— Unhottanut minutkin! — huudahtaa Mártha.
Molemmat ystävättäret iskivät salaa silmää ja nyt alkoi hupaisin inkvisitsiooni, mikä koskaan on ketään hyväntekijää kohdannut. Jota enemmän he Muky ystäväämme löylyttivät, sitä suurempaa huvia hänen kidutuksensa tuotti heille — noille armottomille, sydämettömille!
Ettei muutamissa tytöissä ole sääliä ensinkään!
— Kuinka minua ilahuttaa, että tulit juuri nyt, tällä hetkellä — sanoo Mártha. — Et ikinä olisi tullut parempaan aikaan!
— Kuinka niin? — utelee tulija.
— Oi, jospa tietäisit, jos edes voisit aavistaakaan mitä nämät seinät vastikään kuulivat!
— Mutta, neiti hyvä, — vastustelee Muky — on asioita, joita ei saa antaa ilmi!
— Rózsalle minulla ei ole mitään salaisuuksia! Hän on paras ystäväni!
Ajatteles, ystäväni, herra Muky tunnusti minulle juuri rakkautensa!
Tuli ja leimaus!
Jani Mukfalvi Muky katsahti lattiaan eikö siinä olisi syvennystä, josta voisi vajota alas. Sellaista ei löytynyt, mutta sitä ei ollut tarviskaan, sillä Rózsa ei heittänyt häneen vihtrilliä eikä tehnyt kohtausta tuskalloiseksi draamallisilla vihanpurkauksilla, vaan toivotti mitä ystävällisimmillä kasvoilla ja viehättävimmällä hymyllä onnea.