Ja-ja!
Kun nyt jälestäpäin muistissani tutkin hänen ilmettään, niin olihan se kumman totinen. Ei mitään hellyyttä, taipumusta, — kauniimpaa ja omaisempaakin on sitä ennen jo ilmennyt. Mutta erehdykseni huippu oli se, että minä panin vastaan minun ilmeeseeni täyden alttiuden ja myöntymisen — kyllä mahtoi olla marakattimaisen autuasta hänelle! Tuo pelottavan nopea kykyni välistä siirtyä tunnelmasta toiseen, tilanteesta toiseen, nähdä äkkivalaistussa uudet mahdollisuudet aivan. Olen niin vähän ihanteellinen, etten ole edes 'oman ihanteeni apina'. Elää, elää, minulle on kaikki kaikessa! Kuinka päästä realiteetteihin käsiksi, kuinka hedelmällisiin päämääriin, kuinka luoda naisen osa niistä!
Tiedän isäntäni, että jos hän puhuisi naiselle rakkaudesta, tarjoisi hän samalla kätensä. Hän loisi naiselle täyden olemassa-olon, tai ei mitään. Se kävi kerran ilmi, jotain kirjaa lukiessa, ah, ihanaa Jacopo Orthista se olikin!
Ja niin oli edessäni valtava uuden tien näky, aivan arvaamaton!
En sitä kaikkea siinä katsoessani selvillä käsitteillä tietysti ennättänyt ajatella, mutta se oli itiöinä alla temperamenttini mukaan.
Tyhmistä egoisteista en ymmärrä mitään. Jos onneen pääsisin, niin puolet maailmaa kanssani kukoistaisi. Niinhän sitä ainakin kuvittelee! Ensinnäkin puhaltaisin uuden elinvoiman tähän vanhaan ylimyspesään, jonka kauneuden ja rikkauden ja maineen prestige on vielä pettämätön, mutta joka varmasti hauraisiin sinertäviin ytimiinsä kaipaa jo uutta verta. Päästä sellaiseen sukuun olisi samaa kuin saada käsiinsä luojan alkuainetta! Aivan huumaa! Viivoja ja värejä myöten rytmiä koko elämään joka päivän hetki järjestetty nousujen ja laskujen mukaan! Pitkäin ahkerain kausien jälkeen suuria sytyttäviä juhlia! Se olisi taas olemista maan päällä renessanssi-ajan ruhtinaiden malliin! Lapset, joita pitäisi olla ainakin kuusi kaunista kappaletta! — kasvatettaisiin ylimyksiksi, pohjalla kalevaisen etiikan kainot, mutta ihmeelliset aakkoset. Miekka sivuun, ruusu käteen, henki päähän, laulu sieluun ja sydämeen! Ruumiinkasvatus ensin, ilmeestä varpaan kynteen asti — 'henki tulisi kyllä itsestänsä!' Kyllä siitä taas suoriutuisin! Ensimmäinen asia perhe, suku, ystävät, alustalaiset, naapurit, isänmaa! Mitä vielä? Joka mökkisen vaeltaisin, joka kakaran katsoisin! Milloin kaataa ja karkoittaa, milloin nostaa ja kohottaa! Dekadenttista, kaikille yhtä höllää hyväntekeväisyyttä ei, — kivet vain pois, missä ne voimia painavat, ihmiset joko itsenäisiksi tai korkeampaansa palvelemaan. Miten ihana olisi sitten kerran kartanon rouvan katsoa ikkunastaan vaurastuvaa seutua, joka saisi vähitellen merkitsevän fysionomian. Ja sitten vielä kaikki muu, kaikki muu, mitä ikänäkin uneksittu on lännestä hamaan itään!
Entä sydämeni onni — —? Kysyisinkö sitä enää? Yhden tiedän, ylpeä uskollinen säihkyvä puoliso hautaan asti, — ankarasti, muuta ei! Vaan joskus, joskus sitten — — kun kultaisena iltapäivänä, kartanon hiljaa uneksiessa ja läntisen puistossa huojuttaissa spireata yli tuoreen timoheinän, — kun saapuisi kauko-matkalta äkkiä kotia poikapuoli, ja äitipuoli saattaisi häntä ensikerran illalla yläkertaan nukkumaan — — kuinka, kuinka kärsisi rinta! Tai kun olisi talvella vieraita ja tanssin aikana joutuisimme hetkeksi talvipuutarhaan palmujen ja kukkivain kasvien alle — — kuun välkkyessä lasiseinäin takaa, havistessa puiston mustain kuusten — — — hän olisi silloin jo ymmärtänyt, herännyt… muuttunut kuin ihanaksi etelämaalaiseksi… hiljaa vain, ei sanaakaan! Ei sanoa saisi hän sanaakaan! Yhdelle orkidealle vain suudelman painaisi, ikäisensä äitipuolen mustalta pitsivyöltä pudonneelle. Tai, tai — pitkillä metsästysretkiltä — — eksyneinä soihin, rämeisiin — — aina sama vaikenemisen julmuus, — kunnes toinen kaatuisi kuin Asra, huulilla ei enää veren tippaa — — — nauran, nauran, nauran!
Tai itken, pöytäni kulmaa vasten itken — — — ei sen verran totta, ei ikänä mitään äitipuolta, ei mitään etelämaalaista tulta!
Ja sitten vielä tehtynä se eilinen, — tili edessä — — seuraukset tulevat siitä jyskien —
Niin vain, se kaikki ja paljon muuta oli ilmeeni alla, kun luulin olevani pakoitettu vastaamaan isäntäni pitkään merkilliseen katsomiseen.