— Hyvä kun saan kuulla sen luotettavalta mieheltä. Jos olisin itse sen nähnyt, en olisi sitä milloinkaan uskonut.
— Usko pois nyt vaan, niin saat kuulla.
— Paljon valehdellaan porstuan ja saunan välillä, mitä sitten pitemmillä matkoilla. Mutta anna kuulua sitten.
Kuten jo kerroin olin ollut juuri nukahtamassa, kun kuulin koneen ensimmäiset iskut. Kapteeni oli antanut koneen pyörähtää aluksi vain parikymmentä kertaa. Tom kertoi, että jo nämä muutamat potkurinpyörähdykset olivat tehneet kaivamani kuopan kaksi vertaa suuremmaksi.
Kun vesi oli jälleen selvinnyt ja kapteeni huomasi, ettei mikään estänyt potkuria pyörimästä vapaasti, hän oli jälleen painanut nappia ja valjastanut siten kaikki 150 hevosta koneen eteen. Vesi laivan ympärillä oli alkanut kuohua ja porista kuin noidankattilassa, ja kun Tom kurkisti partaan yli, näkyi laivan kummallakin puolella kohiseva hiekkavellikoski. Kapteeni oli mitannut veden syvyyttä joka puolen tunnin päästä ja huomannut sen jatkuvasti kasvavan. Tunnin kuluessa muodostui jonkin matkan päähän laivan taakse vedenpäällinen hiekkasärkkä, joka sekin nopeasti kasvoi. Kun vielä oli kulunut jonkin verran aikaa, oli laiva alkanut kallistua kalliota kohti, jolla puolen vesi oli jo syvempää. Sitten se oli alkanut luisua lähemmäksi kalliota ja päässyt samassa irti. Kapteeni oli nostanut ankkurin, peräyttänyt laivaa vähän ja antanut sitten taas mennä täydellä vauhdilla eteenpäin, niin että keula oli työntynyt särkän päälle ja noussut korkealle ilmaan. Potkurin imuvesi oli ajanut hiekan keulan alta nopeasti laivan taakse. Tätä temppua toistettiin monta kertaa, kunnes kahdeksalta aamulla keula äkkiä sukelsi syvään ja laiva oli selvässä vedessä. Kapteeni oli ajanut laivan tälle paikalle missä nyt oltiin ja laskenut ankkurin, jossa toimituksessa Tom oli saanut olla mukana. Sitten kapteeni oli mennyt kajuuttaansa.
Tom sanoi kysyneensä Esko-sedältä, saattoiko potkurista olla mitään jäljellä hiekan kirnuamisen jälkeen. Setä oli kertonut, että tavallisesta romumessingistä tehty potkuri olisi arvatenkin mennyt aika kehnoon kuntoon. Mutta meidän potkurimme olikin fosforipronssia, se oli Thorncraftin Lontoossa valama ja lujaa kuin karkaistu teräs. Tom voi olla vakuutettu siitä, ettei siihen ollut tullut naarmuakaan.
En ollut oikein tyytyväinen siihen, että kapteeni oli lähettänyt minut nukkumaan ennen kuin hupaisin työ alkoi. Mutta epäilemättä hän oli tarkoittanut parastani. Olisin varmastikin tullut sairaaksi, jos olisin eilisen kaivamistyön jälkeen vielä valvonut koko yön.
Potkurin suhteen setä oli oikeassa. Kapteeni meni syönnin jälkeen itse tarkastamaan sitä. Sen voimakas kiilto ei ollut yhtään himmentynyt. Kannelle asti se loisti kuin peili.
Iltapäivällä veimme laivaan kaiken, mitä sinne vielä piti viedä. Käytimme nyt ensi kertaa salaportaita, ja kuljetus kävikin nyt melkoista helpommin. Kun kapteeni oli upottanut ponttonit ja sulkenut asumuksen oven, lukittiin vielä rautaporttikin. Nyt oli mahdotonta nähdä, että saarella oli asuttu.
Aikaisin seuraavana aamuna laitettiin purjeet kuntoon. Puolilta päiviin oli laiva merikunnossa.