Kaadoimme maahan koko viidaston linnamme ympäriltä aina suuriin puihin asti, jotka muodostivat säännöllisen ympyrän linnan ympärille. Linnamme rupesi tämän perkauksen jälkeen näyttämään paljon mahtavammalta. Suuremmat puut halkaisimme, pienimpiin kuorimme parkkireunat, ja kesän alussa poltimme tavallisen ison sysimiilun. Meillä on nyt sysiä ehkä useankin vuoden tarpeeksi.
Kaksi kokonaista päivää käytimme rautanaulojen takomiseen. Päätimme näet tehdä ruuhemme rautanauloilla, jotta saisimme siitä keveämmän kuin puunauloilla tehden. Matista rupesi tulemaan jo oikein kätevä seppä. Naulojen päätkin tulivat häneltä jo aika sievät. Teimme useampia höylänteriä sekä muita tarpeellisimpia puusepän työkaluja.
X.
Emme tahtoneet vieläkään ruveta ajattelemaan kotimatkaa. Tämä paikka oli meistä ihanin, mikä maailmassa voi olla. Tuo mahtava, välistä taivasta kohti nouseva, välistä taas laskeutuva vesipylväs ja veden alituinen kohiseminen lumosi meidät siinä määrin, että meidän täytyi aina välistä heittää työ kesken ja mennä järven rannalle ihailemaan ihmettä. Olimme nostaneet lappalaisen ruuhen puron pohjasta, tehneet siihen airot ja melan ja soudimme joka päivä järvellä. Mustat joutsenet olivat nyt ihan kesyjä ja seurasivat meitä kaikkialla järvellä. Mitä ne söivät, en tiedä. Ei siellä ainakaan näkynyt mitään muuta syötävää kuin ruohoa ja joitakuita vesikasveja, joita emme tunteneet. Mutta ehkä ne löysivät mieluisampaa ruokaa nevanrantaisesta järvestä, jolle ne joka päivä lensivät.
Eräänä päivänä kun tuuli vei vesisateen sivulle, soudimme aina kallioon asti, josta vesipylväs nousi. Kallio ei ollut kuitenkaan millään tavalla omituinen. Se oli kauttaaltaan samanlaista valkoista, melkein läpikuultavaa kiveä kuin nuo mustanharmaat kalliossa olevat vaaleat juovat, joissa minä luulin olevan kultaa. Koetin pistää käteni pylvääseen. Sitä kosketusta en uudistanut, sillä vesi heitti käteni menemään semmoisella vauhdilla, että käsi oli nyrjähtää. Vesi ei ollut maan sisästäkään tullessaan polttavan kuumaa. En luule kuitenkaan, että hyväkään löylynottaja olisi kestänyt siinä kylpeä.
Muutamana kuutamoiltana emme malttaneet poistua järveltä, vaan istuimme ruuhessa ihaillen veden loisketta. Matti otti silloin esille rannerenkaansa ja rupesi leikillään kehumaan rikkauttaan.
— Kun ensi talvena tulen kotiin, ostan itselleni oriin ja verkavaatteet ja rupean ajelemaan kyliä, että tytöt ällistelevät! Silloin sinä, köyhä mies, saat seistä kannaksilla tai istua hunsvotilla.
— Kyllä minä kävellenkin — —. Määräähän vanha Ruotsin laki, että jolla ei ole hevosta, kulkekoon jalkaisin. Etkä sinä siitä hevosestasi paljon parane. Talonpoikana tulet pysymään verkatakkisenakin. Hurri on hurri, vaikka sen voissa paistaisi. Eikä passaa pussata, kun on suu papurokassa.
— Ostaisit sinäkin vain hevosen niin kuin minäkin, mutta olet siihen liian kaitakinttu. Kehräisi se kattikin lankaa, mutta on karvaiset kämmenet.
— Ehkä kehräisi. Puhuisihan sikakin saksaa, mutta kun on alaleuka lyhyempi.