Jo samana päivänä olimme taas matkalla virtaa ylös, nyt meillä oli neljä nuorta intiaania mukanamme. Matka sujui hyvin, ja omissa kanooteissaan meloskelevat intiaanit huomasivat pian, miten paljon paremmat soutuvehkeet meillä oli. He oppivat varsin nopeasti käyttämään airoja, jollaisia he eivät olleet aikaisemmin nähneetkään. Purjehtiminen hankatuuleen näytti myös huvittavan heitä suuresti. Omilla pyöreäpohjaisilla veneillään he eivät pystyneet purjehtimaan edes täydessä laitatuulessa, ja he näyttivät uskovan, että veneemme risteilykyky johtui purjekankaan laadusta. Intiaanien veneissä oli masto sijoitettu liian lähelle kokkaa, niin että jos nosti melan vedestä, vene kääntyi heti myötätuuleen. Tultuamme takaisin kylään laitoimme Tomin kanssa yhteen sirotekoiseen intiaaniveneeseen irtokölin ja siirsimme maston oikeaan paikkaan. Veneestä tuli kohtalainen risteilijä, intiaanipojat purjehtivat sen jo ensimmäisenä päivänä ainakin kymmenen kertaa kumoon.
Muutaman päivän soudettuamme muuttui metsä väljemmäksi, vähitellen melkein avonaiseksi, niin että saimme jälleen tuulta purjeisiin. Vuoristo näkyi joka päivä yhä selvempänä, ja tasan kaksi viikkoa kylästä lähdettyämme laskimme rantaan vuorenväen kaupungin kohdalla.
Vuorenväen — noiden muinaisintiaanien — kaupunki oli ollut arvatenkin jo vuosituhansia raunioina. Mutta nämä rauniot olivat säilyneet paljon paremmin kuin esimerkiksi atztekien rauniot Meksikossa. Kapteeni oli käynyt joskus sielläkin. Useimmat vanhat temppelit ja palatsit ovat siellä kuulemma nykyisin aivan surkeassa tilassa. Täällä sitä vastoin temppelit kohosivat melkein vahingoittumattomina kohti taivasta.
Kaikki neljä saattajaamme olivat käyneet ennenkin tässä vuorenväen autioksi jääneessä kaupungissa. Heidän opastaminaan kuljeksimme monta päivää noissa tyhjissä saleissa ja pitkissä eksyttävissä käytävissä. Useimmat suuret rakennukset olivat yhteydessä toisiinsa maanalaisten käytävien kautta. Löysimme lukemattomia maanalaisia saleja ja huoneita, joita luulimme ensin kalmistoiksi mutta joista ei löytynyt mitään sellaiseen käyttöön viittaavaa. Seinillä olevista muistokirjoituksista emme hyötyneet sen enempää kuin saattajistammekaan. Heillä ei näyttänyt olevan minkäänlaisia tietoja siitä kansasta, joka oli tehnyt nämä suurenmoiset rakennukset. Emme voineet huomata heissä mitään pelon merkkejä heidän liikkuessaan näissä rakennuksissa. Nähtävästi he eivät olleet kuulleet mitään kummitusjuttuja näiltä paikoilta. Sen sijaan he pelkäsivät käärmeitä, joita oli rakennusten parvekkeilla päivää paistattamassa.
Yhteen ainoaan maanalaiseen holviin eivät saattajamme tahtoneet meitä seurata. He kielsivät meitäkin sinne menemästä, koska se tuottaisi kuulemma onnettomuutta. Tuossa holvissa vuorenväki säilytti aarteitaan, ja noihin aarteisiin eivät elävät saaneet koskea. Ymmärsimme, että intiaanit tarkoittivat aarteilla jotakin todella kallisarvoista, sillä he osoittelivat vaatteitamme, pyssyjämme ja ennen kaikkea kellojamme, joita he ihailivat rajattomasti.
Vasten oppaittemme ja isäntiemme tahtoa emme halunneet tunkeutua tuohon maanalaiseen rakennukseen, johon johti erinomaisen kaunis ja hyvin säilynyt porraskäytävä.
Olimme kaikki niin innostuneet näiden muinaismuistojen tarkastelemiseen, että olimme vähällä unohtaa matkamme varsinaisen tarkoituksen. Intiaanit muistuttivat meille lopulta, että nyt olisi jo aika lähteä etsimään myllynrattaan puolia.
Täällä tutkimamme rakennukset olivat nähtävästi kaikki temppeleitä ja ruhtinaiden palatseja. Varsinaisen rahvaan kaupunki oli puolen päivämatkan päässä täältä, aivan jyrkän vuorenrinteen juurella. Sieltä löytäisimme sen, mitä olimme tulleet etsimään.
Vuorenväen kaupunki oli yhtä tyhjä ja autio kuin temppelikaupunkikin. Yksinkertaiset asuinrakennukset olivat osaksi kivistä koottuja, suurimmaksi osaksi kuitenkin itse vuorenseinämään louhittuja. Kaupunki ei ollut kovinkaan leveä, mutta pituutta sillä oli useita peninkulmia. Opimme nyt tuntemaan toisen puolen tämän muinaisen kansan kulttuurista. Heidän maanviljelyksensä oli nähtävästi ollut hyvin korkealla tasolla. Joki haarautui täällä kahdeksi haaraksi, joista toisessa oli useita pieni koskia. Tähän haaraan oli rakennettu joukko sulkuja, joita oli käytetty ylempänä olevan maan kastelemiseen. Ehkäpä tämä kansa oli elänyt hiljaisen maanviljelijäkansan onnellista elämää. Mahdollisesti palatsien asukkaat olivat pitäneet alinta luokkaa orjuudessa. Ehkä niin, ehkäpä näin, siitä emme päässeet selville.
Emme kulkeneet täällä kovin kauan, sillä löysimme etsimämme metallilevyt melkein heti. Kolmen päivän kuluttua meillä oli kolmekymmentä neljän metrin pituista metallilaattaa huolellisesti kaarnaan käärittyinä veneessämme. Kapteeni luuli voivansa varmasti sanoa, etteivät laatat olleet mitään alkuainetta. Ne oli tehty jostakin pronssintapaisesta metallilejeeringistä, ja omituinen voima johtui arvatenkin lejeeringin ainesosasien suhteesta ja laadusta. Mitä nuo aineet ovat, siitä hän aikoi päästä selville päästyään takaisin sivistyneeseen maailmaan.