IX.
KESKEYTETTY LEPOHETKI.
Kenelläkään miehellä ei ole milloinkaan ollut kaunopuheisempaa eikä kauniimpaa välittäjää asiansa edistämiseksi kuin Dick Galella oli Mercedes Castañedassa. Dick kurkisteli ovensa edustalla olevan paloverden viheriöiden kiiltävien oksien välitse. Päivä oli puolessa ja ilma puutarhassa oli painostava. Mehiläisten surina kukissa ja espanjattaren soinnukkaan äänen hiljainen mumina olivat ainoat äänet, jotka keskeyttivät hiljaisuuden. Nell makasi riippumatossa kädet niskan takana, punaisin poskin ja veitikkamaisin silmin. Hän näytti todellakin kapinalliselta. Dick totesi, että tuo nuori neiti oli täydellisesti saanut takaisin itsepäisen luonteensa, joka oli ollut nukuksissa jonkun aikaa. Yhtä varmalta näytti myös, etteivät Mercedeksen ponnistukset tuottaneet sellaisia tuloksia kuin olisi voitu odottaa.
Dick tunsi olevansa taipuvainen kapinallisuuteen itsekin. Belding ei ollut sallinut vartijain oleskella rajalla ja senvuoksi oli Dick ollut joutilaana suurimman osan ajasta, ja vaikka hän oli koettanutkin pidättäytyä, ei hän kumminkaan ollut voinut pysyä poissa Nellin läheisyydestä. Hän uskoi tytön rakkauteen, mutta hänen ei onnistunut milloinkaan päästä hänen kanssaan niin pitkäksi aikaa kahden kesken, että hän olisi saanut vahvistuksen ahdistaville toiveilleen. Kun tyttö oli yksinään, oli hän petollinen kuin varjo, nopea kuin salama ja salaperäinen kuin joku yaqui. Kun Dick koetti puhutella häntä puutarhassa tahi kentillä tahi kiertää hänet johonkin pengermän nurkkaukseen, karttoi tyttö häntä jättäen jälkeensä tummansinisten ahdistavien silmien muiston. Mutta tuo hänen silmiensä ilme antoikin juuri Dickille toivoa. Joskus taasen, kun Dick olisi voinut puhua suunsa puhtaaksi, ei Nell eronnut lainkaan Mercedeksestä. Hän oli jo aikoja sitten voittanut tasapuolisen Mercedeksen puolelleen, mutta huolimatta siitä oli Nell pitänyt enemmänkin kuin puoliaan heitä molempia vastaan.
Gale punnitsi erästä suunnitelmaa, joka hänellä oli ollut kauan mielessä ja joka nyt aiheutti päätöksen, mikä pani hänen sydämensä paisumaan ja posket punoittamaan. Hän kurkisti jälleen viheriöiden oksien välistä huomatakseen vain, miten Nell nauroi tuliselle Mercedekselle.
"Quién sabe", huudahti hän ivallisesti ja ilostui nähdessään Nellin nopean hämmästyksen.
Sitten hän meni hakemaan rouva Beldingiä ja löysikin hänet keittiöstä askaroimasta.
Galen ja rouva Beldingin välit olivat muuttuneet nopeasti ja käsittämättömästi. Nyt ymmärsi Dick häntä vielä vähemmän kuin alussa, jolloin rouva näytti tuntevan vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Jos sellainen nyt voi olla mahdollista, oli rouva tukahduttanut vastenmielisyytensä ainakin joksikin ajaksi ja näytti nyt taipuvan johonkin muuhun, joka oli kuin rakkautta Galea kohtaan. Dick ei ollut ollenkaan varma hänen tunteistaan, ja hän oli jo kauan kuvitellut, että rouva pelkäsi häntä tahi jotakin, jota hän edusti. Gale oli jatkanut ponnistelujaan avoimesti ja rehellisesti, vaikkakin hienotunteisesti, edistääkseen yksipuolisen rakkautensa voiton mahdollisuuksia, ja sitä mukaa kuin aika kului oli Dick ollut huomaavinaan rouvan julkilausumattoman vastustuksen vähenevän. Hän oli ruvennut rakastamaan suuresti Nellin äitiä, sillä tämä ei ollut ainoastaan kotinsa lohduttaja ja voima, vaan myöskin kaikkien muidenkin Forlorn Riverin asukkaiden. Hän ei tehnyt minkäänlaista erotusta intiaanien, meksikolaisten eikä amerikkalaisten välillä kun huolet ja sairaudet olivat kysymyksessä. Hän oli samalla sekä sairaanhoitajatar, lääkäri, rauhanvälittäjä että auttaja. Hän oli hyvä ja jalo, eikä Forlorn Riverissä ollut ainoatakaan lasta eikä täysikasvuista, joka ei olisi rakastanut häntä. Mutta rouva Belding ei näyttänyt kumminkaan onnelliselta. Hän oli ajattelevainen, tarkkaavainen, myötämielinen, voimakas ja innostunut toisten onnellisuuden edistämiseksi, ja hänen tyttärensä kunnioitti häntä niin, että se tuntui muista yhtä oudolta kuin liikuttavaltakin, mutta siitä huolimatta hymyili rouva Belding vain harvoin eikä milloinkaan nauranut ääneen. Hänen silmissään oli aina surullinen ja ahdistettu ilme. Gale arvaili usein, oliko hänen elämässään ollut toinenkin murhenäytelmä kuin tuo otaksuttu isän eksyminen erämaahan. Ehkä hänen isänsä vielä selittämätön kuolema ahdisti häntä yhä.
