Kirves oli aivan edessäni terä hiekkaan iskettynä. Koetin nyt pitää kivestä vasemmalla kädelläni ja tarttua oikealla kirveeseen. Sain juuri varresta kiinni, kun kuulin takaani rusahtavan äänen, joka pian toistui. Ruuvipihtien otteet sääressäni höltyivät, ja parilla potkaisulla olin niistä kokonaan vapaa. Samassa tunsin miten joku tarttui rajusti kaulukseeni ja vetäisi minut kuivalle. Ensimmäistä kertaa elämässäni pyörryin. Ankara voimanponnistus ja pelko saivat yhdessä tuon kohtauksen aikaan.
Kun tulin tajuihini, seisoi vieressäni Tom ja tuntematon vanha mies, jolla oli viivoittimen näköinen rautatanko kädessään. Mies oli vetänyt saappaan jalastani ja katseli juuri paria sääreeni tullutta mustelmaa, jotka olivat hyvänä todistuksena vastustajani valtaisasta voimasta. Mies kosketteli mustelmia hyppysillään ja sai minut ulvaisemaan kivusta. Hän lohdutteli minua sanomalla, että muutaman päivän kuluttua pystyisin jo palaamaan samaa tietä, jota olin saarelle tullutkin, ellen tahtoisi käyttää toista mukavampaa reittiä, jonka hän lupasi minulle näyttää.
Kiittelin pelastajaani kaikesta sydämestäni ja rupesin itsekin hieromaan säärtäni. Mies kehotti minua jatkamaan hieromista jonkin aikaa välittämättä siitä, että mustelmia hiukan kirveli.
Tom oli päässyt koko jupakasta paljon vähemmällä, mutta hänellä olikin kaitaisemmat sääret kuin minulla. Mutta hänenkin säärivarressaan oli sentään pari mustelmaa. Tom oli muuten vielä selvästi kauhuissaan ja katseli veteen kuin peläten, että jokin uusi hirviö nousee sieltä meitä ahdistamaan. Ellei pelastajamme olisi ollut lähettyvillä rautatankoineen, olisi Tom varmasti yrittänyt raahata minut kauemmaksi vedestä.
Rupesin nyt katselemaan tuota outoa miestä vähän tarkemmin. Hän oli keskikokoinen ja voimakkaan näköinen mies. Hänen ahavoituneet tarmokkaat kasvonsa olivat omituisessa ristiriidassa hänen tukkansa kanssa, joka oli tuuhea mutta lumivalkoinen. Arvasin hänen olevan noin seitsemänkymmenen vuoden ikäinen, mutta ihmettelin samalla miten hän on voinut säilyä noin reippaana. Mies huomasi tarkastelevan katseeni ja kertoi hymyillen olevansa näiltä seuduilta kotoisin ja täyttäneensä vasta neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Luulin hänen laskevan leikkiä, mutta myöhemmin sain tietää hänen olleen tosissaan.
Sata kysymystä pyöri kielelläni, mutta mies ei näyttänyt sellaiselta, jolta turhia kysellään. Silti katsoin voivani tiedustella, miten tällaisessa mitättömässä lätäkössä voi elää noin hirvittäviä petoja.
— Tämäpä lätäkkö ei olekaan niin mitätön, vastasi mies. — Luoteen ja vuoksen ero tekee kahdeksatta jalkaa.
Pelkään ettemme näyttäneet Tomin kanssa oikein luottavaista naamaa.
— Ettekö ole lukeneet tai kuulleet mitään Norjan rannikolla olevasta kauheasta pyörteestä?
Minä en ollut kuullut siitä luotua sanaakaan. Mutta Tomin suusta rupesi tulemaan tarinaa kuin lapinkapasta. Siinä tuokiossa hän kertoi pitkän historian kahdesta merimiehestä, jotka olivat rasvatyvenellä lähteneet laivasta turskanpyyntiin ja joutuneet meripyörteen vaikutukseen. He olivat ensin soutaneet kaikin voimin päästäkseen pyörteestä pois, mutta huomatessaan ettei se onnistuisi, heillä ei ollut muuta tehtävissä kuin keskittää kaikki voimansa veneen ohjaamiseen ja estää se kaatumasta. Pyörre oli ollut suppilon muotoinen, ja kuta syvemmälle vene painui, sitä hurjemmaksi kävi sen vauhti. Pyörteen keskipisteessä oli vene ruvennut pyörimään kuin hyrrä, ja miehillä oli mennyt pää pahoin pyörälle. Miehet olivat lähteneet laivasta illan suussa. Toisella oli sinä yönä koiravahti ja hänen piti siis olla kannella kahdestatoista neljään. Mies oli tullut kovaan tuskaan, sillä hän tiesi, että yhdeksänhäntäistä köysiruoskaa oli juuri hiljattain tervattu. Mutta vasta silloin kun laivassa soitettiin kolme lasia ja kun miehen vahtivuorosta oli jo kolme puolituntista kulunut, rupesi pyörteen voima heikkenemään. Kuitenkin vasta koiravahdin loppupuolella pääsivät miehet pyörteestä irti. Heidän laivalle tullessaan soitettiin juuri kahdeksan lasia, ja päivävahti oli tulossa kannelle. Iltavahti oli ollut mukava mies ja ottanut koiravahtivuoron, eikä kapteeni tiennyt asiasta mitään. Miehet olivat kertoneet olleensa koko seuraavan päivän pahasti kohmelossa, mutta siitä huolimatta oli vahtivuoro korvattava. Toisen täytyi siis olla iltapäivällä neljästä kahdeksaan vahdissa, ja hän vältti vain onnella tuon yhdeksänhäntäisen, sillä vahtivuoron vaihtaminen ilman kapteenin lupaa oli kiellettyä.