Sitten kun kapteeni oli täydentänyt muonavarastoa ja ostanut meille kullekin kaksi uutta pukua ja yhden sadepuvun, lähdimme jälleen purjehtimaan.
Tuulet suosivat matkaamme alussa ja pääsimme joka päivä hyvän taipaleen etelään päin. Sellaisissa olosuhteissa ei laivan hoitaminen vaatinut kovinkaan paljon työtä, ja niin Esko-setä alkoi opettaa Tomille ja minulle tärkeimpiä merimiestietoja. Varsinkin Tom edistyi nopeasti, hänellä oli hyvä lukupää. Merimiehen taipumukset olivat kulkeneet hänen suvussaan ties kuinka monessa polvessa. Minä en edistynyt yhtä nopeasti. Mutta ennen kuin saavuimme Amerikkaan osasin jo kuitenkin käyttää sekstanttia ja pystyin merkitsemään merikortille laivan suunnan. Bob ja Jack osasivat vain englantia, ja heidän avullaan opin nopeasti tärkeimmät englannin kielen sanat, opinpa tuota kieltä vähän puhumaankin. Kun Tom eräänä päivänä kauppasi minua vanhalle Bobille, joka tarjosi minusta kapan tuhkaa, ymmärsin jo panna vastaan ja selittää, että Tom oli jo myynyt minut kapteenille Suomessa. Ilmoitukseni jälkeen ei kaupasta tietenkään tullut mitään.
Ensikertalaisina pelkäsimme kovasti Biskajan lahtea, jonka kohdalle olimme nyt tulossa. Vanha Bob kertoi, ettei hän ollut koskaan selvinnyt myrskyttä sen ohi, eikä varmaan selviäisi nytkään.
Mutta tällä kertaa Bob ennusti väärin, mistä hän ei kuitenkaan näyttänyt tulevan pahoilleen. Hän selitteli, että sääprofeetan työ oli hyvin epäkiitollista. Tom tahtoi tietenkin kujeilla ukon kustannuksella ja kysyi: "No, old boy, millaisen ilman saamme yöksi?" Bob otti lakin päästään, raapi vakavan näköisenä korvallistaan ja vastasi sitten: "Ellei tule kova sade tai myrsky, luulisin että saamme jokseenkin siedettävän ilman."
Tomilla näytti olevan kiireellistä asiaa alas skanssiin, mutta Bob siirtyi rauhallisesti kaiteen ääreen ja lähetti mereen pisimmän ruskean sylkensä. Hänen ilmeensä ei osoittanut mitään merkillisempää kunnioitusta kyseliäitä poikia kohtaan.
Kummalliselta näyttää laivan kannelle köliveden voimakkaasti välkkyvä valo. Yhtä ihmeellisiltä meistä tuntuivat kämmenenkokoisina loistavat maneetit, joita Bob sanoi rakoiksi. Niitä oli meressä kaikkialla. Ja lentokalojen kaaria en voinut kylliksi ihailla. Joskus putosi lentokala kannellekin. Lentoevät toimivat siipinä niin kauan kuin ne pysyvät kosteina ja notkeina, mutta ilmassa ne jäykistyvät nopeasti ja kannelle pudonneena tuollainen kala näyttää jokseenkin samanlaiselta kuin kuollut särki, jonka kokoinenkin se tavallisesti on. Haikalaa emme olleet vielä nähneet. Mutta sekä Bob että Esko-setä vakuuttivat, ettei meidän tarvitse odottaa niitä kauan.
Eräänä kauniina iltana olimme Tomin kanssa iltavahdissa. Olimme nyt molemmat niin tottuneita peränpitäjiä, että kapteeni saattoi uskoa meille vahtivuoron kauniilla ilmalla. Aurinko oli juuri laskemaisillaan. Illan muuttuminen pimeäksi yöksi tapahtui hyvin nopeasti. Pyhä kirjailija, joka ylistäessään Jumalan lahjojen täydellisyyttä sanoo "Aamun ja illan portit täytät sinä riemulla", on varmastikin seurannut auringonlaskua merellä, sillä juuri siihen sopii vertaus portin sulkeutumisesta.
Tunnin kuluttua nousi syvyydestä "pienempi valo, jonka Herra Jumala loi hallitsemaan yötä". Se nousi kellertävän punaisena ja vaaleni sitä mukaa kuin se kohosi ylemmäksi, ja pian se rakensi aalloille hopeisen sillan. Tuuli oli heikentynyt, mutta vielä kuului keulasta hiljainen porina eikä yksikään purje riippunut velttona. Hiljaisuus ympärillämme toi kodin mieleen. Mitä mahtoivatkaan nyt isäntärenki, naapurit ja kaikki hyvät ihmiset ajatella siellä kotona. Aivan varmaan he uskoivat meidän kuolleen. Olisinpa antanut paljon, jos olisin saanut aamulla mennä Pikkuniitylle heinää niittämään. Vuosi sitten olimme Tomin kanssa raivanneet tämän niityn joen rannalle ja kyhänneet metsänreunaan pienen ladon.
Tomin ajatukset lienevät vaeltaneet samoja reittejä kuin minunkin. Aioin juuri ruveta puhumaan kodista hänen kanssaan, kun Esko-setä samassa tuli kannelle, tarkisti suunnan ja istuutui viereeni.
Olimme Tomin kanssa usein ihmetelleet, kuinka sedän tukka ja parta olivat tulleet lumivalkoisiksi, vaikka hän näytti olevan vasta keski-ikäinen mies. Mutta emme olleet koskaan kysyneet sitä häneltä. Nyt setä ryhtyi kysymättä kertomaan: