ovat. Ovatko he Campon vai Salazarin miehiä, kuljeksivia kapinallisia vai Rojaksen roistoja, selviää kai tuosta kirjeestä. Ymmärrätkö?"
Mutta ei ainoakaan heistä kyennyt tulkitsemaan tuota sotkuista töherrystä.
"Mercedes osaa varmasti lukea sen", sanoi Ladd.
Thorne avasi oven kutsuen hänet huoneeseen. Mercedes tuli sinne rouva Beldingin ja Nellin seurassa. Kaikki kolme näyttivät selvästi aavistavan tilanteen kriitillisyyden.
"Kultaseni, pyydämme sinua selittämään, mitä tälle paperille on kirjoitettu", sanoi Thorne taluttaessaan vaimoaan pöydän luo. "Se on kapinallisten lähettämä ja pelkäämme sen sisältävän pahoja uutisia."
Mercedes katsahti kirjeeseen ja pyörtyi sitten Thornen syliin. Hän kantoi vaimonsa sohvalle ja Nell ja rouva Belding alkoivat häntä hoitaa.
Belding katsoi tovereihinsa. Oli hyvin luonteenomaista hänelle, että nyt, kun ei onnettomuutta näytetty voitavan välttää, haihtuivat hänen synkkyytensä, levottomuutensa ja vihansa heti.
"Laddy, Rojas siellä sittenkin näyttää olevan. Onko hänellä montakin miestä mukanaan?"
"Ehkä parikymmentä. Ei kumminkaan enempää."
"Voimme karkoittaa toista vertaa suuremmankin joukon meksikolaisia."
"Varmasti!"
Jim Lash pureskeli piippunsa vartta ja sanoi vihdoin.
"Tietysti, mutta taisteluun ryhtyminen ei ole viisasta silloin kun voimme karttaa sitä."
"Miten sitten?"
"Viivytelkäämme meksikolaisia iltaan asti joillakin tekosyillä. Sitten
Laddy, minä ja Thorne otamme Mercedeksen mukaamme ja lähdemme Yumaan."
"Camino del Diablo! [= pirun tie.] Tuolle kauhealle taipaleelleko naisen kanssa? Jim, oletko unhottanut, miten monta sataa ihmistä on hävinnyt tuolle pirun tielle?"
"En ole unhottanut mitään", vastasi Jim. "Lähteet ovat täynnä vettä nyt. Siellä on ruohoakin hevosille ja me voimme tehdä tuon matkan kuudessa päivässä."
"Yumaan on kolmesataa penikulmaa."
"Belding, Jimin suunnitelma ei ole niinkään tyhmä", huomautti Ladd. "Jumala tietää, ettei meille ole muita mahdollisuuksia, ellemme halua taistella."
"Mutta ajattelehan, että vaikka voisimmekin viivytellä Rojasta niin, että pääsette turvallisesti lähtemään Mercedeksen kanssa, niin kai tuo roisto huomaa sen hyvinkin pian. Ja mitä luulet hänen silloin tekevän meille tänne jääneille?"
"Hän ei huomaa pakoamme kumminkaan ennen päivänkoittoa, eikä hän silloinkaan voi heti lähteä jälkeemme. Tarvitaan aikaa, hevosia ja miehiä, ennenkuin meitä voidaan ruveta seuraamaan tuonne erämaahan. Katsohan, luulen tuon hullun meksikolaisen haluavan vain tyttöä omakseen. Saadakseen hänet, on hän valmis hyökkäämään tänne, siitä saat olla aivan varma. Mutta hän on liian viisas ruvetakseen taistelemaan kanssasi turhasta. Rojas voi nyt olla aivan hullu naisiin nähden, mutta hän pelkää kumminkin Yhdysvaltoja. Usko sanojani, että hän huomaa pakomme vasta huomenna ja lähtee sitten vasta jälkeemme. Vannon, että saatuamme kymmenen tunnin etumatkan, voimme matkustaa turvallisesti."
