Ja nyt kirjoitin korttiin: "Odotan sinua niin pian kuin suinkin".
Tein sen lujan päätöksen, että jos ei Szervácz ystäväni nytkään käy luonani, minäkin luovun kaikesta enemmästä jälleennäkemisen yrityksestä, koska hänen käytöksestään selvästi näkyy, ettei hän tahdo minua tavata. Pysyköön siis erillään! Ja niin kävikin. Luopunut ystävä ei vielä kahden viikon kuluttuakaan ollut luokseni ilmestynyt.
Eräänä päivänä kello kahdentoista ajoissa asioillani ollessani tullihuoneen tienoissa käännyin juuri Vala-torilta Tonavan rannalle, kun yht'äkkiä näin edessäni Szerváczin, joka talutti kainalossaan pitkävartaloista, uhkuvahuulista naista. Molemmat katsahdamme hämmästyneinä toisiimme, minä tervehdän, hän myös, vaikka arkamaisesti. Nainen luopi vihaisen silmäyksen minuun, vetää Szerváczia käsivarresta ja he rientävät pois.
Kotona kerroin vaimolleni tämän kohtauksen.
— Nyt ymmärrän jo, miksi emme saa nähdä Szerváczia täällä. Tuo nainen ei laske häntä.
Itsenäistä, riippumatonta miestäkö ei laskisi hänen naisensa? Semmoisessa orjuudessa vain me aviomiehet elämme. Mutta Szervácz ei ole orja. Jos hän ei tule luoksemme, niin on siihen syynä vain hänen oma päätöksensä. Epäilemättä hän rakastaa tuota naista ja koskei hän voi missään esittää häntä, pysyy hän ennemmin itsekin poissa.
Tämä oli minun ajatukseni, mutta se, mitä eri tahoilta pian sain kuulla, todisti vaimoni arvelun oikeaksi. Rupesin asiaa tarkemmin tiedustelemaan ja siitä tuli ilmi, ettei Szervácz raukan elämä tosiaankaan ollut kadehdittava. Hän on jo kauan aikaa asunut yhdessä tuon naisen kanssa, joka muutamain kertomuksen mukaan joskus on ollut muotitavarain kauppias, toisten väitteen mukaan taas on tahtonut valmistua pianonsoittajaksi. Häntä kutsutaan Celiaksi, joka kyllä on kaunis nimi, mutta samaa ei voi sanoa hänen elämästään. Szerváczia hän pitää niin aisoissa, että tuskin päästää hänet ulos; hän seuraa häntä kaikkialle ja jos hänen joskus kuitenkin täytyy laskea hänet omille hoteilleen, määrää hän täsmälleen ajan, milloin Szerváczin on kotia tuleminen, ja jos tämä myöhästyy vain viisi minuuttia, odottaa häntä ankarat kotiripitykset. Tuonnoin Celia semmoisen myöhästymisen takia kaappasi hänen päästään silinterin ja tallasi sen mäsäksi; toisen kerran tempasi hän kävelykepin hänen kädestään ja, murtaen sen poikki polveansa vastaan, viskasi kappaleet hänen eteensä. Ratkaiseviin toimiin hänellä on suuri taipumus ja Szerváczin kapinanyritykset hän säännöllisesti sillä tapaa tukehuttaa. Kun ystäväni kerran kyllästyi tähän melkein liiaksi vaihtelevaan ja melskeiseen elämään ja uhkasi erolla, hyppäsi Celia ylös ikkunalaudalle ja tahtoi heittäytyä siitä alas. Szervácz pelästyy, tempaa naisen alas vaarallisesta asemasta ja pyytää polvillaan anteeksi.
Tämän kaiken sain juorutietä tietooni erään tuttavani kautta, jonka palvelustyttö oli hyvä ystävä Szerváczin pystynenäisen piian kanssa.
Tuohonko siis oli joutuva se, joka kammoksui kunnialliseen puolisoon sitoutumista? Ja tämäkö se vapaus, jonka myymisestä hän minua asemakartanolla pilkkasi!
Saapuessani virastooni sinä päivänä, jolloin edellä mainitut tiedot Szerváczin kotielämästä joutuivat korviini, löydän pöydältäni suljetun kirjekortin. Päällekirjoituksesta tunnen Szerváczin käsialan.