Kolme vuorokautta tuuli pysyi samanlaisena, ja pari kolme kertaa päivässä tuli joko perämies tai kapteeni itse kannelle kysymään, joko voitiin "haistaa maata". Kun ei mitään maanhajua tuntunut, jatkettiin entiseen tapaan kaksi nassakkaa alahankaan ja yksi ylähankaan.
Mutta neljäntenä aamuna, kun konstaapeli oli päivävahdissa ja minä tähystämässä, tunsimme molemmat yhtä aikaa selvää maanhajua. Olimme kuitenkin tulleet liian lähelle Venäjän rannikkoa. Tehtiin käännös ja minut lähetettiin alas kajuuttaan ilmoittamaan kapteenille, että nyt tuntui maanhajua Venäjän rannikolta. Kapteeni tuli itse ylös, haisteli ilmaa, tunsi hänkin maanhajun sieraimissaan ja antoi määräyksen purjehtia alahankaan neljä tai viisi nassakallista perätysten.
Seuraavana päivänä tuli vastaamme purjehtija. Häneltä saimme tietää missä olimme, ja niin purjehdimme jatkuvasti kokemuksen mukaan hyvällä onnella aina Lyypekkiin asti ja sieltä yhtä onnellisesti takaisin Raumalle.
— Sellainen oli minun ensimmäinen merimatkani, lopetti setä kertomuksensa.
Meri oli nyt peilityyni. Aloin tuntea väsymystä istuessamme siinä omiin ajatuksiimme vaipuneina. Kahden lasin aikoihin alkoi itäiselle taivaalle nousta paksu pilvenlonka. Se tiheni koko ajan kiivetessään ylemmäksi. Auringon noustessa se näytti jo suorastaan kamalalta. Esko-setä heräsi mietteistään, katseli hetkisen pilveä ja määräsi sitten, että prammi- ja märssypurje piti koota. Sitä työtä tehdessämme nousi pilvenlonka yhä ylemmäksi. Me reivasimme nyt isonpurjeen ja keulapurjeen, jotka olimme koonneet illalla. Olimme nyt valmiit ottamaan vastaan vihurin, jos se tahtoi tulla.
Mutta meri pysyi vielä peilityynenä. Ilma vain tuntui tavattoman painostavalta. Kuuden lasin vaiheilla tuli kapteeni kannelle, vaikka hänellä olisi vielä pitänyt olla vapaata kokonainen tunti. Kun pilvenlonka samalla erkani muutamaksi minuutiksi taivaanrannasta, puisteli kapteeni päätään ja sanoi:
— Kun itä irvistää, tulee paha ilma.
Taivaanrannalla syntynyt rako meni kuitenkin taas pian kiinni. Kuulin kapteenin sanovan veljelleen:
— Kymmenen millimetrin putoaminen neljässä tunnissa on jo vähän liian paljon. Mutta se joka laskee purjeensa, ennen kuin vihuri näkyy vedessä, on raukka. Ja se on narri, jolla ne eivät ole kannella, kun myrsky on kimpussa. Nostakaa isopurje!
Temppu oli pian tehty ja kymmenen minuuttia myöhemmin vaahtosi jo vesi keulassa. Tuuli kiihtyi nopeasti eikä näyttänyt loppuvan ennen aikojaan. Pilvenlonka nousi yhä korkeammalle, mutta kun se läheni keskitaivasta, lakkasi tuuli äkkiä. Purjeet riippuivat kohta velttoina. Aallot hyppelivät sinne tänne ikään kuin neuvottomina minne kääntyä. Ilma tuntui taas omituisen tukahduttavalta.