— Se juuri onkin kaikkein varmin ajatus, — kannatti Bouton orjamaisesti. — Ainakin rupeavat pelkäämään.
— Ni-niin — purra kuoliaaksi — h-hyvä on, vanha villakoira vastasi. — Entä mikä mielipide on teillä, kunnioitettava herra, metsästyspiiskoista? Suvaitsette tuntea ne?
— Hm — — yskähti doggi vastaan.
— Hm — — toisti Bouton.
— E-ei, ilmoitan teille, hyvä herra, me emme voi taistella ihmisiä vastaan. Olen paljon kokenut avarassa maailmassa ja voin sanoa, että hyvin tunnen elämän — Ottakaamme esimerkiksi vaikkapa sellaiset yksinkertaiset kapineet kuin koirankoppi, metsästyspiiska, ketjut ja kuonokoppa, — kapineet, jotka luullakseni ovat tuttuja teille kaikille, arvoisa herrasväki? — Olettakaamme, että me, koirat, ajan pitkään pääsemmekin selville siitä, miten niistä voi vapautua — Vaan eikö silloin ihminen heti keksi täydellisempiä laitoksia? Keksii ehdottomasti. Katsoisittepa, minkälaisia koirankoppeja, ketjuja ja kuonokoppia ihmiset rakentavat toisilleen! Täytyy alistua, hyvä herrasväki, ja sillä hyvä. Sellainen se on luonnon laki.
No jopas ryhtyi filosofeeraamaan, — mäyräkoira sanoi Jackin korvaan. — En voi sietää vanhuksia ja heidän opetuksiaan.
— Aivan oikein, mademoiselle — Jack kohteliaasti heilahutti häntäänsä.
Hiirenkarvainen doggi sieppasi alakuloisen näköisenä suullaan häkkiin lentäneen kärpäsen ja sanoi itkevästi ääntään venyttäen:
— Oh, sitä koiran elämää! —
— Mutta missä sitte on oikeudenmukaisuus, — alkoi äkkiä kiihtyä tähän saakka vaiennut vinttikoira.