— Mitäpä siinä on järjestämistä? Sinä et ole häneen sidottu. Vapaana miehenä saatat heittää hänet muitta mutkitta.
Mutta Szervácz ei tahtonut sitä kuullakaan, tuo nainen tekisi silloin tiesi mitä. Tunnollisesti on hänen kanssaan meneteltävä, säädyllinen loppusuoritus tarjottava, jos hän puolestaan lupaa olla uhriaan enempää häiritsemättä. Hän ei enää mene kotiakaan, muuttaa hotelliin asumaan eikä tahdo nähdä uhkuvien huulten omistajaa, jottei horjuisi päätöksessään. Minä otin hieroakseni kaupan ja saattaakseni asian suoritukseen, Szerváczin luvattua että hän alistuu viisaan johtoni alaiseksi ja tarkasti seuraa määräyksiäni.
Vielä samana päivänä menin Celian luokse, uteliaana odottaen, minkä vaikutuksen tuo huono uutinen saisi aikaan. Huudahuksia, raivostusta, uhkauksia … valmistauduin jo edeltäpäin niihin annettavaan vastaukseen.
Hämmästyksekseni sain kokea ihan päinvastaista. Odotin haukkaa, tapasin kyyhkysen.
Pelkkää antaumusta, lempeyttä, kärsivällisyyttä, hyvyyttä, herttaisuutta. Servácz siis tahtoo luopua hänestä, on kyllästynyt häneen? Tämä tieto saattaa hänen sydämensä pakahtumaan, hän ei vielä ikinä eläissään ole sellaista tuskaa tuntenut — hänhän jumaloipi häntä … niin, todellakin jumaloipi … on uhrannut hänelle hyvän maineensa, kunniansa. Antoi kelpo kosijalle rukkaset, sillä tunsi heti ensikerran ystäväni nähtyään, ettei voi elää ilman häntä. Ja nyt hän kuitenkin heittää hänet oman onnensa nojaan! Mutta yhtä kaikki! Hän ei pidätä häntä hetkeksikään, pakollista rakkautta hän ei tarvitse, antaa hänelle takaisin vapautensa ja poistuu yksinäisyyteen, sillä iäti iankaikkisesta iankaikkiseen hän vaan Szerváczia, ainoastaan häntä yksistään on rakastava.
Hänen viimeiset sanansa tukehtuivat itkuun.
Sortuneena, murtuneena istui hän edessäni sohvalla.
Merkillistä! Tämäkö siis se kammottava olento, josta ystäväni melkein vavisten puhui?
— Kiitoksia, hyvä, rouva — vastasin hetken vaiettuani — että teette toimeni suorittamisen niin helpoksi. Kauniit ja jalot sananne tulevat epäilemättä liikuttamaan ystävääni, vaikkeivät ne saata mitenkään muuttaa hänen päätöstään.
— Hyvä Jumala, mitä minusta tulee? — huokasi Celia.