Belding käveli edestakaisin lattialla ja Jim ja Ladd kuiskuttelivat keskenään. Gale meni ikkunaan tarkastelemaan törmälle pysähtynyttä roistojoukkoa, mutta käänsi hetken kuluttua katseensa Mercedekseen. Tämä oli jo palannut tajuihinsa, ja hänen silmänsä näyttivät tummemmilta ja suuremmilta kasvojen kalpeuden vuoksi. Thorne puristi hänen käsiään ja naiset koettivat tyynnyttää häntä. Kaikki muut miehet paitsi Gale olivat niin omissa ajatuksissaan, etteivät he huomanneet, miten huoneen takaosassa oleva yaqui tarkasteli espanjalaista tyttöä. Yaquin katse oli aina omituinen, mutta nyt erittäinkin. Gale huomasi sen ja tunsi, ettei hän voi sitä milloinkaan unhottaa. Mercedeksen kauneus ei ollut milloinkaan ennen tuntunut hänestä niin erikoiselta ja vetoavalta kuin nyt tässä tilaisuudessa. Hän arvaili, vaikuttiko yaquiin tytön suloisuus, avuttomuus vai hänen pelkonsa. Yaqui ei ollut nähnyt Mercedestä kuin muutamia kertoja, mutta joka kerta oli hän näyttänyt joutuvan lumoihin. Voiko tuo omituinen intiaani tuijottaa tyttöön sen vuoksi, että hän vihasi meksikolaisia niin hirveästi? Mutta yaquin olennossa oli kumminkin jotakin jaloa ankaruutta, joka kumosi Galen epäluulot.
Äkkiä kutsui Belding toverinsa luokseen ja sitten Thornen.
"Kuunnelkaa nyt suunnitelmaani", sanoi hän kiihkeästi. "Menen puhuttelemaan Rojasta. Koetan saada hänet järkiinsä sanomalla hänelle, että hän ajattelisi pitkään, ennenkuin hän hyökkää Yhdysvaltain puolelle. Ilmoitan hänelle, että Mercedes on nyt erään amerikkalaisen vaimo. En aio sitoutua mihinkään, en aio kieltäytyä kuulemasta hänen väitteitään enkä aio näyttää pelkääväni häntä ollenkaan. Koetan vain voittaa aikaa, ja jos petokseni onnistuu, en muuta toivokaan. Kun ilta on pimennyt, otatte te neljä: Laddy, Jim, Dick ja Thorne Mercedeksen ja parhaimmat valkoiset hevoseni ja yaquin toimiessa oppaana hiivitte Altar Valleyn läpi Yumaan johtavalle tielle… Odota nyt, Laddy, salli minun lopettaa. Haluan, että otatte valkoiset hevoseni kahdestakin syystä: pelastaaksenne ne ja itsenne niiden avulla. Ymmärrättekö? Jos Rojas ryöstäisi hevoseni ja lähtisi ajamaan teitä takaa niillä, on hyvin luultavaa, että hän saisi teidät kiinni. Sitäpaitsi voitte ottaa paljon raskaammat kuormat kuin muutoin olisi mahdollista. Nuo suuret hevoset voivat kulkea nopeammasti ja kauemmaksi tarvitsematta niin paljon ruohoa ja vettä kuin toiset. Teidän on otettava intiaani mukaanne sen vuoksi että hän tällaisessa tapauksessa tulee olemaan teille kuvaamattomaksi avuksi. Jos teidän on kiirehdittävä kulkuanne, jos satutte eksymään tahi jos teidän on poikettava syrjään tieltä, niin ajatelkaa, mitä se merkitsee, että yaqui on kanssanne. Hän tuntee Sonoran yhtä hyvin kuin meksikolaisetkin. Hän voi kätkeä teidät, löytää vettä ja ruohoa silloinkin kun se teistä muista tuntuu aivan mahdottomalta. Intiaani on uskollinen. Hänellä on velka maksettavana ja hän maksaakin sen, älkää käsittäkö minua väärin. Kun olette lähteneet, kätken Nellin niin, ettei Rojas löydä häntä, vaikka hän nuuskisikin koko talon. Sitten luullakseni voin rauhoittua ja odottaa minkään tarvitsematta minua erikoisesti huolettaa."
Paimenet hyväksyivät Beldingin suunnitelman ja Thorne änkytti koettaessaan ilmaista kiitollisuuttaan.
"Niin, valitsemme tämän keinon", lopetti Belding. "Menen nyt kutsumaan Rojaksen roistoineen tälle puolelle… Kuulkaahan, minun on kai saatava tietää, mitä tuossa paperilipussa oli."
Thorne meni vaimonsa luo.
