Kirjeen sisällys: "Rakas ystäväni! Huomenna tiistaina aamupäivällä kello 9 ja 10 välillä tulen luoksesi virastoosi. Laita niin, että puolen tunnin aikana saan häiritsemättä puhua kanssasi. Minulla on paljon ja tärkeätä sanottavaa. Ystäväsi Szervácz."
Seuraavana päivänä heti yhdeksän jälkeen kuulen kiireisen koputuksen ja puoleksi avoinna olevaan oveen ilmestyy kalpeat kasvot, kaksi tähystävää silmää.
— Olen yksinäni, astu huoleti sisään! — lausun nousten ja hänen eteensä rientäen.
Hän astuu luokseni, pudistaa kättäni ja heittäytyy hermostuneena sohvaan.
— Vihdoinkin olen täällä. Jo kuukauden ajan olen aikonut tulla, mutta se ei käynyt päinsä. Tuo nainen … tuo nainen! Mutta nyt hänet petkutin. Hän olisi tahtonut minua seuraamaan häntä hammaslääkärille, minä olin olevinani pahoinvoipa, panin maata vuoteeseni, hän menee ulos, minä lähetän palvelustytön apteekkiin, hyppään vuoteestani, puen kiiruusti päälleni ja ilmestyn määrähetkenä luoksesi. Enkö ole taitavasti menetellyt?
Vilkkaasti, melkein kehuen hän toi esiin tämän, kuin jos olisi suorittanut jonkun suuren urostyön.
— Niinkö vaikea sinun on päästä ystäväsi luo? — kysyin, lausuakseni jotakin, sillä en tietänyt mitä sanoisin hänen suuren uhkayrityksensä johdosta. Szervácz ei vastannut kysymykseeni, jatkoi, ikäänkuin vaan yhden ajatuksen valtaamana, kiivaasti puhettaan melkein kuin itsekseen.
— Hän pelkää kaikkia, yksin ystäviänikin. Naisia en saa edes katsella. Hänen kanssaan kadulla liikkuminen on todellinen piina. Enhän alati voi silmiäni maahan luoda. Vaan olkoon se vielä menneeksi! Mutta mitä minä mahdan sille, jos naiset katsovat minuun? Silloin hän nipistää minua käsivarresta. Ui! hirveä olento, kauhea! Minun täytyy istua aina kotona … aina … ja häntä huvitella. Se oli nautintoa ensi alussa … mutta nyt se jo käy yksitoikkoiseksi tuo ijankaikkinen istuskeleminen hameenliepeissä. Tahtoisin työskennellä jossain toimessa. Sinun ei ole pakko tehdä sitä, vastaa hän; olet tarpeeksi varakas. Lyhyesti sanoen: sietämätön elämä, kärsimätön tila, josta täytyy tehdä loppu. Tulin luoksesi neuvoa pyytämään.
— No, eikö terve järkesi sitä anna? Jätä hänet!
— Niin, niin, jätän hänet. Mutta tahtoisin sen tehdä ilman melua, huomiota herättämättä, vaan hän on eriskummainen olento. Alfred, entä jos sinä ottaisit järjestääksesi tämän asian? Minä pyydän, tee se! — rukoili Szervácz.