— Tallellahan me tässä ollaan, niinkuin täi turkissa. Ollaan Jurvassa, ollaan turvassa: mutta menepäs Teuvalle, saat leuoille.
— Menisin minä vaikka Teuvalle, kunhan vain pääsisin tästä lemmon luolasta. Ennen kuin ruokamme on loppuun syöty, olemme jo janoon kuolleet ja jäämme tänne mätänemään kuin sieni metsässä.
— Niinhän sinä äköttelet olojasi kuin pottu piimävellissä. Kovalle on koira luotu, kivilläkin makaamaan. Eikä ihmisenkään sovi moittia, vaikka hänen täytyisi olla ajastaika aitanakin, päivä aidanvitsanakin. Tällä saarella olemme olleet pahemmassakin pulassa kuin nyt. Minun luuloni on, ettei kettu kesällä kuole, kun ei talvella tapettu. Ja nyt pannaan maata. Huomenaamulla lähdetään pois kuten majatalosta ainakin.
Paneuduimme maata karhun pehmeälle vuoteelle, sammutimme lamppupahasemme ja nukuimme hetken perästä yhtä levollisesti kuin omassa pirtissämme.
Yörauhaamme ei häiritty. Aamulla oli pakko taasen uhrata yksi tulitikku. Rupesimme heti uudesta vankilastamme seiniä tarkastamaan. Kivet olivat särmällisiä ja kivien välit sammalilla täytetty. Missään ei ollut semmoista kiveä, jonka olisimme saaneet irti. Silloin tulimme ajatelleeksi lattiaa. Kannoimme ensin käytävään karhun sammalvuoteen, puhdistimme lattian ja rupesimme tarkastamaan lattiakivien saumoja. Yksi niistä oli laatantapainen. Olisi siis tietysti pitänyt löytyä salainen ponnistin, jota painamalla laatta olisi poistunut ja avannut meille tien toiseen käytävään. Niinhän on aina. Mutta tässä ei ollutkaan mitään semmoista, ja meidän täytyi suruksemme huomata, ettei linna ollutkaan kaikkien muitten linnojen malliin rakennettu. Mutta kun lattiakivet eivät olleet suurempia kuin mitä jaksoimme nostaa, rupesimme niitä poistamaan ja kantamaan käytävään, joka täyttyi melkein kokonaan. Kellarin seinät lattian alapuolella eivät olleet niin tarkoin tehtyjä kuin sen yläpuolella, ja vihdoin meidän onnistui saada muutamia kiviä irti. Tulimme isoon huoneeseen. Se oli täynnä kivipilareita, jotka kannattivat kivistä kattoa. Olimme siis jonkinlaisessa alustassa. Ihan vieressämme näkyi päivänvaloa, mutta kun muuri oli sillä kohtaa ainakin sylen paksuinen ja suurista kivistä tehty, ei ollut mitään toivoa päästä sitä tietä vapauteen.
Jatkoimme kulkua pitkin ulkomuuria etsien paikkaa kaikkialta, josta
voisi päästä ulkoilmaan. Mutta missään ei näkynyt rakoakaan.
Lähestyimme jo paikkaa, joka oli vastapäätä yöllistä majataloamme.
Silloin tulimmekin todelliseen huoneeseen.
Huone oli paja, täysikuntoinen paja.
Kaikki oli hyvässä järjestyksessä. Sepän työkapineita oli runsaasti, kaikki syvässä ruosteessa, mutta suurin osa muuten täysin käyttökelpoisia. Painoin paljetta: tuhka ja tomu lensi ahjosta. Rautaa ja terästä oli runsaasti. Sysihinkalo oli täynnä. Ei mitään muuta näyttänyt pajasta puuttuvan kuin seppä.
Meille tämä löytö oli todellinen aarreaitta, joka avasi uudet mahdollisuudet vankilastamme vapautumiseen. Kun väkivasaroita ja rautakankia oli useitakin, ei ollut mahdotonta saada muuria jostakin kohdasta särjetyksi. — Matti oli poistunut ja jättänyt minut yksin pajaan. Rupesin kaivelemaan ahjoa ja löysin tuhasta isonpuoleisen upokkaan metallin sulattamista varten. Sen pohjassa olikin keltainen metallinpalanen, jota ensin luulin messingiksi. Mutta kun otin sen käteeni se tuntui kovin raskaalta kokoonsa nähden. Rupesin aavistamaan, että se oli kultaa. Pistin sen taskuuni enkä vielä puhunut Matille löydöstäni mitään. Ahjopankko oli täynnä rikkisurvottua soraa, jota selvästi oli tehty musertamalla sitä vaaleata kiveä, jota leveinä juovina oli tummemmassa kivessä. Tarkastin nyt lähemmin sekä tuota soraa että muutamia kivisirpaleita, ja, totta tosiaan, huonon lamppunikin valossa erotin pieniä keltaisia jyviä. Olimmeko löytäneet sen kultavuoren, jota Lapissa oli niin kauan etsitty? Ehkä Matti ja minä emme olekaan luodut hirrenhakkaajiksi ja purilapojiksi, vaan kullankaivajiksi?
Saalis miehen yllyttää pyhänäkin pyytämään! Vielä eilen aamulla pirtistä lähtiessämme en ollut voinut kuvitella mitään ihanampaa kuin oikoisia ojia ja pitkiä sarkoja metsän rannasta järven rannalle. Nyt jo näin itseni syvässä kolossa likaisena ja nokisena kultaa kaivamassa.