"Mercedes, aiomme pettää Rojaksen. Kerro meille, mitä tuossa kirjeessä on."
Tyttö nousi istualleen laajentunein silmin ja tarttuen Thornen käsiin.
"Rojas vannoo pyhimyksiensä ja neitsyensä nimissä, että ellei minua luovuteta hänelle neljänkolmatta tunnin kuluessa, polttaa hän kylän, tappaa miehet, ryöstää naiset mukaansa ja heittää lapset kaktuksien piikkeihin."
Syntyi hetken vaitiolo viimeisen kuiskauksen jälkeen.
"Vai pyhimyksiensä ja neitsyensä nimissä!" huudahti Ladd nauraen kylmää, viiltävää ja uhkaavaa naurua merkityksellisesti ja peloittavasti.
Silloin yaqui huudahti käheästi. Gale oli kuullut tuon äänen ennenkin ja muisti nyt sen tapahtuneen Papago Wellin luona.
"Katsokaa intiaania!" kuiskasi Belding käheästi. "Luulen hänen ymmärtäneen jokaisen Mercedeksen sanan. Ja, toverit, älkää käsittäkö minua väärin, jos sanonkin, että jos hän milloinkaan saa herra Rojaksen käsiinsä, tapahtuu jotakin azteekkilaista, joka hyydyttää veren suonissanne."
Yaqui oli kävellyt aivan Mercedeksen viereen seisahtuen siihen tämän nojautuessa mieheensä. Hänen näytti olevan pakko kohdata intiaanin katse, joka selvästi oli joko niin voimakas tahi hypnotisoiva, ettei hän voinut sitä mitenkään vastustaa. Mutta hän kai näki tahi aavisti sen merkityksen paremmin kuin muut, koska hän ojensi yaquille vapisevan kätensä. Intiaani tarttui siihen painaen sen sydämelleen omituisin liikkein ja kumartaen päänsä. Sitten hän palasi paikoilleen huoneen varjoisimpaan nurkkaan.
Belding meni pihalle vartijain sijoittuessa entisille paikoilleen ikkunain viereen. Gale kuvitteli, että muidenkin ajatukset olivat yhtä synkät kuin hänenkin. Hänen suonissaan alkoi veri virrata nopeammasti, kun hän näki Beldingin pysähtyvän aitauksien viereen ja viittaavan kädellään. Rosvot nousivat hevostensa selkään ja ratsastivat nopeasti taloa kohti rinnan.
Missä Rojas oli oleskellut ensimmäisen lähestymisen tapahtuessa, ei voitu tietää, mutta nyt hän kumminkin oli silmäänpistävästi näkyvissä. Hän oli pukeutunut kirjaviin, melkeinpä komeileviin vaatteihin. Gale ei tuntenut valkoista sombreroa, punaista kaulaliinaa, samettijakkua eikä mitään muutakaan tuon keikarin puvusta, mutta sen yleisvaikutus toi hänen mieleensä elävästi roiston ensimmäisen esiintymisen. Rojas laskeutui satulasta ja näytti kuuntelevan. Hän ei ollut ollenkaan kiihtynyt, kuten tuona iltana Del Solissa. Selvästi tuntui Laddista ja Lashistakin tällainen tyyneys tavattomalta, sillä meksikolainenhan toimi tunteittensa pakotuksesta. Belding huitoi käsillään ja pudisti kiivaasti suurta päätään näyttäen puhuvan yhtä paljon ruumiillaan kuin suullaan. Sitten näytti Rojas vastaavan ja sen jälkeen näytti keskustelu selvästi muuttuvan kiihtyneeksi ja vaikeaksi. Se loppui kuitenkin vihdoin kuten näytti keskinäiseen ymmärtämiseen. Rojas hyppäsi satulaan ja ratsasti tiehensä miehineen Beldingin tömistellessä takaisin taloon.
Kun hän tuli ovesta, loistivat hänen silmänsä, suuret kädet olivat puristautuneet nyrkkiin ja hän hengitti kuuluvasti.
