1842 vuoden alusta Topelius on Helsingfors Tidningarin toimittaja, ja kokonaista 10 vuotta hän pysyy tässä toimessaan. Ainoana kirjallisena ansionansa paikan saamiseksi hänellä oli mainittavana edellisenä vuonna osakunnan vuosijuhlassa pitämänsä esitelmä Pohjanmaasta. Se katsottiinkin riittäväksi.
Jo useita vuosia aikaisemmin Topeliuksen huomio oli kiintynyt erääseen mustakutriseen, nuoreen tyttöön, jota hän sanoo solakaksi ja kookkaaksi, luontevaryhtiseksi ja musikaaliseksi. Hänen silmänsä ovat syvät ja sielukkaat. Hän oli uusikaarlepyyläisen kauppiaan S. Lindqvistin ja hänen vaimonsa Johanna Kyntzellin tytär Emilia. Matilda on hänen kallis ystävänsä, jolle hän omistaa koko unhoittumattoman kunnioituksensa ja ystävyytensä, hänen kaunis entisyytensä, Emma on hänen tulevaisuutensa ja maallinen iäisyytensä. Tilda hänen vaaleanvihreä lapsuudenunelmansa, jonka muisto on hänelle iäti suloinen ja rakas, mutta Emma on hänen vaaleanpunainen nuoruudenenkelinsä ja elämänsä armas toivonkukka. Neljänkolmatta vuotinen runoilijanalku on tulisesti rakastunut Emiliaansa ja syksyllä 1842 he kihlautuvat. Tämä tyttö vastasi hänen naisihannettansa, johon kuului että tuon valitun tuli olla uskonnollinen, siveellisen puhdas, omata riittävästi sivistystä, olla miellyttävän näköinen, rakastaa elämän runollisuutta, mutta tuntea olevansa tutustunut sen proosaankin, olla jossakin etevä sekä todella musikaalinen. Mitä »kolikkoihin» tulee, ei niitä hyljeksitty eikä etsitty. Hänestäkin Topelius kumminkin olisi ollut valmis luopumaan ystävänsä Henrik Backmanin hyväksi, koska oli luullut Emilian suosivan häntä. Vasta kun ystävä oli valinnut toisen, Topelius oli täysin varma Emilian ja omista tunteistaan ja otti ratkaisevan askeleen.
Kahta vuotta myöhemmin hän suoritti lisensiaattitutkintonsa, johon oli aineiksi valinnut filosofian, eläin- ja kasvitieteen sekä yleisen historian. Tohtoriksi hän tuli v. 1847. Latinaksi kirjoitettu väitöskirja käsitteli muinaissuomalaisten tapoja avioliittoa solmittaissa.
Topeliuksen kaikelle aatteelliselle ja inhimilliselle herkkään mieleen vaikuttivat ajan virtaukset valtavasti. Niinpä herännäisyysliikekään ei saattanut olla häntä koskettamatta, semminkin kuin hänen luonnollisen iloisen mielensä hilpeästi leikittelevän pinnan alla käy alati etsiskelevän uskonnollisen mietiskelyn pohjavirta. Nuoreen mieleen vaikutti paljon sekin, että paitsi hänen omaa sisartaan useat hänen tovereistaan, Stenbäck, Östring ja von Essen, kuuluivat herännäisiin. V. 1840 painetussa runossa Harhailevia teitä kuvastuvat sen taistelun hyökyaallot, jota käydään hänen povessaan. Hänen sielussaan on yö, vaikka elämän aamu koittaa, »henki janoaa, tuo sille elon vettä», sillä maailman tarjoamaan juomaan sekoittuvat »kuolon virrat». Hänen tiensä käy »usvien halki» ja siksi hän eksyy, »maan loiste» häikäisee hänen silmänsä eikä hän henno polkea sen ruusuja. Mutta sittenkin elämän riemut etovat hänen kuolemaan asti väsynyttä sieluaan, ja vain Jumalan syliin pakenemalla hän voi saada rauhaa. Liikkeen hyvät puolet, sen harras totuudenetsintä ja sen jäsenten vakava pyrkimys elämässä toteuttaa aatteensa herättivät varmaan Topeliuksessakin kunnioitusta sitä kohtaan, mutta hänen terve elämänkatsomuksensa ei voinut hyväksyä sen ahdasmielisyyttä ja sen yksipuolisuuksia. Niitä olivat, että heränneet itsekkäästi ajattelivat vain omaa, yksilöllistä autuuttaan, vaikka juuri itsekkäisyyden voittaminen on ainoa uhri minkä Jumala meiltä vaatii, että he pitivät kaiken maallisen saastaisena, Jumalasta eksyneenä, kaikkia, jotka eivät olleet heränneitä, kadotettuina, hyljeksivät, vieläpä vihasivat taidetta j.n.e. Tästä johtuva itsevanhurskaus ja suvaitsemattomuus toisinajattelevia kohtaan, joka useinkin vei hellimpäin perhesiteidenkin katkeamiseen, ei voinut olla vaikuttamatta vieroittavasti laajoissa piireissä. Topelius, joka samoin kuin Runebergkin rakasti elämää tulisesti sykkivin valtimoin ja joka kaikissa sen muodoissa ja kaikkialla luonnossa näki korkeimman olennon läsnäolon ja sen ilmauksia, asettui tähän elämälle vihamieliseen liikkeeseen nähden hylkäävälle kannalle. Mitäpä auttaa ihmisiä, sanoo Topelius, jos he sulkeutuvat pimeimpään luostariin, eristäytyen koko maailmasta, jos heidän sydämensä kuitenkin on loitonnut Jumalasta. — — Tämä on katolilaista. Pietistiystävämme ovat meidän aikamme munkkeja ja nunnia. — — Vapaa, pakoton sanani on: en ole pietisti. — Eikä Topelius luovu vakaumuksestaan — niin luja se on — Emmankaan kadottamisen uhalla. Emma muuten pääasiassa onkin samaa mieltä kuin hänen sulhasensa: Voi ja pitää rakastaa Jumalaa vihaamatta maailmaa.
