Katselin herkeämättä tuulenpuolelle, josta luulin odotetun myrskynpuuskan tulevan. Mutta kapteeni ja Esko-setä näyttivät tarkastelevan yhtä huolellisesti laivan kummallekin puolelle. Äkkiä huusi kapteeni:
— Tuolla se tulee. Isopurje alas! Höllentäkää keulapurjetta alahangan puolelta!
Samassa kuulin peräsinrattaan rahisevan. Tuskin määräys oli annettu ja "vasikka" pantu kiinni, kun kuulin omituista suhinaa ilmasta. Heti sen jälkeen näin mustan juovan lähenevän siltä puolelta, joka äsken oli ollut aivan tyynenä. Kun se saavutti meidät, pullistui keulapurje kovasti pamahtaen, ja vaikka se oli kiinnitetty myötätuulta silmällä pitäen, kallistui laiva niin pahasti, että vettä kuohahti kannelle. Luulin jo, että menisimme kumoon, mutta samassa laiva nousi ihmeen kevyesti ja alkoi kiitää eteenpäin hurjaa vauhtia. Näin Tomin syöksyvän kannelle unenpöpperössä. Hän näytti siltä kuin olisi pudonnut maston huipusta ja säikähtänyt matkalla. Laivan kallistuessa hän oli lentänyt kojustaan lattialle tai — kuten hän itse väitti — seinälle.
Tuuli alkoi nyt puhaltaa tosissaan eikä se ollutkaan mikään ohimenevä puuska. Sitä jatkui melkein koko päivän, mutta koska se oli melkein myötäinen, olimme vain iloisia ja käytimme sitä kaikin tavoin hyödyksemme. Myöhemmin päivällä se heikkeni muutaman viivan verran, ja silloin lisäsimme myrskyviistopurjeen. Illalla nostimme täysin reivatun isonpurjeen. Yön kuluessa irrotettiin reivi toisensa jälkeen, ja seuraavana aamuna lisättiin myöskin märssypurje. Enempää kangasta emme sitten uskaltaneetkaan pitää ylhäällä seuraavien päivien aikana.
Olimme jo Bornholmin edustalla, kun taivas vihdoin ilahdutti meitä pukeutumalla pehmeään, ohueen, tasaisenkirjavaan pilvihuntuun. Se oli melkein pettämätön hyvän ilman enne. Kapteeni antoi päästää viimeisenkin reivin märssypurjeesta. Tuntia myöhemmin lisättiin prammi- ja yläprammipurjeet, joita seurasivat pian latva- ja ajopurjeet. Kun purjehdimme salmien läpi, oli meillä joka riepu ylhäällä. Sää oli parhain mitä merimies voi toivoa, merenkäynnistä ei näissä ahtaissa vesissä voinut olla puhettakaan, ja loki näytti melkein joka katsomisella kymmentä solmuväliä. Kuljimme siis joka tunti kymmenen kertaa 1.854 metriä, s.o. yhden leveysasteen kuudessa tunnissa. Tuskin viidenkymmenen jalan pituiselle laivalle tämä oli kunnioitettava vauhti. Purjehdus tällaisissa olosuhteissa on erittäin virkistävää. Kapteeni on pelkkää auringonpaistetta, perämies kulkee kannella edestakaisin kädet selän takana ja miehistö on melkein vapaana työstä. Vain silloin tällöin lähetetään mies tekemään jotakin vähäpätöistä korjausta purjeeseen tai muuta sellaista. Muuten ei miehistöllä ole sen kummempaa puuhaa kuin vaihtaa mälli aika ajoin oikeasta poskesta vasempaan tai päinvastoin.
Olimme Tomin kanssa usein ihmetelleet sitä, ettei laivallamme ollut nimeä. Tom uskoi sen johtuvan siitä, että kapteeni kulkee joka tapauksessa omia teitään, jotka eivät siedä päivänvaloa. No niin, tänään sain tietää todellisen syyn laivan nimettömyyteen. Laivan ajelehtiessa kerran Karhusaarta vastaan oli sen alahangan puoleinen nimilauta mennyt rikki. Esko-setä oli ottanut pois myöskin ylähangan nimilaudan uuden malliksi. Vasta nyt oli hän saanut uuden nimilaudan valmiiksi. Nimi "Kaukomieli" loisti kultakirjaimin vastaani, kun Esko-setä ilmestyi kajuutan rappusille nimilaudat kainalossaan.
Minä sain nyt tehtäväkseni ruuvata nimilaudat paikoilleen. Setä laski minut alas oikealle kohdalle jöölingin avulla. Kun olin saanut laudan ruuvatuksi kiinni piti minun huutaa sedälle, että hän kohottaisi jöölinkiä sen verran, että pääsisin ylös kannelle. Mutta samassa alkoi keula-aalto nousta yhä korkeammalle ja äkkiä se kuohahti vaahdoten päälleni, niin että kastuin läpikotaisin olkapäitäni myöten. Ymmärsin heti, ketä sain kiittää tästä odottamattomasta kylvystä. Tom oli seisonut kapteenin vieressä peräsinrattaan luona ja pyytänyt saada harjoitella ohjaamista, koska sää oli kaunis ja merenkäynti tasaista. Olin varma siitä, että Tom antoi tahallaan laivan tehdä pienen mutkan.
Esko-setä vain nauroi huonolle onnelleni. Tom oli katuvinaan kovasti ja pyysi minulta useita kertoja anteeksi "taitamattomuuttaan". Kapteeni ei antanut Tomin harjoitella sen enempää, ja niinpä toinen nimilauta saatiinkin paikoilleen ilman välikohtauksia.
Tomin ohjauskepposen painoin muistiini hänen tililleen. Toivoin voivani vielä kerran tyhjentää hänen kahvipannunsa omaksi ilokseni.
Pohjanmerellä vallitsi kaunis sää. Aeolus ei avannut tuulisäkkiään kertaakaan liiaksi, olipa se muutamina päivinä liiankin säästäväinen anneissaan. Sitten tuli eräänä päivänä täydellinen tyven. Olimme silloin hyvällä kalastusmatalikolla, ja kalastajia oli nuottineen joka puolella. Kapteeni tahtoi säästää akkumulaattoreitaan siltä varalta, että päiväntasaajan seuduilla joutuisimme pitempiaikaiseen tyveneen. Hän arveli, että Pohjanmerellä saattaa lojua kosteessakin muutaman päivän, mutta päiväntasaajalla se on jo hankalampaa, kun piki sulaa kansipalkkien rakosista. Silloin on moottori hyvä olemassa.