"Saatte hirttää minut, ellen ole hämmästynyt!" huudahti hän. "Menin neuvottelemaan punakätisen, pienen murhaajan kanssa ja, tulimmainen minut vieköön, tapasinkin muutaman — muutaman — ash, en löydä nyt sopivaa nimeä. Aloitin petokseni ja sainkin sen mielestäni hyvään alkuun, mutta unhotin mainita, että Mercedes on Thornen vaimo. Ja voitteko ajatella kummempaa? Rojas vannoi rakastavansa Mercedestä — vannoi menevänsä naimisiin hänen kanssaan täällä Forlorn Riverissä ja sanoi lopettavansa ihmisten ryöstämisen ja tappamisen ja vievänsä hänet pois Meksikosta. Hän kehui omistavansa kultaa ja jalokiviä, ja ellei hän tyttöä saa, vannoi hän jotakin tapahtuvan. Hän sanoi kuolevansa kuitenkin hänettä… Ja nyt kuulette omituisimman asian. Uskoin nimittäin hänen puhettaan. Hän oli näköjään kylmä kuin jää, mutta hänen sielussaan raivosi helvetin tuli. En ole nähnyt milloinkaan tuollaista meksikolaista. No niin, olin olevinani hyvin myötämielinen. Rupesimme keskustelemaan ystävällisesti, luullakseni, vaikka en ymmärtänyt puoliakaan hänen puheestaan ja kuvittelen, että hän ymmärsi vielä vähemmän minua. Ja minun vielä ennättämättä ehdottaakaan sanoi hän odottavansa vielä päivän ja tulevansa sitten jälleen keskustelemaan kanssani."
"Saamme varmasti kiittää onneamme!" huudahti Ladd.
"Rojas on kylliksi viisas asettaakseen vahdit kaikille Forlorn
Riveristä johtaville teille", huomautti Jim.
"Se ei voi estää meitä toteuttamasta suunnitelmaamme", vastasi Belding. "Emme tarvitse muuta kuin pimeää. Yaqui opastaa teidät kyllä läpi. Saamme nyt kiittää onneamme enemmän kuin milloinkaan ennen, että hän on apunamme… Nyt, pojat, on teidän painettava seuraavat asiat mieleenne. Teidän on otettava kahdeksan hevosta, laumani parhaimmat, ja sitten on teidän otettava mukaanne kaikkea, mitä tarvitaan pitkälle matkalle, sillä muistakaa, että yaqui voi opastaa teidät johonkin villiin Sonoran laaksoon päästäkseen Rojaksesta vapaaksi. Voitte päästä Yumaan kuudessa päivässä, mutta tuo matka voi viedä teiltä kuusi viikkoakin. Teidän on tehtävä pieniä kääröjä satuloiden taakse ja suurempia noille parille kuormahevoselle. Sitten voi olla mahdollista, että joudutte ankaraan taisteluun. Laddy ottakoon senvuoksi .405:den ja Dick remingtoninsa. Teidän on kaikkien aseistauduttava raskaasti Pääasia on kumminkin, etteivät kuormat hidastuta kulkuanne, mutta ovat kumminkin niin suuret, ettette näänny nälkään erämaassa."
Iltapäivä kului nopeasti. Dick ei voinut vaihtaa juuri sanaakaan Nellin kanssa, ja koko ajan, kun hän valitsi, harkitsi ja valmisteli pieniä matkakääröjään, oli hänen sydämensä pakahtua.
Aurinko laskeutui ja hämärä synkkeni muuttuen lopulta onneksi melko pilviseksi yöksi. Gale näki valkoisten hevosten sivuuttavan oven kuin äänettömät haamut. Blanco diablokin oli aivan hiljaa, mikä oli kokonaan yaquin ansio. Gale meni pihalle satuloimaan Blanco solia. Hevonen hieroi pehmeätä turpaansa hänen olkapäähänsä. Sitten palasi Gale huoneeseensa. Mitään muuta ei ollut enää jäljellä kuin odottaa ja sanoa jäähyväiset. Mercedes tuli huoneeseen tummin, loistavin silmin, puettuna nahkasäärystimiin ja viittaan, kuten joku solakka nuori paimen. Hänen kauneuttansa ei voitu kätkeä, ja nyt olivat toivo ja uhma lämmittäneet hänen verensä.
Gale vei Nellin huoneen varjoisimpaan nurkkaan. Tyttö värisi, ja kun hän nojautui Galeen, ei hän ollut enää tuo sama iloinen tyttö, joka oli pitänyt Galea niin kauan loitolla. Dick puristi hänet syliinsä.
