Huoneen toisessa päässä, joka oli venevalkamaan päin, oli useita pitkiä pöytiä täynnänsä kaikenlaisia, enimmäkseen fysikaalisia kojeita. Monet niistä olivat fysiikan historiasta minulle tunnetut, mutta toisten tarkoitus oli minulle tuntematon.
Tässäkin huoneessa, samaten kuin eteisen toisella puolella olevissa asuinhuoneissa, oli kaikki hyvässä järjestyksessä. Näytti siltä, kuin talon omistaja olisi lähtenyt pitkälle matkalle ja ennen lähtöään järjestänyt kaiken omaisuutensa siten, että mahdollisesti tuleva vieras saisi kaikesta hyvän vaikutelman. Jos tämä oli hänen tarkoituksensa, oli se ainakin minuun katsoen onnistunut. Nyt jo ihailin tämän talon muinaista omistajaa. Mikä hän oli ollutkaan, mikään merirosvo tai muu pahantekijä hän ei ollut.
Päätyhuone tämän huoneen sisäpuolella oli hyvin järjestetty kirjasto. Tarkastamalla muutamia pöydällä olevia kirjoja huomasin, että omistaja oli ollut kosketuksessa ulkomaailman kanssa ainakin niin myöhään kuin 1815. Muutamassa tieteellisessä teoksessa oli näet tämä painatusvuosi. Yksi kirjahyllyistä oli lasiovilla varustettu ja sisälsi yksinomaan arabialaisia nahkapaperille kirjoitettuja käsikirjoituksia. Nämä olivat säilytettyinä puristetusta nahasta tehdyissä koteloissa, jotka oli varustettu tekijän nimellä ja vuosiluvulla. Kaikki näyttivät koskevan joko matematiikkaa tai astronomiaa, ja niillä oli arvatenkin suuri tieteellinen arvo.
Olen jo kertonut, että keskimmäinen osa hovilinnaa oli torni. Torniin johtivat eteisestä kierreportaat. Välikaton kohdalla johti näistä ovi ullakolle. Avasin tämänkin oven ja katselin ullakolle, joka näytti olevan varastohuone. Sielläkin oli kaikkialla hyvä järjestys. Huomasin, että omistajalla oli ollut hyvä järjestyshalu, joka ei sallinut mitään epäjärjestystä. Koko torni välikatosta alkaen näytti olevan varastohuoneita tai sentapaisia: laskin yhteensä kahdeksan ovea, ennen kuin tulin ulos tasakatolle, joka oli kuparinen. — Näköala tornin katolta oli erinomaisen ihana. Toisella puolella vaahtoava koski, josta kuitenkin ainoastaan ylin osa näkyi tänne, toisella puolella järvi, joka neljättä penikulmaa pitkänä levisi silmäini eteen. Keskellä tornia oli lavetillaan pitkä malminen kanuuna, joka oli katoksella varustettu. Nyt tiesin varmasti, että Sitka-vaarin kertomus tapahtumista kalastusmatkalla ei ollut unennäöstä johtunut. Tämän talon omistaja ei ollut eläessään mikään vieraanvarainen herra, ei ainakaan kutsumattomia vieraita kohtaan. — Omituisen, melkein naurettavan vaikutuksen teki tässä ympäristössä tornin rintamuksella oleva pieni tuulimylly, semmoinen, joka maalla nähdään vilja-aitan kurkihirteen kiinnitettynä. Tämä oli kuitenkin messingistä tehty ja varustettu hammasrattailla, jotka pienen tangon avulla veivät siipiakselin liikkeen katonalaiseen huoneeseen. Laite herätti uteliaisuuttani ja menin alas mennessäni siihen tornihuoneeseen, johon tuo tanko vei.
Tämä huone, joka oli kaikista tornihuoneista suurin, oli täydellinen astronominen havaintoasema. Suuri näköputki oli varustettu koneistolla, jonka avulla se jalustoineen kaikkineen oli nostettavissa läpi katon tornin päälle. Koneisto minusta näytti varsin heikolta tuommoisen painon nostamiseen. Huoneessa oli neljä kronometriä, jotka kaikki kävivät, osoittaen melkein minuutilleen samaa aikaa. Asetin kelloni niitten mukaan. Tuulimylly oli niitten vetäjä. Niin pian kuin kronometrien kellonkoneistot oli vedetty, irtaantui niistä tuulimyllyn vetotanko yhdistyäkseen niihin määräajalla uudestaan. Raskas paino oli tuulimyllyn synnyttämän voiman välittäjänä kellojen koneistoon. Tähtitieteellisten havaintojen tekijä oli siis välistä pitempiäkin aikoja poissa, ja oli rakentanut kronometrinsä pitkälle vetoajalle. Muutenhan jonkin viikon tyven ilma olisi tehnyt hänen havaintonsa mahdottomiksi. Talvisaikana koskesta lähtevä sumu arvatenkin useasti teki hänelle häiriötä.
