Esirippu
NELJÄS NÄYTÖS.
Suomelan pihalla, valtapirtin raunioilla. Oikealla sivustalla vielä kyteviä ja palaneita vanhan valtapirtin hirsiä. Vasemmalla ja taustalla metsää, kotikuusia.
Raunioissa jokunen ruumis. Kevät. Aamu alkaa sarastaa. Viimeisten
hankiaisten aika.
Rauniolla, kypenien keskellä puuhaa hullu Orma, seipäällä
kohennellen.
ORMA. Pönkä… mihin joutui pönkä… Karhu karkuun pääsee… minut hirteen vetävät… Kovas on kova miesi… Ai, ai .. hii-iii. (Löytää kekäleiden joukosta Kullervon ja Joudon ruumiit, jotka tuntee.) Kas, kas! Kullervo ja Jouto… mitä siinä nyt makaatte, nouskaa ylös… pirtti lämpiää jo… jo on kukko kiekahtanut… hii-ii-i…!
MARVA (tulee kepin varassa vaivaisesti, vasemmalta). Auta, Luoja armollinen, kaitse kaunoinen Jumala! Nämä päivät hirmun päivät piti vielä näkemäni, nämä ajat onnettuuden, ajat huutavan häpeän… Veli vasten veljeänsä… Vanha Kalevalan valtapirtti kekäleinä, kypeninä. Tätä se uneni tiesi, viime vuonna näkemäni. Kaatui valkea hevonen, kaatui kaikki kaunis maahan, uupui kunnia inehmon. (Aikoo istuutua kivelle, mutta huomaa samassa Orman, säpsähtää.) Taar' avita! Orma keskellä kyventen! Mitä etsit, mies poloinen?
ORMA. Laitan hyvän naurishaudan… onpa tuhkaa tarpeheksi… hii-ii…
MARVA (surullisesti, istahtaa). Niin, niin. Sammuvat kypenet kohta, niinkuin sammui Orman järki. Kaikki kaatuu, kaikki murtuu…
ORMA. Kullervo ja Jouto lämmittelevät nyt tuossa. Kullervo ja Jouto suuren takan tekivät… Tuli lämmin… lämmin… hii-ii…