"Kultaseni, lähden pian ja ehkä en enää milloinkaan —"
"Dick, et saa sanoa niin", nyyhkytti Nell pää Dickin rinnoilla.
"Niin, ehkä en enää milloinkaan palaa", jatkoi Dick vakavasti.
"Rakastan sinua, olen rakastanut sinua ensi näkemisestämme asti.
Pidätkö ollenkaan minusta?"
"Rakas Dick, sydämeni on aivan pakahtumaisillaan", änkytti Nell painautuessaan häneen.
"Se voi ehkä olla pakahtumaisillaan Mercedeksen, Laddin ja Jimin vuoksi, mutta haluan kuulla jotakin itseenikin nähden, jotakin, jota voin muistella pitkien päivämatkojen kuluessa ja yksinäisten leiritulien ääressä. Ah, Nell, et voi kuvitellakaan siellä vallitsevaa hiljaisuutta etkä tuota hiekan ja kivien peloittavaa maailmaa. — Sano, rakastatko minua?"
"Ah, rakastan, rakastan sinua niin äärettömästi! En ole ennen tiennytkään, että sinua niin hirveästi rakastan. Dick, olen sinulle uskollinen ja tahdon odottaa — toivoa ja rukoilla, että palaisit takaisin."
"Jos tulen takaisin — ei — kun tulen takaisin, tahdotko mennä kanssani naimisiin?"
"K-y-y-llä!" kuiskasi Nell vastatessaan Dickin suuteloon.
Belding tuli huoneeseen sanoen jotakin lempeästi.
"Nell, kultaseni, nyt on minun lähdettävä."
"Olen itsekäs pieni pelkuri!" huudahti Nell. "Kuinka jaloja te kaikki olettekaan! Minun pitäisi ylistää tekoanne, mutta minä en voi… Taistele, jos sinun on pakko, Dick, taistele tuon viehättävän, vainotun tytön puolesta. Rakastan sinua sitten niin paljon enemmän… Ah! Hyvästi, hyvästi!"
Tempauksin, joka värisytti häntä, laski Gale tytön menemään. Hän kuuli
Beldingin sanovan hiljaa:
"Yaqui sanoo, että iltayö on paras. Luota häneen, Laddy. Muista mitä sanoin, että yaqui on Jumalan lähettämä."
Sitten kokoutuivat he kaikki pihalle puiden alla vallitsevaan hämärään. Yaqui nousi Blanco diablon selkään, Mercedes nostettiin Blanca mujerin satulaan ja Thorne ratsasti Blanca reinalla. Jim Lash oli jo hevosensa selässä, joka oli yhtä valkoinen kuin toisetkin, mutta nimetön. Ladd hyppäsi Blanco torres-nimisen [Blanco torres = valkoinen torni] oriin satulaan ja tarttui kuormahevosten pitkiin marhamintoihin. Viimeksi tuli Gale Blanco solilla.
Kun hän nosti jalkansa jalustimeen pitäen kiinni harjasta ja satulannupista, katsoi hän vielä kerran ovelle. Nell seisoi valossa loistavin hiuksin ja kalmankalpein kasvoin, tummin silmin, avonaisin huulin ja ojennetuin käsivarsin. Tämä surullinen ja suloinen kuva syövytti julmat piirteensä Galen sydämeen. Hän heilautti kättään ja hyppäsi sitten viivyttelemättä satulaan.
Blanco sol läksi liikkeelle.
Edellään näki Gale kävelevät hevoset, jotka kuvastuivat valkoisina tummia varjoja vasten. Hän ei voinut kumminkaan nähdä matkueen etummaista päätä eikä kuulla selvästi hevosten pehmeitä askeliakaan. Ohuitten pilvien välistä tuikki muudan yksinäinen tähti. Oli aivan tyyni, mutta ilma oli kumminkin kylmä. Erämaan tumma äärettömyys näytti ammottavan heitä vastaan. Vasemmalla, joen toisella törmällä, paloi muutamia nuotioita. Rauhallinen ja salaperäinen kylmä yö tuntui sulkevan Galen syliinsä, ja hän tarkasteli tuota avaraa, lainehtivaa ja tummaa tasankoa terävin silmin, järkkymättömin päätöksin ja heräävin villein riemuin, joka lumosi hänet heti, kun tultiin erämaahan.