Assuanissa tutustuin erääseen arabialaiseen, jonka harrastukset olivat omansa tekemään meistä ystävät. Hän samoin kuin minäkin oleskeli päivät pitkät kivilouhoksissa, joista hän etsi muinaismuhamettilaisia käsikirjoituksia. Kun kummankin harrastukset siis olivat tieteellisiä, mutta emme kuitenkaan tarvinneet toisissamme kilpakumppania pelätä, saatoimme olla toisillemme suureksikin avuksi. Sovimme, että jos jompikumpi meistä tekee löydön toisen tutkimusalalta, hän empimättä antaa sen toiselle. Hyvä vaihtokauppa siis, joka ei voinut muuta kuin tuottaa hyötyä kummallekin. Ja kun minulla oli onni löytää koraanikäsikirjoitus yhdeksänneltä vuosisadalta, joka Akmedin — se oli uuden tuttavani nimi — mielestä oli verrattoman arvokas, olin saanut ystävän koko elämäni ajaksi. Eri uskomme ei häirinnyt ystävyyttämme. Akmedia ei vaivannut hänen uskolaistensa tavallinen ahdasmielisyys, ja huomasin pian, että hän tunsi minun uskontoni paljon paremmin kuin minä hänen.
Sanoin, että yhteinen etu oli aluksi vienyt meidät yhteen. Tämä on kuitenkin ymmärrettävä niin, että minulla itselläni oli tästä suurin hyöty. Ilman Akmedia olisi keksintöni ehkä vielä tekemättä. En osannut näet lukea muinaista egyptiläistä kirjoitusta.[1] *Akmed osasi.* Hän oli tutkimusmatkoillaan kotimaassaan Arabiassa löytänyt erään korkeasukuisen egyptiläisen matkustajan hautakiven, jossa paitsi arabialaista kirjoitusta oli myöskin kirjoitus kahdellakin hänelle tuntemattomalla kielellä. Vertaamalla eri kirjoituksia toisiinsa sekä niihin kirjoituksiin, jotka hän oli tavannut egyptiläisistä muistomerkeistä, hän oli huomannut, että toinen outo kirjoitus oli egyptiläisten vanhaa ja toinen uudempaa, koptilaista kirjoitusta. Hänen oli onnistunut ne tulkita ja Assuanissa hän opetti minulle edellisen, jonka itsekin ymmärsin olevan minun tutkimuksiani varten ehdottomasti tarpeen. Arabialaisesta käsikirjoituskokoelmasta, joka on kirjastoni lasikaapissa, olet löytävä täydelliset selitykset tuohon kirjoitukseen sekä myös useita kirjoituksia tällä kielellä, jotka Egyptissä ollessani muistomerkeistä jäljensin.
[1] Hieroglyfitutkimus on kuluneen vuosisadan työtä.
Jos olettamukseni vanhain egyptiläisten salaisista tiedoista oli oikea, on hyvin luultavaa, että nuo tiedot ovat olleet perintösalaisuutena jollakin erityisellä suvulla tai perheellä, jonka perheen jäsenet ovat olleet johtomiehinä vuorenlouhimis- ja kivenkuljetustyössä. Salaisuutensa he pitivät arvatenkin erinomaisen tarkasti kätkettynä, ja perheen ehkä sukupuuttoon kuoltua oli salaisuus unohtunut ja nuo suurenmoiset kivityöt pakostakin lakanneet, kun näitä suunnattomia lohkareita ei enää voitu käsitellä ja kuljettaa. — Tämä oli teoriani.
Kuten olen sanonut, eivät tutkimukseni Assuanissa minulle tuottaneet muuta kuin Akmedin uskollisen ystävyyden ja taidon tulkita muinaisegyptiläisten kieltä. Tämäkään tulos ei ollut halveksittava.
Sillä kaksi vuotta tämän jälkeen sain ystävältäni tämän kirjeen:
'Akmed Tutkija ystävällensä Pytagoraalle.
Terve. Löysin Assuanista eräästä vuoren käytävästä kirjoituksen, josta ymmärrän, että on olemassa toinenkin muinaisegyptiläinen vuorilouhos täältä kaukana etelässä. Tie sinne on hiekka-aavikkoa, mutta tiellä on ainakin muinoin ollut pari keidasta. Jos voimme varustaa kuuden kamelin karavaanin, ei ole luullakseni mahdotonta päästä sinne. Paikalla on kirjoituksen mukaan vettä ja palmupuita. Minä omistan kaksikymmentä naulaa hopeata. Jos voit hankkia yhtä paljon, on matkamme taattu.
Ellet sinä matkan vaaroja ja vaivoja pelkää, kirjoita minulle asiasta ja tule itse niin pian, kuin voit valmistua. Täällä minä teen tarpeelliset valmistukset. Tuo mukanasi kahdeksan tai kymmenen semmoista hyvää pyssyä, kuin sinulla täällä ollessasi oli, ja hyvä varasto ruutia. Lyijyä on minulla. Ellet ole saapunut, kun on kymmenes kuukausi tästä päivästä lukien kulunut, lähden yksin.
Elä Herran suojassa. Hyvästi.