— Mikä nyt?
— Oletko sinä koskaan — noin — niinkuin — ajatellut tyttöjä?
— Mikä on! Täytyihän niitä koulussa useinkin ajatella. Aina minua sapetti, kun nuo löntöt osasivat läksynsä paremmin kuin me pojat.
— Enhän minä sillä tavalla. Tarkoitin, että oletko jonakin kuutamoiltana tullut ajatelleeksi, että voisi olla hauskaa kävellä käsikynkässä?
— Puhu nyt potaskaa! Vai käsikynkässä tytön kanssa. Ensin pitää apinasta tulla ihminen.
— Älä sano apinaksi. Jumalan luoma tyttökin on ja vähän parempi ehkä onkin kuin poika.
— Älä Matti hyvä, mielettömyyksiä puhu. Samana päivänä tytöstä tulee ihminen kuin vuohesta tulee eläin ja kiiskistä kala.
— Voi Jussiparka, kun se rakkaus on sinulle vielä salaisuus. Enhän minäkään nyt pitkään aikaan ole muistanut sitä lautamiehen Maria, kun ei köyhän oikein sovi rikkaan talon tytärtä rakastaa. Mutta nyt kun olen tullut yhtä rikkaaksi mieheksi kuin lautamieskin ja kun tänään on jouluaattokin, niin tulin taas ajatelleeksi — — —. Kyllä vain ovat kasvot sen tytön puhemies.
— Matti ja Mari on kaunis pari, Antti ja Aunee on vielä kaunee.
— Olkoon niinkin. Mutta totta puhuen, eikö se Mari ole sinunkin mielestäsi nätti likka?