Samassa olivat miehemme, jotka olivat kuulleet laukaukset, paikalla. Yksi ainoa mies laahasi kuolleen eläimen käytävän suuhun. Se luisui kiveä pitkin miltei itsestään. Kaadettu leijona oli hyvin upea eläin. Sen harja oli pikimusta. Seisoimme käytävän suulla auringonvalossa katsellen saalistamme. Mieleeni muistuivat pyhät runoilijan sanat:
Sinä, Herra, lähetät pimeyden: silloin lähtevät kaikki metsän eläimet liikkeelle. Nuoret leijonat kiljuvat saalista ja elatustansa Jumalalta etsivät. Aurinko nousee: silloin he vetäytyvät pois luoliinsa ja panevat siinä maata. — Ihminen lähtee silloin työhönsä ja tehtäväänsä iltaan asti.
Suureksi kummakseni jatkoi Akmed:
Kuinka monenlaatuiset ovat Sinun työsi, oi Herra! Viisaasti olet Sinä ne kaikki tehnyt, ja maa on sinun luomiasi täynnä. Katso merta, tuota suurta ja laajaa: lukematon siinä liikkuu vilinä, eläimiä sekä suuria että pieniä. Siinä haahdet tietään kulkevat, Leviaatan, jonka olet luonut siinä leikkimään.
Kysyin Akmedilta, miten hän nämä sanat tunsi? Hän ei vastannut suoraan, sanoi vain tutkimusretkillään löytäneensä monta kristittyjen pyhää kirjoitusta. Niitä hän ei ollut hävittänyt, vaan oli lähettänyt ne paaville, jonka kirjastossa arveli niiden vieläkin olevan. — Täten ei olisi mikään tavallinen muhamettilainen menetellyt, ellei ehkä rahapalkkion toivossa. Tunsin tulleeni lähemmäksi Akmedia kuin ennen.
Lähdimme uudestaan käytäväämme toivoen, että jos käytävässä olisi ollut useampia petoja, olisivat laukaukset saattaneet ne tulemaan esille.
Ikkuna-aukkoja ei ollut tehty säännöllisin välimatkoin. Huomasimme kuitenkin käytävän suunnasta, että se vielä kulki vuoren kuvetta pitkin. Olimme kulkeneet ehkä kolme- tai neljäsataa metriä lyhtyjemme valossa, kun käytävämme, joka ei ollut enää kuin parin metrin levyinen ja saman korkuinenkin, taasen rupesi valkenemaan. Tässä oli ikkuna. Olimme neljäkymmentä metriä järven pinnasta, kuten nuoran avulla varmistimme. Järven vastainen ranta ei ollut erämaata, vaan laaja ruohoaro. Monta sataa eläintä näkyi rannan läheisyydessä. Ne näyttivät olevan antilooppeja. Nyt ymmärsimme, miksi metsässä puron rannoilla oli niin paljon petoeläimiä. Metsää ei näet täällä missään näkynyt. Petoeläimet vetäytyivät siis puron rannoille suojaa etsimään. Eipä ihmettä, että leijonat joka yö meitä ärjymisellään häiritsivät. Heillä oli ruokalansa arolla ja makuuhuoneensa viidakoissa puron varsilla.
Ikkunan kohdalta johti korkea ja leveä käytävä pohjoiseen, suoraan vuoren sisustaan. Tämä käytävä meni vaakasuoraan suuntaan. Päätimme jatkaa samaa käytävää, jota tähän asti olimme kulkeneet ja joka vei ylöspäin. Piirsimme siis liidulla nuolet vuorenseinään ikkunan kummallekin puolelle merkiksi, miten paluumatka oli suunnattava. Akmed sanoi, ettei saa tämmöisessä tapauksessa luottaa vähääkään muistiinsa, sillä jos vuoressa kerran erehtyy, on muisti samassa myös ihan kuin kadonnut. Nuoli on paras merkki, ja aina olkoon kärki suunnattuna vapauteen päin.
Nyt vaelsimme toista tuntia, kulkien monen vuoren sisustaan menevän käytävän ohitse, ennenkuin taas rupesi päivän valoa näkymään. Tässä oleva ikkuna oli suuri, viisitoista askelta leveä ja miltei yhtä korkea. Vuoren sisustaan tästä paikasta menevä käytävä oli kaduntapainen, ja sen molemmin puolin oli vuorenseinään hakattu huoneita, todellisten asuinhuoneitten kaltaisia: Näissä huoneissa oli myöskin talouskapineita, erittäinkin oli paljon saviastioita. Oli ruvennut satamaan, ja Akmed asetti useita saviastioita ikkunaan, saaden täten jotenkin suuren ruukun täyteen vettä. Meillä oli vettä mukanamme kuten ruokaakin laskettuna neljän päivän tarpeeksi, ja sadevettä joimme nyt kylliksemme, jättäen vielä hyvän varaston paluumatkankin varalle. Aamiaisemme söimme tässä paikassa. Järveä ei näkynyt tänne, mutta sfinksi näkyi. Vuoren juurelle oli yhdeksänkymmentä metriä, jos otaksumamme, että allamme oleva kiviröykkiö oli viidentoista metrin korkuinen, oli oikea.
Tässä paikassa tapasimme ensimmäiset piirtokirjoitukset ja kuvat. Kaikki kuvat esittivät vuorityöläisten toimia. Kirjoitukset osaksi kertoivat niitten työläisten tehtävistä, jotka tässä käytävässä olivat tehneet työtä, osaksi taas ilmoittivat, ketkä työnjohtajat olivat aikojen kuluessa kussakin huoneessa asuneet. Menimme hyvin moneen huoneeseen sisälle toivoen löytävämme jotakin tärkeämpää. Eikä toivomme joutunutkaan häpeään. Erään huoneen seinästä Akmed löysi arabialaisen piirtokirjoituksen, joka osoitti oikeaksi hänen olettamuksensa, että hänen uskonheimolaisiaan oli vainojen aikoina täällä asunut. Iloitsin Akmedin onnesta. Mutta vielä suurempi onni oli ystävälleni varattu. Seinään oli muurattu kiinni iso neliskulmainen paasi. Tämän paaden piirtokirjoitus opetti hänelle, että sen takana säilytetään muutamia vanhoja käsikirjoituksia juuri siltä ajalta, minkä tutkimisen hän oli elämäntehtäväkseen ottanut. Jos kirjoitukset olivat samoja, jotka hänen lahkonsa tarinoissa mainittiin, uskoi hän saavansa ratkaisuksi erään koko muhamettilaiselle maailmalle varsin tärkeän riitakysymyksen. Ainoilla mukanamme olevilla kivityöaseilla, meisselillä ja käsivasaralla, hän yritti saada laastia särjetyksi, mutta turhaan. Laasti oli sementintapaista, erinomaisen sitkeää ainetta. Käsikirjoitukset saivat jäädä säilytyspaikkaansa, kunnes leiristä saataisiin parempia työaseita.