VI
Seuraavana päivänä tyttö herää aamun sarastaessa ja kysyy kaikkein ensiksi:
— Vaan entä norsu? Onko se tullut?
— On, — äiti vastaa, — mutta se käski että Nadja ensin peseytyisi, ja sitte söisi pehmeäksi keitetyn munan ja joisi kuumaa maitoa.
— Onkos se kiltti?
— Kiltti se on. Syö, tyttöseni. Heti menemme sitä katsomaan.
— Onkos se lystikäs?
— On hiukan. Pue lämmin röijy yllesi.
Muna oli nopeasti syöty ja maito juotu. Nadja nostetaan istumaan samoihin vaunuihin, joissa hän ajoi ollessaan vielä niin pikkuinen, ettei osannut yhtään kävellä, ja hänet viedään ruokasaliin.
Norsu onkin paljon suurempi kuin Nadja oli luullut, katsoessaan sen kuvaa. Kooltaan se on vain hiukkasen matalampi ovea, ja pituudeltaan täyttää puolet ruokasalista. Sen nahka on karkea, raskaissa poimuissa. Jalat ovat paksut kuin pölkyt. Pitkä häntä päättyy johonkin luudan-tapaiseen. Pää on täynnä suuria kyhmyjä. Korvat ovat suuret kuin takiaisen lehdet ja riippuvat alaspäin. Silmät ovat aivan pikkuruiset, mutta älykkäät ja hyvät. Torahampaat on leikattu poikki. Kärsä on kuin käärme ja päättyy kahteen sieraimeen, ja niiden välissä on taipuisa, notkea sormi. Jos norsu ojentaisi kärsänsä aivan suoraksi, niin varmaankin ylttyisi sillä ikkunaan.