Ei tarvittu muuta, kuin että tuskin huomattava epämiellyttäväisyyden varjo vihdoin ilmestyi hänen kasvoilleen, — niihin tuli jotain silmälläpitävää, epäluuloista… äkkiä tunsin oudon pahoinvoinnin ja samalla hirveän kolahduksen…

En käsitä kuinka pääsin ylös, kuinka ymmärsin pois lähteä, mitä sanoin. Huone oli sakeana silmissäni, kuin kahlaamalla sen kuljin. Samaa raskasta ainetta oli vielä puutarhakin hoiperrellessani sarakkeiden ohi.

Kun sain oven auki huoneessani, heittäydyin vuoteelle kuin ruumis —

* * * * *

Ja koko yön sitten saarnasivat sekaiset äänet aivoissani… kauheata porinata pitivät. Katuvaisia yksinpuheluja, selittäviä kaksinpuheluja, hieman järkevämmin resoneeraavia kolmipuheluja, isä, poika ja…

* * * * *

Nainen, nainen, osasi muista! 'Et sinä tee, sinulle tehdään —, sinulle tapahtuu —' Ei sinulla pidä olla muita haaveita, ei muita toiveita kuin ne, mitkä maailma valmiina kouraasi työntää.

Kaikki muu on häpeää, häpeää milloin punaisin, milloin valkein poskin.

Ja sitten arkinen julma todellisuus. Ei tekisi mieli enää jatkaa.

Vai pitäisikö kuvata tuomarin luona tehty nöyryyttävä eronhakemusaudienssi — jonka sain kuten eronkin. Hänen Ylhäisyytensä hyvyyden kuparilantti oli otettu tyyten takaisin, eikä kumma, olihan hänen koko miehinen persoonansa vaarassa naishirviön edessä!