Tultuamme takaisin intiaanikylään kapteeni vaihtoi itselleen vaihtotavaroilla kymmenkunta kesyä apinaa, joista meillä oli laivalla paljon huvia jos kiusaakin. Kylässä viivyimme vielä toista viikkoa, ja sinä aikana Tom ehti opettaa intiaanipojat lyömään kiekkoa ja keilaa. Minä puolestani rakensin heille keinun, josta tuli hyvin suosittu. Välistä se oli täynnä poikia, välistä apinoita, tyhjänä se ei ollut kuin yön ajan.
Ikävä oli hyvästellä näitä ystävällisiä ihmisiä ja erittäinkin Joannesta, johon olimme suuresti kiintyneet. Lähtiessämme jakeli kapteeni runsaasti lahjoja. Kukaan ei jäänyt ilman, ja tyytyväisyys loisti kaikkien kasvoilta.
Simo ja Jack olivat pitäneet kapteenin tuulilataajaa ahkerasti käynnissä, molemmat akkumulaattorit olivat nyt täynnä. Molemmat miehet ottivat pestin Tukholmaan asti, ja matka sujui varsin onnellisesti, jos ei oteta lukuun muutamia apinoiden tekemiä kapinoita. Apinat eivät näet halunneet tulla alas mastosta illalla, ja kapteeni pelkäsi että ne tippuvat sieltä yöllä kylmissään ja kolhivat itsensä pudotessaan.
Lontoossa kapteeni viipyi useita päiviä. Hän tarvitsi laboratorioonsa erinäisiä aineita, joita hän ei sanonut löytyvän Tukholmasta. Hän oli jo laivamatkan aikana ollut täydessä tutkimustyössä, mutta mitään tietoja tuloksista emme saaneet. Esko-setäkään ei tiennyt muuta kuin että kapteeni oli hurjimmalla syömätuulellaan ja raivostui häiritsemisestä.
Lontoossa kävimme tapaamassa vanhaa Bobia hänen kodissaan. Hän oli jättänyt lopullisesti merielämän ja ostanut itselleen moottoriveneen, jolla hän kuljetti ihmisiä pitkin Thamesia. Hänen vaimonsa, jota Tom väitti vanhaksi riivinraudaksi, kestitsi meitä monenlaisilla herkuilla, joiden maku oli jo unohtunut suustamme pitkän matkan aikana.
Kapteeni ja Esko-setä jäivät aarteineen Tukholmaan. Kapteeni ei voinut poistua sieltä uusien tutkimustensa tähden. Hän selvitti siis asiat miehistönsä kanssa. Tomia onkin nyt pidettävä varakkaana miehenä. Mutta minäkin sain sentään sievoisen summan. Kolmentoista kuukauden palkkana sain enemmän kuin neljän vuoden renginpalkan. Tietämättäni kapteeni oli ylentänyt minut paluumatkan aikana matruusiksi, niin luki erokirjassani. Tom melkein kadehti minua.
Vielä samana päivänä pantiin molemmat veneet vesille ja varustettiin parin viikon matkaa varten. Emme olisi uskaltaneet lähteä kahdestaan Tomin kanssa tällaiselle taipaleelle — kaksitoista tuntia vuorokaudessa peräsimessä on sellainen urakka, että sitä kestää korkeintaan pari päivää — mutta Simo lupasi lähteä kolmanneksi. Hän ei ollutkaan käynyt kotimaassa pariinkymmeneen vuoteen.
Taas heitettiin jäähyväiset. Kapteeni kehotti Tomia menemään merikouluun heti säädetyt ikävuodet täytettyään ja antoi hänelle erittäin kiittävän todistuksen.
Esko-setä piti meille läksiäiset niin hienossa ravintolassa, että minua melkein nolotti. Mutta Tom oli kuin kotonaan tässäkin paikassa.