Kun Dick tuli keittiöön, kuuli rouva Belding hänen askeleensa ja tervehti häntä.
"Äiti", alkoi Dick vakavasti. Belding nimitti häntä niin ja samoin Ladd ja Lashkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Dickille. "Äiti, haluan puhella kanssanne."
Ainoa hämmästymisen merkki, jonka Dick voi rouva Beldingissä huomata, oli hänen silmiensä ilmeen muuttuminen. Ne tummenivat kuin monet ajatukset olisivat ne varjostaneet.
"Rakastan Nelliä", jatkoi Dick vaatimattomasti, "ja toivon teidän antavan minulle luvan kysyä häneltä, tahtooko hän tulla vaimokseni."
Rouva Beldingin kasvot muuttuivat kalman kalpeiksi. Gale luuli hänen pyörtyvän ja tuntien myötätuntoa rouvaa kohtaan kiiruhti hän nopeasti tämän luokse tarttuen hänen käsivarteensa.
"Suokaa minulle anteeksi. Olin tyhmä… Mutta luulin teidän tietävän", soperteli Dick.
"Olen sen tiennyt jo kauan aikaa", vastasi rouva Belding. Hänen äänensä oli vakava eikä hänessä voitu huomata muuta liikutuksen merkkiä kuin hänen kalpeutensa. "Ette siis ole vielä puhunut Nellille?"
Dick nauroi. "Olen koettanut sitä monta kertaa, mutta en ole saanut siihen milloinkaan tilaisuutta. Mutta hän tietää sen kyllä. On muitakin keinoja kuin puhuminen. Ja Mercedeskin on sanonut sen hänelle. Toivon ja melkein luulenkin, että Nell pitää minusta ainakin hieman."
"Olen tiennyt senkin jo kauan aikaa", sanoi rouva Belding melkein kuiskaten.
"Oikeinko totta?" huudahti Dick riemuissaan.
"Dick, olette sitten ollut aivan sokea, kun ette ole huomannut sitä, mikä on ollut meille muille niin selvää. Luullakseni ei sitä olisi voitu estääkään. Olette miesten parhaita. En ihmettele ollenkaan, että hän rakastaa teitä."
"Äiti, haluatte siis antaa hänet minulle?"
Rouva Belding veti hänet valoon katsoen häntä kasvoihin omituisin tutkivin katsein. Gale ei ollut milloinkaan uneksinutkaan, että naisen silmät voivat olla niin tunteelliset ja ajattelevaiset. Näytti siltä kuin tuohon katseeseen olisivat sisältyneet kaikki elämän ilot ja surut.
"Rakastatko häntä?"
"Sydämeni pohjasta."
"Haluatko mennä hänen kanssaan naimisiin?"
"Ah, haluanko! Yhtä paljon kuin haluan elää ja työskennellä hänen puolestaan."
"Milloin haluat mennä naimisiin hänen kanssaan?"
"Milloinko…? Heti kun hän vain suostuu. Vaikka huomenna!" Dick naurahti riemukkaasti.
"Dick Gale, haluat siis saada Nellin omaksesi? Rakastatko häntä itseään — hänen suloisuuttaan ja hyvyyttään — sanalla sanoen — juuri häntä vain, hänen ruumistaan ja sieluaan?… Eikö mikään voi muuttaa mieltäsi?"
"Rakas rouva Belding, rakastan häntä hänen itsensä vuoksi. Jos hän vain rakastaa minua, tulee minusta maailman onnellisin mies. Ei ole olemassa mitään, joka voi saada minut muuttamaan mieleni."
