ORMA (asettuu taas vahtiasentoon). Karhu! Pysy vaan sisällä… hirttävät minut… hii-ii…
KÄPSÄ (säikähtäen). Mitä… hii-ii? Onko mennyt Orman pää —? (tehden sormellaan liikkeen.)
MARVA (surullisesti nyökäyttäen). On mennyt Orman. Lie monen muunkin.
KÄPSÄ. Vai niin, vai niin. Taar' avita mokomasta! Niin, niin, älysin silloin minä, älysin koivet alleni ottaa; minä metsään puikin. Aina Komussuon piilopirttiin Hötövuoren juurelle minä liputin. Siellä olen maannut kuin hiiri kolme vuorokautta, pieni (näyttäen) noin pieni leivänkannikas eväänä. Koska arvelin rymäkän ohi jo olevan, kurkkailemaan lähdin… täälläpä kypenet löydän.
MARVA. Autiot ovat taas asuintilat. Kohonnevatko konsanansa, nyt kun ne oma heimomme hävitti. Voi päiviä näitä!
ORMA. Ui ui ui… Kullervoll' on niin paha silmä…!
KÄPSÄ (siirtyy katsomaan). Hui ui! Siin' ovat nyt tuhkassa tuhmat…
Minä jo aattelin, ettei tässä kunnian kukko perältä laula…
MARVA. Vaikka taisit itsekin niiden hommissa olla…
KÄPSÄ. Minäkö? Niin — tulinhan tuota olleheksi, kun en muutakaan uskaltanut. Mutta kun sitten oikein juotiin ja mekastettiin ja ryssäin avulla alettiin päälle käydä, niin arvasinhan minä, että hiidenkattilaan se kumminkin lopuksi vie… minä kolmasti sylkäsin ja salaa tieheni livistin. Usko se, niin tein! En ole hiirtäkään tappanut tässä, en kenellekään pahoja tehnyt…
ORMA (on huomannut metsässä Tuulikin, juoksee sinne). Haa, Tuulikki!
(Vetää mukanaan Tuulikin esille). Tule nyt tänne Tuulen tyttö!
Vieraille olutta hiii… Hii… uiiii… Kaksi tynnöriä olutta…
pitkät parrat… tuo olutta ämpärillä…