Nostimme padan laatalle, panimme lakit viereemme maahan, ja pian kuului vain lusikkain kolina padan laitaa vasten.
Syötyämme ja kiitettyämme kielsi vanhus meitä vielä työhön menemästä.
— No, Jussi, joko sinulla on lentokoneesi taskussa?
En ole vielä muistanut nimeänikään mainita. Mutta sanomattakin lukija tietänee, että olen Jussi, koska kaverini on Matti. Maailman Mattia täynnä, Jussia joka tuvassa. Ei ole nimeni minulle ainakaan tähän asti mitään haittaa tuottanut. Suurempi vastus on minulla ollut isäni nimestä. Sillä vaikka olen vanhempieni ainoa lapsi, kiusattiin minua koulussa usein nimellä "Israelin lapset", isäni nimi kun oli Israel.
Selitimme nyt paapalle, mikä lentokoneemme oli. Ukko kuunteli hyvin tarkasti eikä pitkään hetkeen puhunut mitään. Lopulta hän sanoi:
— Ei ole kaikki mieli yhden miehen päässä. Olisihan minun vanhan miehen sopinut ymmärtää, että jos ihminen on ikinä pääsevä Rimpisuon usvapatsaalle, niin uuden ajan keksintöjä siihen tarvitaan. Kun ihmiset ensin rupesivat puhumaan noista ampumapiileistä, jotka hevosetta kulkevat kuin jehua, luulin, että jo oli oikeat ajoneuvot keksitty. Mutta mahdottoman raskaita kuuluvat olevan. Ei ne kelpaa. Seilisukset pitää olla. En saanut hevosta teille hankkia. Sen sijaan annan teille jotakin, jolla tarkenette matkalla. Uudet lampaannahkaiset vällyni annan teille. Kyllä ukko vielä vanhoillaan toimeen tulee.
Emme olisi halunneet ottaa vanhuksen uusia vällyjä ja sanoimme tulevamme ilmankin hyvin toimeen. Ukko vain sanoi:
— Turkki on tuiskulla hyvä, paikkatakki pakkasella. Ilman vällyjä en laske teitä nevalle matkailemaan.
Huomasimme, että vanha ystävämme panisi pahakseen, ellemme ottaisi lahjaa vastaan. Kiitimme siis ja kumarsimme.
Jääjahdista otettiin raudat irti. Niiden paikalle asennettiin tukevat, pitkät sukset, tervattiin ja paahdettiin ne moneen kertaan. Seppä teki peräsimen, jota ruuvin avulla voitiin painaa syvemmälle kinoksiin, jos lumi oli löyhää.