"Entä vanhempasi? Ah, Dick, olet ylpeän perheen jäsen. Kerron sinulle, että minäkin kerran tunsin sinunlaisesi nuorukaisen. Muutamat kuukaudet eivät voi muuttaa sukuylpeyttä eivätkä verta, eivätkä niitä voi muuttaa vuodetkaan. Sinusta on nyt tullut rajanvartija. Rakastat seikkailuja ja villiä elämää. Mutta se ei tule kestämään. Ehkä voit asettua tänne asumaan ja ruveta karjanjalostajaksi. Tiedän sinun rakastavan länttä. Mutta, Dick, omaisesi voivat —"
"Mitä ikinä vain haluattekaan kuulla omaisistani, kerron sen teille", keskeytti Dick omituisin tuntein. "Minulla ei ole mitään salattavaa heistä eikä itsestäni. Tulevaisuuteni ja onnellisuuteni ovat Nellin hallussa. Kenelläkään muulla ei ole kanssani mitään tekemistä."
"Silloin, Dick, saat ottaa hänet. Jumala siunatkoon teitä molempia."
Rouva Beldingin kasvojen jännitetty ilme höltyi äkkiä ja hän purskahti samalla kertaa sekä onnelliseen että katkeraan itkuun.
"No, mutta, äiti!" Gale ei voinut sanoa enempää. Hän ei voinut ymmärtää tällaista purkausta, joka niin suuresti erosi rouva Beldingin tavallisesta luonteesta. Dick kiersi kumminkin käsivartensa hänen ympärilleen. Hetken kuluttua tyyntyi rouva, ja suudeltuaan Dickiä työnsi hän tämän ovelle sanoen:
"No niin, Dick, mene kertomaan se hänelle, ja teekin se reippaasti!"
Gale palasi miettiväisenä huoneeseensa. Hän vannoi, että hän tekisi Nellin onnelliseksi, jos hänellä vain oli sellainen ihmeellinen onni, että hän voi saada hänet omakseen. Muistettuaan sitten, millaisia toiveita rouva Belding oli hänelle antanut, katosi Dickin vakavuus silmänräpäyksessä ja jotakin rupesi tanssimaan ja soimaan hänessä. Hän ei yksinkertaisesti voinut estää askeleitaan johtamasta häntä puutarhaan. Jokainen polku näytti vievän sinne. Hänen suonensa sykkivät, toiveet kirkastuivat ja into nousi korkealle. Hän tunsi, ettei hän milloinkaan ennen ollut mennyt puutarhaan näin haltioituneessa mielentilassa.
"Nyt reippaasti toimeen!" mumisi hän itsekseen.
Hän otaksui epäröimättä, että hänen iloinen vihellyksensä ja äänekkäät askeleensa keskeyttäisivät lepohetken ensimmäisen unisen vaiheen, unen, johon tytöt aina päivän kuumimmiksi tunneiksi vaipuivat. Nell oli omaksunut tuon tavan jo paljon ennen kuin Mercedes saapui näyttämään, miten välttämättömästi se kuului tropiikin elämään. Mutta ei kumpikaan tyttö kuullut häntä. Mercedes nukkui palo verden juurella nojaten tummaa päätänsä pehmeään pielukseen. Nell oli nukkunut riippumattoon. Hänen syvässä unessaan oli unhotuksen tuntua ja kasvoissa hienoa hymyä. Tytön suloiset punaiset huulet pehmeine täydellisine muotoineen olivat aina lumonneet Dickin ja vetivät häntä puoleensa vastustamattomasti. Hän oli aina palanut halusta saada suudella häntä ja nyt pani tämä sopiva tilaisuus hänet aivan värisemään. Teko tuntui hirvittävältä, mutta ellei Nell heräisi heti, niin —. Ei, hän koetti tukahduttaa halunsa. Sellainen olisi jo enemmän kuin rohkeutta, se olisi —. Nopeasti laskeutui muudan kauhea viheriä kärpänen lähelle Nellin kasvoja näyttäen haluavan istuutua niille. Dick hiipi äänettömästi puiden väliin kiinnitetyn riippumaton luo ja karkoitti kätensä huitaisulla rohkean hyönteisen. Mutta hän tunsi olevansa voimaton suoristautumaan. Hän oli aivan kiinni tytössä, kumarruksissa hänen kasvojensa yli ja aivan noiden suloisten huulien läheisyydessä. Tuo uhmaava haaveileva hymy raotti niitä juuri. Dick luuli jo olevansa hukassa. Mutta tyttö liikahti ja Dick pelkäsi hänen heräävän.
Kun Nell aukaisi silmänsä, seisoi Dick suorana vähän matkan päässä. Tyttö oli uninen ja tyyni, kunnes hän huomasi Dickin. Silloin hän heräsi täydellisesti yhdessä sekunnissa ollen hämmentynyt ja levoton.
"Kas, oletteko tekin täällä?" kysyi hän hitaasti.
"Kuten näette!" vastasi Dick tavattoman iloisesti.
"Oletteko ollut täällä jo kauankin aikaa?"
"Noin sekunnin ajan", vastasi Dick valehdellen julkeasti.
"Puhutteko aivan totta sanoessanne tulleenne juuri tänne?"
