En hennonut poistua tästä paikasta käymättä vielä tornihuoneessa. Ja kun päivä, joka oli määrätty lähtöpäiväksi, sattui olemaan tyven, kiipesin köyden avulla pylvään ikkunasta sisään. Kiviset kuvat näyttivät yhtä tuikeilta kuin ennenkin. Siitä huolimatta avasin vielä kerran heidän vartioimansa kätkön, jonka kannen käänsin helposti yksin niin, että sfinksin kuva tuli näkyviin. Mitenkä tuo kivilaatta oli noin keveä, ja minkätähden oli sfinksin kuva siihen kaiverrettu? Kuin salama valtasi minut se ajatus, että tuo kuva viittaa siihen sfinksiin, joka lähellä vuoren juurta näkyy silmäini edessä. Se sisältää arvoituksen selityksen.
Niin mahtavalla voimalla tunkeutui minuun tuo uusi ajatus, että kiireen kaupalla heitin kivilaatan paikalleen, otin toisen noista lattialla makaavista katkenneista kielistä käteeni, jyskytin ohimennessäni sen paksummalla päällä kellon reunaan niin, että korvakalvoni olivat haljeta, ja kiidin portaita ja köyttä alas semmoisella vauhdilla, että Akmed minulta ilveillen kysyi, olivatko kivipatsaat kintereilläni. Kellonkielen, joka oli jäänyt käteeni ja jonka olin heittänyt pylvään ikkunasta ulos, hän otti talteen tutkiakseen joskus sen outoa metallia.
Saman päivän illalla olimme jo leirissä. Akmed ei katsonut teoriaani ollenkaan mahdottomaksi ja oli muutenkin tyytyväinen siihen, että jäisimme vielä joksikin ajaksi tänne. Hän tahtoi mielellään ainakin pintapuolisesti tutkia vuoren muitakin käytäviä. Niitten perusteelliseen tutkimiseen kuluisi vuosia.
Jo seuraava aamu näki minut menossa sfinksiin. Arabialaisemme lupasivat käydä joka neljäs päivä tuomassa minulle ruokaa ja vettä. Ystävällisiä kun olivat, olisivat he mielellään auttaneet minua työssäkin, vaikka eivät olleet muuhun työhön palkattuja kuin kamelinajoon. Heidän uskonnollinen käsityksensä ei kuitenkaan sallinut heidän olla tämäntapaisessa toimessa osallisia.
Kaksi viikkoa tein työtä kuin hullu, voinpa sanoa melkein yöt päivät. Hiekan poistaminen oli kovin raskasta tointa miehelle, joka ei ollut ruumiilliseen työhön paljon tottunut. Jos olisin tietänyt, mitä tätä kirjoittaessani tiedän, olisin tehnyt tuon työn muutamassa tunnissa. Palava intoni kuitenkin ylläpiti voimani. Ja kun hiekan poistettuani näkyviin tuli aivan samanlainen kivilaatta kuin temppelintornissakin, katsoin työni monin verroin maksetuksi. Piirtokirjoitus oli sama: »Kivenkuljetuksen salaisuus.» Vapisevin käsin nostin laatan, jonka alapuoleen oli kaiverrettu saman temppelin kuva, joka nyt oli kaksi viikkoa ollut edessäni. Sinä päivänä, jona olimme Akmedin kanssa ensi kerran tässä paikassa käyneet, emme vallitsevalta autereelta voineet nähdä vuorta emmekä temppeliä.
Säiliössä kivilaatan alla oli samannäköinen kultalaatta kuin se, jonka olin temppelintornista löytänyt. Tämäkin oli molemmin puolin täyteen piirretty. Tämä kirjoitus oli luettava, kuten eurooppalainenkin kirjoitus, vasemmalta oikealle. Menin ulkoilmaan ja ryhdyin lukemaan. Kirjoitus sisälsi samanlaisen kertomuksen sfinksin synnystä, jommoisen tornista löydetty laatta sisälsi temppelin rakennuksesta. Kivenkuljetuksesta ei ollut sanaakaan. Pettymykseni oli liian suuri. Heitin laatan kädestäni ja kaaduin pyörtyneenä maahan.
Kun tulin takaisin tajuntaani, olin leirissä. Akmed istui vuoteeni vieressä. Miehet olivat löytäneet minut sfinksin edustalta ja kantaneet minut leiriin. Siitä oli nyt kulunut kolme viikkoa, ja ainoastaan ystäväni väsymätöntä hoitoa oli minun kiittäminen siitä, että olin vielä hengissä.
Tointumiseni meni aluksi hiljaa, arvatenkin siitä syystä, että olin jo sairastuessa pitkällisestä liikarasituksesta voimaton. Viikon perästä rupesi kuitenkin terveys nopeasti palaamaan ja terveyden kanssa myöskin toivo. Akmed ei ollut vielä kysynyt mitään työstäni, kun eräänä päivänä tunsin jaksavani lähteä laattaani noutamaan. Akmed oli sinä päivänä vuoressa.
Seuraavana päivänä palasin ja näytin löytöni ystävälleni. Hän luki sen ja löysi siitäkin samanlaisia outoja merkkejä kuin toisesta. Että molemmat olivat saman miehen piirtämiä, sitä ei voinut epäillä. Ja että ne myös jollain tavalla kuuluivat yhteen, oli myöskin varsin luultavaa. Mutta mikä tuo yhteys laattojen välillä oli, se oli vielä arvoitus. Monta päivää käytin muodostamalla niistä sanoista, jotka molemmat laatat yhteensä sisälsivät, uusia lauseita. Lauseita syntyi sadoittain, mutta mitään yhtenäistä ajatusta, joka olisi kivenkuljetusta koskenut, en voinut niistä saada.
Olen sanonut, että toisen laatan kirjoitus oli sitä kirjoitusta, joka luetaan oikealta vasemmalle, ja toinen sitä, joka luetaan eurooppalaisen kirjoituksen tavalla. Yrittäessäni eräänä päivänä teksteistäni muodostaa uusia lauseita huomasin, että sana »minä», jolla kumpikin teksti alkoi, oli toisessa laatassa piirretty toisin kuin toisessa. Kummassakin laatassa se oli varustettu parilla tarpeettomalla kiemuralla, mutta kiemurat eivät olleet samaan paikkaan tehtyjä eivätkä myöskään samannäköisiä. Ne eivät siis olleet syntyneet kirjoittajan tavasta kiemuroilla koristella käsialaansa, vaan niillä oli muu tarkoitus. Akmedin teoria asiasta oli oikea. Jäljensin hyvin tarkasti molemmat sanat ohuille paperipalasille, panin ne päällekkäin ja katselin aurinkoa kohti. Tuli neljä tarpeetonta kiemuraa, mutta muuten sopivat sanat, sitten kun olin kirjainten järjestyksen siirtänyt, täydellisesti yhteen. Käänsin paperiani joka taholle. Turhaan. Mitään uutta ei syntynyt.