— Ei ole kotona — kuuluu vastaus lyhyesti, miltei ylenkatseellisesti.
— Koska häntä voi tavata?
— Se on epätietoista.
— Tulen takaisin toiste. Tässä käyntikorttini.
Pystynenäisen piian kasvoilla näkyi ilkeä ilme, kun hän otti korttini.
Luulin että ystäväni vastaa käyntiini. Taaskin erehdyin. Viikon odotettuani päätin ottaa selkoa, mikä häntä pidättää.
Soitan. Pystynenän omistaja ilmestyy taas oveen. Sama ilkeä ihme, terävä ääni, joka tuonnoin minua harmitti. Szervácz ei nytkään ole kotona ja aivan epätietoista on, milloinka hän on tavattavissa.
— Annoitteko hänelle käyntikorttini viime kerralla? — kysyin suuttuneena.
— Tietysti.
— Tehkää hyvin ja antakaa tämäkin!