Päätimme käyttää yhden viikon helmenpyyntiin. Mattikin piti sitä työtä rahaisana puuhana. Ensimmäisenä päivänä otimme simpukoita yksinomaan Arkipelaagista ja löysimme useita kauniita helmiä. Ne olivat kuitenkin kaikki pieniä, ja Matti ei uskonut ainoatakaan niistä "kymmenen ruplan helmeksi". Mutta sitten huomasimme, että simpukoita oli kaikkialla järven pohjassa, ja parhaimmat helmet saisimme syvimmistä koloista. Kävimme sentähden pajassa, jossa teimme rautarenkaan. Siihen kiinnitimme nuotanperän kaltaisen verkon. Tällä pyydyksellä pääsimme vetämään kahdentoista, jopa viidentoistakin metrin syvyydeltä ja saimme parhaimmista apajoista viisi ja kuusi simpukkaa. Niin isoa helmeä kuin minun helmeni emme kuitenkaan enää löytäneet. Kiusasin Mattia väittämällä, että minun helmestäni maksetaan yhtä paljon kuin hänen rannerenkaastaan. Hän lupasi syödä sen raa'alta suuhunsa sinä päivänä, jolloin siitä maksettaisiin tuhat markkaa — vähemmällä hän ei luvannut rannerengastaan myydä —, mutta myönsi, että ehkä tulisi saamaan siitä sata tai kukaties sataviisikymmentä markkaa.
Yhteisesti pyydetyt helmet jaettiin tasan, ja kun minä luulin jo entuudesta olevani rikkaampi Mattia, tyrkytin hänelle useimmat suurimmista helmistä. Matilla ei ollut mitään tätä jakoa vastaan, sillä karjalainen oli luvannut maksaa hänelle kelvollisista helmistä määrähinnan grammapainon mukaan. Ja kun hän oli uhannut pakottaa karjalaisen konkurssiin löytämällä oikein isoja helmiä, oli tämä luvannut maksaa määrähintansa grammasta, vaikka helmi painaisi puoli kiloa, ja semmoisesta vielä markan lisää kaupanpäälliseksi. Kaksi päivää Matti avasi simpukoita, mutta koska ei löytänyt muuta kuin yhden nuppineulanpään kokoisen helmen, hän kyllästyi koko työhön.
Kummankin osalle tuli tulitikkulaatikollinen puolillaan helmiä.
XI.
Järven pohjoinen pää päättyi, kuten olen jo ennen kertonut, jyrkkään vuorenseinämään, ja vuorenseinässä oli korkealla vedenpinnan yläpuolella luolan aukko. Meillä oli aikomus tutkia tätä luolaa, mutta emme panneet aikomusta toimeen, sillä päätimme vastaisuudessa muuttaa asumaan saarelle. Ehtiihän sen silloinkin tutkia. Luolaan pääsee luullakseni tällä tavalla: hakataan useita pitkiä tankoja, joitten latvapäihin sidotaan nuorat. Tangot heitetään raskaampi tyvipää edellä luolaan. Vetämällä nuorista kootaan latvapäät yhteen paikkaan luolansuun kohdalle. Punotaan sitten nuorat yhteen. Tätä köyttä pitkin luulen voitavan kiivetä luolaan.
Luulen, että tuolta paikalta on muinaisina aikoina kaivettu kultaa, sillä juuri luolan kohdalla käy läpi koko vuoren leveä juova tuota valkoista kiveä, jonka sorasta olin sulattanut kultaa.
Luolan tutkiminen jääköön vastaisuuteen. Sitä vastoin emme tahtoneet siirtää sen niityn tutkimista, joka ympäröi pohjoisen ja itäisen osan saartamme. Käytimme kaksi sunnuntaita tähän tutkimustyöhön emmekä sittenkään saaneet työtä päätökseen. Niitty oli parasta niittymaata ja tasainen kuin lattia. Ainoastaan siellä täällä kasvoi viidastoa, jota peurat näkyvät, varsinkin kesäaikana, käyttävän suojapaikoikseen. Idässä tätä niittyä oli runsaasti peninkulman leveydeltä metsänrajasta mitaten, ennen kuin maa rupesi muuttumaan vetiseksi. Saaren pohjoisessa päässä olevasta kalliosta kävelimme yhteen menoon kolme tuntia pohjoiseen tulematta vesiperäiselle maalle. Siellä oli siis monta tuhatta ladonalaa heinäviljelykseen kelpaavaa maata. Rehevä heinäkasvu riippui arvatenkin saaren maanalaisesta lämmöstä. Viidastojen reunoilla kasvoi luhdikoita. En ole ennen voinut aavistaa, että maailmassa voi olla niin paljon luhdikoita kuin täällä kasvoi.
Tähdellisimmät työmme päättyivät syyskuun loppupuolella. Luonto oli silloin vielä täydessä ihanuudessaan. Ei näkynyt vielä missään kellastunutta lehteä. Sekä kotijärven ympäristö että Lämpimänvedenlaakso houkuttelivat meitä luokseen. Pyssyt olalla kuljimme koko pitkät päivät metsässä ja järven rannoilla. Sekä kotijärvi että nevan rannalla oleva järvi näkyivät olevan vesilintujen lepopaikkana niitten muuttoretkillä pohjoisesta etelään syksyllä ja samaten etelästä pohjoiseen keväällä. Nyt syyskuun lopulla oli järven pinta usein melkein täynnä lintuja. Tultuaan ne lepäsivät jonkun tunnin, mutta sitten alkoi elämöiminen, joka kuului kauas metsään asti. Harvoin oli järvi tähän aikaan vuodesta linnuista aivan tyhjä, sillä sikäli kun toinen joukko poistui, tuli aina toinen sijaan. Varsinkin hanhet pitivät illoin aamuin kovaäänistä elämää.
Ammuimme ja savustimme vesilintuja koko talven varaksi. Meidän oli nyt pakko savustaa niitä suolaamatta, mutta koska olimme tottuneet syömään niitä suolaamattomina, olivat ne mielestämme hyviä. Saarelta poistuessamme savustettu saaliimme ei mahtunut tyhjään jauhosäkkiimme. Myös metsälintuja ammuimme näinä vapaina viikkoina paljon. Niitä emme savustaneet, vaan söimme ne tuoreeltaan.
Vesilintuja ampuessamme kävimme useasti myöskin nevarantaisella järvellä, kuitenkin ainoastaan länsituulella, sillä koska meillä ei ollut siellä ruuhta, emme saaneet saalistamme korjatuksi, ellei tuuli tuonut sitä rannalle.