— Ei kirja kiroista estä. Tulkaa heti tänne. Tarvitsen silmiänne enkä papereitanne. Ei millään niin hyvin näe kuin silmillä.
Mitäpä pappi paremmallensa. Täytyi vanhusta totella. Tultuamme kivelle ukko heti ärjäisi minulle:
— Vai kurttunaamaksi sanoit, junkkari! Nyt jouduit sellaiseen paikkaan, jossa asiasi tutkitaan ja sitten selkääsi sutkitaan. Voiteellahan ne nahkakin pehmenee. Mutta katselkaa nyt ensin pojat tuonne pohjoiseen: näkyykö siellä todella usvapatsas vai onko siellä nevalla jotain muuta?
Katselimme osoitettuun suuntaan, ja totta tosiaan, tässä ei ollut epäilemistä. Usvapilvi näkyi. Ensimmäinen kerta miesmuistiin kesällä. Tämä pelasti selkänahkani, joka kyllä ei olisi ollut muutenkaan suuressa vaarassa. Paappa julisti juhlallisen anteeksiantokäskyn lisäten:
— Eihän koiraakaan nyljetä, ennen kuin henki lähtee.
Oltiin hyviä ystäviä kuten ennenkin. Kolmiliitto oli lujaan perustukseen rakennettu ja vahvistettiin tänään entistään vahvemmaksi.
Matti ja minä emme pitäneet usvapilven näyttäytymistä kesällä minään ihmeellisenä asiana. Miksei se voisi näkyä kesälläkin? Mutta ukko istui kauan mietteissään sanaakaan puhumatta. Emme halunneet vanhusta häiritä, kun huomasimme hänen tahtovan olla rauhassa, vaan istuuduimme mekin katselemaan omituista näkyä.
Hetken perästä vanhus kääntyi meidän puoleemme ja sanoi salaperäisellä äänellä:
— Usvapatsas on kerran ennenkin näkynyt kesällä, ja siitä on nyt kulunut tasan kahdeksankymmentä vuotta. Isäni kertoi, että hän oli silloin juhannusyönä kiivennyt juuri tälle samalle kivelle, jolla nyt istumme. Sydänyön aikana usvapatsas oli äkkiä ilmestynyt nevalle. Se oli ollut morsiushuntuun kääriytyneen nuoren naisen muotoinen. Seuraavana talvena tuli isästäni puujalka-mies.
Tämä ukon puhe pani tietysti mielikuvituksemme liikkeelle enemmän kuin koskaan ennen, Tiesimme mihin tehtävään aioimme ryhtyä ensi talvena ja nyt kuulimme, että sama enne, joka näkyi tuossa silmäimme edessä, oli kerran ennenkin edeltänyt samanlaista yritystä, mutta epäonnistunutta. Tahtoiko usvapatsas varoittaa meitä? Olimme melkein varmat siitä, että ukon ajatukset liikkuivat tähän suuntaan. Mutta tunsimme samalla, etteivät pahimmatkaan enteet voisi estää meitä toteuttamasta tuumaa, jota olimme niin monta vuotta hautoneet.