Mitä tähän asti olin nähnyt, oli antanut minulle jotenkin hyvän käsityksen talon asukkaiden elämäntavoista ja harrastuksista. Mutta keitä he olivat olleet ja mikä oli saattanut heidät tähän erämaahan asustamaan? Eivätkö he olleet jättäneet minkäänlaisia tietoja jälkeensä? Kirjoituspöytien laatikoista ehkä löytyi vastaus näihin kysymyksiin. Ehkä. Pelkäsin kuitenkin suuresti heidän luonteensa olleen semmoisen, etteivät he välittäneet siitä, saiko jälkimaailma heistä mitään tietoa vai ei. Olipa tämä asia millainen oli, tulisin ainakin tekemään parastani saadakseni heistä kaikki ne tiedot, mitkä olivat saatavissa.
Molempien kirjoituspöytäin kaikki kaapit ja laatikot oli lukittu; mutta toisen pöydän keskimmäinen laatikko ei ollut tavallisella lukolla lukittu, vaan kirjainlukolla. Mutta tämä kirjainlukko ei ollut mikään tavallinen, neljällä tai viidellä kiertolaatalla varustettu, vaan siinä oli seitsemän kiertolaattaa, seitsemän kirjainta kunkin reunassa. Mahdollisten yhdistelmien luku tuli siis tavattoman suureksi. Tavallisen kirjainlukon avaamissanan keksii useasti päivässä, ja jos lukko on vain keskinkertaista tekoa, vielä nopeamminkin. Tämä oli hienotekoinen, sen avaamiseen voisi mennä viikkoja, ehkä kuukausia. Niin salaperäisistä ihmisistä, kuin tämän talon asukkaat olivat olleet, voi aivan hyvin uskoa, että he olivat laittaneet lukonkin semmoiseksi, että heidän salaisuutensa — jos heillä oli mikään salaisuus säilytettävänä — oli yhteydessä lukon kanssa. En ainakaan vielä tahtonut sitä särkeä.
Perjantai-iltapäivän ja koko lauantain käytin turhiin yrityksiin lukon avaamiseksi. Silloin pälkähti päähäni laskea, montako kirjainyhdistelmää tämmöisessä lukossa oli mahdollista. Ja kun tulin siihen tulokseen, että oli mitättömän pieni mahdollisuus yhden ihmisen iällä riittää lukon avaamiseen, löin suutuksissa nyrkkini pöytälaattaan ja panin maata.
Jos nyt kaikki olisi tapahtunut niin kuin tapahtua pitää, olisi tietysti kirjoituspöydän omistajan pitänyt tulla unessani sänkyni viereen ilmoittamaan minulle lukon avaamissana. Mutta eipä niin tapahtunutkaan. Heräsin sunnuntaiaamuna tuntien, että jolleivät setä ja Ville tule tänäänkään kotiin, on minun omin päin ryhdyttävä jonkinlaisiin yrityksiin Ison-Iivanan kiinniottamiseksi. Minut on määrätty Riitalammin kruununnimismiehen apulaiseksi rosvojen kiinniottamista varten. Tiedän, missä kaiken todennäköisyyden mukaan yksi heistä huomenna on: kalastamassa järven itäisellä rannalla. Velvollisuuteni on tehdä kaikki voitavani ottaakseni tuon miehen kiinni ja kuljettaakseni hänet vankilaan. Toistaiseksi on minun heitettävä kaikki ne kysymykset, jotka herättivät yksityistä harrastustani. Huomenna minun ehkä täytyy ensi kertaa elämässäni toimia virkamiehen vastuulla.
Melkein koko sunnuntaiaamupäivän istuin rannalla tähystellen järvelle päin. Nyt en ollut väsyksissä, ja Pascalin selvitykset uskon ja tieteen rajoista olivat minusta erinomaisen mielenkiintoisia. Tiesin kyllä, että tuo suuri matemaatikko oli innokkaasti ottanut osaa taisteluun jesuiittoja vastaan ja että juuri hän oli »Lettres provinciales»-kirjassaan näyttänyt, minkälaista väkeä he olivat. Mutta että hän oli näin hurskas mies ja innokas kristitty kuin hänen kirjansa todisti, oli minulle ennen tuntematonta. — Iltapäivällä kävelin pitkin rantaa saareni ympäri. Saaren niemeke järvelle päin oli ainoa mukava, jopa kauniskin satama, muualla olivat rannat pystysuoraa kallioseinää. Elleivät kalliolohkareet olisi olleet niin äärettömän suuria, olisin uskonut, että ne oli ihmiskädellä sinne järjestetty, niin hyvin ne sopivat yhteen toisiinsa, muistuttaen jättiläisten rakentamaa muuria. Saarelle päin sitä vastoin ei luonto ollut mitään järjestystä noudattanut, vaan kivet olivat toistensa päällä huiskin haiskin, miten sattui.