Vain sen verran ehdin enää sanoa Szerváczille, että minä en välitä vapaudesta, vaan rakkaudesta. Johon hän vastasi, että rakkaus on ikuinen, pysyvä, ainoastaan sen esineet vaihtelevat. Se oli hänen käsityksensä.
Soitettiinkin toinen kerta. Kahden minuutin kuluttua istuin erittäin tilatussa vaununosastossa Piroskan kanssa. Kolmas soitto, nenäliinain huiskutusta… Herran haltuun! huusivat sukulaiset. "Eläköön vapaus!" kaikui pienestä seurueesta. Tunsin Szerváczin barytonin.
Lempiviikkoni kestivät kauemmin kuin määrä oli. Kuusi viikkoa oli kulunut ja minä pyysin Salzburgista sähkötietä vielä yhden viikon vapautta. Sainkin sen.
Takaisin palattuani odotti minua paljon virkatöitä; vieraissakäynnit ja kaikenlaiset ostot veivät runsaasti aikaa, ja vilpittömästi surkuttelin, että minulle jäi vähimmin aikaa siihen, mikä vastasolmitussa avioliitossa uutuutensa takia on niin suloista, jos naisen lempeys osaa sen semmoiseksi tehdä, nim. kotona olemiseen. Minun pitäisi oikeastaan aina istua kotona. Niin viehättävä on tämä kotini. Piroska on todellisella kekseliäisyydellä järjestänyt sen niin, että mielelläni pysyisin siellä, hyvin viihtyisin siellä, en haluaisi sieltä pois. Järjestyksellä en tarkoita huonekaluja, kapineita, mattoja, vaikka nekin kyllä olivat mukavia; siitä, mikä oikeastaan teki kotini niin viehättäväksi, saan kiittää Piroskaa. Hymyily, tyytyväisyys ja rauha odottavat minua aina kodissani. Niin hyvää, niin suloista on minun täällä olla. Ja tämmöistä elämää rohkeni Szervácz sanoa orjuudeksi, tämäkö koti olisi muka vankila? Szervácz, Szervácz, miksen voi sinulle näyttää orjuuttani? Varmaankin sitä kadehtisit!
Mutta Szervácz ei näyttäytynyt. Hänen asuntonsa oli suljettu. Kulkupuheitten mukaan hän on matkoilla. Useissa kotimaan kylpylaitoksissa hänet on nähty erään naisen seurassa, jolla on kovin uhkuvat huulet. Ennen pitkää hän kyllä sanoo jäähyväiset noille uhkuville huulille ja kulkee kai jonkun toisen kaunottaren kanssa maita mantereita. Ja sitä hän sanoo onnellisuudeksi!
Niin kului melkein puoli vuotta, vilaukseltakaan näkemättäni entistä ystävääni, ja minä olin jo luopunut siitä toivostani, että tuo seikkailujen sankari joskus vielä astuisi vankilani kynnyksen yli, kun sattumalta sain tietää, että hän jo aikoja sitten on Budapestissä. Mutta hän ei käy missään. Istuu alati kotona. Karttaa tuttaviaan.
Sitä ei kestä kauan; moinen onnellisuus on tavallisesti ohimenevää, väliaikaista laatua.
Tällä kertaa kumminkin erehdyin. Tuo hänen onnellinen erokaselämänsä ei tahdo loppua. Hän oli tavannut mestarinsa. Noin kestävää suhdetta en vielä tietänyt hänestä; puolta vuotta kauemmin ei hänen muulloin ollut tapana pysyä yhden ihanteen luona. Tuo Circe herätti uteliaisuuttani ja kun Piroskakin alkoi kehoittaa minua tiedustelemaan Szerváczia, miksei hän tule vanhan ystävänsä luo, läksin eräänä iltapäivänä hänen asunnolleen.
Soitostani avaa palvelustyttö oven. (Ennen palvelija sen teki).
— Haen herra Szervácz Kovács'ia.