"Tietysti", vastasi Dick iloissaan, ettei hänen enää tarvinnut valehdella.
"No sitten näin unta", sanoi Nell tyyntyen huomattavasti kuullessaan oman äänensä.
"Niin, olitte juuri sen näköinen kuin olisitte nähnyt kauniita unia", sanoi Dick. "Olen pahoillani, että herätin teidät. En voi kumminkaan ymmärtää, miten satuin sen tekemään, sillä koetin olla hyvin hiljaa. Mercedes ei herännyt. Nyt poistun jälleen antaakseni teidän levätä ja uneksia."
Mutta hän ei kumminkaan liikahtanutkaan lähteäkseen. Nell katsoi häneen uteliain, arvostelevin silmin.
"Eikö nyt olekin ihana päivä?" kysyi Dick.
"Liian kuuma vain."
"Ainoastaan yhdeksänkymmentä varjossa. Ja te olette kertonut minulle, että juhannuksen tienoissa voi elohopea nousta sataankolmeenkymmeneenkin asteeseen. Nythän on siihen verraten oikea loistava, kultainen päivä."
"Eilen oli vieläkin kauniimpi ilma, mutta ette näyttänyt sitä huomaavankaan."
"Ah, eilinen on jo jossakin tuolla kaukana menneisyydessä, ristiriitaisessa menneisyydessä."
Nellyn uniset silmät avautuivat suuremmiksi. Hän ei oikein ymmärtänyt, miten kohdella tätä muuttunutta nuorukaista. Dick tunsi olevansa iloinen, mutta koetti kaikin tavoin olla ilmaisematta sitä.
"Millainen on tuollainen ristiriitainen menneisyys? Näytätte äärettömän onnelliselta tänään."
"Niin olenkin, aivan varmasti. Hyvästi. Hauskoja unia."
Dick kääntyi ja poistui puutarhasta pihalle johtavasta portista. Nell oli todellakin uninen ja kun hän oli vaipunut uneen jälleen, aikoi Dick palata. Hän käveli paikasta paikkaan hetkisen. Belding ja paimenet kengittivät muudatta hevosta. Yaqui oli kentillä vartioimassa hevosia. Blanco sol popsi ruohoa tyytyväisesti kohottaen silloin tällöin päänsä katsoakseen. Kun se näki isäntänsä, teroitti se pitkiä korviaan ja hirnui. Mutta äkkiä käänsi Dick kuin magneetin vetämänä askeleensa jälleen puutarhaan päin ja hiipi sinne äänettömästi.
Nell nukkui nyt raskaasti. Hän oli veltto, raukea eivätkä unet häntä nyt kiusanneet. Otsalle valuneet hiukset olivat hiestä kosteat.
Jälleen hän liikahti ja heräsi vähitellen. Hänen silmänsä aukenivat kosteina, varjoisina ja tiedottomina. Ne tuijottivat Dickiin hetkisen, ennenkuin ne kirkastuivat ja muuttuivat tietoisiksi tilanteesta. Dick seisoi hänestä vähintäinkin kymmenen askeleen päässä ja kaikista ulkonaisista seikoista päättäen katseli hän Nelliin tyynesti.
"Olen häirinnyt lepoanne jälleen", sanoi hän. "Suokaa minulle anteeksi.
Poistun heti."
Hän käveli tiehensä, mutta sitten kuin hänen oli enää mahdoton pysyä poissa puutarhasta, palasi hän sinne.
Heti kun hän kiinnitti katseensa Nellin kasvoihin, huomasi hän tämän teeskentelevän nukkumista. Poskien hieno puna oli vaalennut ja ihon lämmin, runsas, kullanhohteinen väri oli hävinnyt. Dick polvistui ja kumartui hänen puoleensa. Vaikka hänen verensä kohisikin hänen suonissaan, rinta kohoili ja hänen mielensä riemuitsi tämän hetken ja sen antaman lupauksen ihmeellisestä vaikutuksesta, hillitsi hän kumminkin itsensä. Hän toivoi enemmän kuin hän milloinkaan ennen elämässään oli mitään toivonut, hän toivoi saavansa nähdä, jatkaako Nell teeskentelyään ja salliiko hän itseään suudeltavan. Hän tunsi varmasti Dickin hengityksen, sillä hänen hiuksensa heilahtelivat otsalla. Posket olivat nyt aivan kalpeat ja rinta kohosi ja laskeutui raskaasti. Dick kumartui yhä syvempään. Mutta hän oli kai naurettavan hidas, sillä kun hän kumartui vieläkin syvempään, avautuivat Nellin silmät ja Dick näki vilahdukselta niiden purpuraisen katseen, kun tyttö käänsi päänsä. Sitten, huudahtaen heikosti, hän nousi ja pakeni.