Nyt vasta rupesin käsittämään, minkä tähden jokaisen kyttyräisen kiinniotto niin suuresti lisäsi Villen iloa, ettei hän malttanut suuttua, vaikka häntä kuinka suututettiin. Ville oli viime talvena päättänyt hankkia itselleen »leipäsuden». Ja kun tämä oli talon tytär, ei Ville tahtonut hänestä tehdä rengin vaimoa. Ja vaikka komisarius oli luvannut korottaa Villen arvon voudiksi ja ottaa nuoremman rengin Villen komennettavaksi, oli Ville pysynyt päätöksessään ja aikoi Köyristä muuttaa ja ryhtyä tuvanrakennushommiin. Vanginkuljettajatoimestaan hän vastaiseksi ei aikonut luopua.
Tunsin Villen morsiamen, ja Villen valinta oli mielestäni onnistunut hyvin. Tyttö oli jo kolmenkymmenen vanha, mutta näytti nuoremmalta. Oli kelvollinen työssä ja pulska, kaunis ihminen. Ville oli silminnähtävästi rakastunut, ja onnittelin häntä sydämellisesti. Tulin jo samana iltana häihinkin kutsutuksi.
Kyttyräisen koti löydettiin pikemmin, kuin oli uskallettu toivoakaan.
Mutta hänen karkoittamisensa luolastaan oli ollut kova tehtävä.
Oli melkein varma, että ryövärit matkalla kodistaan järvelle kulkivat puroa tai sen rantoja pitkin. Setä ja Ville soutivat siis puroa ylös huolellisesti tarkastellen rantoja, näkyisikö missään poluntapaista. Ensimmäinen merkki ihmisten läsnäolosta oli — heinäsuova puron rannalla. Ryövärit olivat siis ruvenneet tuntemaan itsensä niin varmoiksi, että olivat ajatelleet ruveta pitämään kotieläimiä. Useita heinäsuovia tavattiin vielä, todistaen, että Kyttyräinen todella oli hävyltä hännän katkaissut, ellei hän, kuten minä hyväntahtoisesti yritin asiaa selittää, aikonut hylätä ryövärinammattia ja ryhtyä kunnolliseksi ihmiseksi. Pelkään kuitenkin, että Ville oli oikeassa väittäessään, ettei vanhasta tule konkaria. Rosvopäällikkö oli liian kauan elänyt sotakannalla yhteiskuntaa vastaan tehdäksensä nyt enää rauhaa sen kanssa. Nosta konna mättäälle, kasvoillesi hyppää.
Noin penikulman matkan olivat puron rannat ruohoisia, mutta sitten rupesi seudun luonto muuttumaan hedelmättömäksi. Maisema oli tässä vuorista, ja puron uoma oli syöpynyt syvälle jyrkkien kallioseinäin väliin. Heidän soudettuansa pienen järven poikki, jonka rannat olivat korkeaa, äkkijyrkkää kalliota, rupesi vuori heidän vasemmalta puoleltaan väistymään loitommaksi, kun oikeanpuolinen ranta yhä oli korkeaa, äkkijyrkkää kalliota; Seutu oli kuvaamattoman jylhä, juuri semmoinen, jossa luulisi hurjain ryövärien viihtyvän.
Ainoastaan pari sataa metriä järven yläpuolelle he pääsivät vielä soutamalla. Siinä tuli este, josta ei päässyt alitse eikä ylitse. Kallioseinästä, joka tässä oli runsaasti kolmenkymmenen metrin korkuinen, oli lohjennut suunnattoman suuri kalliomöhkäle, joka oli kaatunut puron yli. Tähän paikkaan he laskivat rantaan syömään päivällistä. Niistä tapahtumista, jotka sitten seurasivat, kertoi minulle Ville seuraavaa:
— Syötyämme menin rantaan katsomaan, emmekö sittenkin voisi jollain tavalla saada venettä kulkemaan kalliolohkareen alitse, joten pääsisimme laahaamasta sitä vaivalloista tietä esteen ohitse. Polvistuin rantakivelle ja kurkistin kiven alle nähdäkseni, oliko kivi kuinka leveä. Kaksi korttelia kasvoistani virnisteli minua vastaan Kyttyräisen ilkeä naama. Jos Jaska olisi tässä tilaisuudessa ollut lakittomin päin, olisin vetänyt miehen tukasta esille kuin ketun pesästään, mutta nyt jäi lakki vain käteeni, ja ilkiö pelasti kallonahkansa. Samassa paukahti myös tuo kuuluisa peukalolla laukaistava pistooli ihan kasvojeni edessä. Jos Jaskalla tässä tilaisuudessa olisi ollut suoraa ruutia, ei sinun olisi tarvinnut kuunnella tätä kertomusta. Mutta minulle onneksi meni hänen kuulansa kiveen, josta se kuitenkin lohkoi tämän palasen ja pirskotti poskeeni.
Ville osoitti rumaa arpea poskessaan, jossa hän väitti kivensirpaleen vielä olevan.
— Jaska ampui vielä toisenkin kerran, mutta silloin oli minulla jo kallio suojana. Kyllä se mies ei ryhdy rauhallisiin moukan töihin, ennenkuin »halla katoo Hamulasta taikka koiruus Kuopiosta». Niin minä ainakin uskon.
En ihmetellyt ollenkaan, etteivät Villen ajatukset Kyttyräisestä olleet oikein suloisia. Mutta ei korppi kiroihin kuole, ja Kyttyräinen söi parhaillaan kellarissa hyvällä ruokahalulla illallistaan. Pahimmilla pahantekijöillä on tavallisesti kaikissa oloissa erinomainen ruokahalu. — Kehoitin Villeä jatkamaan kertomustaan.