Topelius haki hiljattain Vaasaan perustetun lukion lehtorinvirkaa väiteltyään latinaksi kirjoitetuista »teeseistä» ja suoritettuaan opettajakokeensa Turussa. Hänen kilpahakijansa Renvall sai viran. Olihan tämä pieni vastoinkäyminen; täten nuoret joutuisivat kauemmaksi kotiseudulta ja omaisista, mutta olihan korvauksena että joutuisivat likempään yhteyteen sivistyneen maailman kanssa. Heillä oli toivottavissa 2,000 ruplan tulot Helsingissä. Topelius tuli v. 1846 yliopistonkirjaston ylimääräiseksi apulaiseksi ja samasta vuodesta aina vuoteen 1850 Helsingin lyseon historian, tilastotieteen ja ruotsinkielen opettajaksi. Sen lisäksi hän toimi jonkun vuoden Pohjoispohjalaisen osakunnan v.t. ja parin vuoden kuluessa uuden yhdistetyn Pohjalaisosakunnan kuraattorina. Osakunnan luottamuksesta iloiten ja vaatimattomasti arvioiden voimansa vähäisiksi Topelius tunnollisesti hoiti näitä palkattomia tehtäviä. Hänellä on pian viisi virkaa kuusi nälkää, pikku toimet nielevät paljon aikaa, etenkin kuin vielä luonnontieteellinen yhdistys Societas pro fauna et flora fennica, jonka jäsenenä hän jo oli ollut useita vuosia, valitsee hänet sihteerikseen.
Tästä huolimatta Topelius ja hänen morsiamensa olivat iloisia ja katsoivat luottavaisesti tulevaisuutta kohti. Nuori sulhasmies tietää olevansa köyhä, mutta pitää itsensä rikkaana, kun omistaa Emilian, terveytensä ja sielunrauhansa. Hänen sanomalehtensä lupasi tulla tuottavaksi. Hän sai palkkiota sen toimittamisesta tilaajamäärän mukaan, joka kasvoi jo ensimäisenä vuotena niin, että puhdas voitto teki toista tuhatta ruplaa. Täten nuoret huolimatta apen taloudellisen aseman huonoudesta katsoivat voivansa perustaa oman kodin, ja joulukuun 30 p. 1845 he äidin lämpiminten siunausten ja ystävien ja sukulaisten harrasten onnentoivotusten saattamina viettivät iloiset häänsä morsiamen kodissa. Hellä ja herttainen oli äidin ja pojan suhde tätä ennen ollut ja semmoisena se edelleenkin pysyi. Äiti ymmärsi siinä kumminkin jonkun muutoksen tapahtuneen, ja liikuttavaa on, kun hän kirjeessä pojalleen pyytää, että hän tästäpitäen saisi olla hänen toisena uskottunansa.
Nuoret muuttivat asumaan satamavouti Kraemeriltä vuokraamaansa huoneistoon, joka oli Bernhardin ja Unioninkadun nurkkauksessa. Kauan viihtyi sitten onnellinen perhe tässä ensimäisessä asunnossaan, tämän »halvan katon alla», jossa asumista nuori sulhanen Emiliaan rakastuneena oli pitänyt sanoin kuvaamattomana onnena. Epäilemättä oli asian laita niin, kuin hän eräässä kirjeessään Emilialle oli vakuuttanut, ettei hänellä ollut sitä rohkeutta eikä sitä intoa, mikä oli hänen pääkaupunkilaisilla oppineilla ystävillään, jotka saattoivat uhrata elämänsä yksinomaan tieteelle. Hänessä oli se lämminten sydänten inhimillinen heikkous, että tarvitsi rakkautta rauhansa ja ilonsa säilyttämiseksi. Rakkautta vailla hän ei voinut elää, ja hänen sisimmän sielunsa lemmitty oli Emilia.
On huomautettu, miten likeisessä yhteydessä yliopisto ja Topelius olivat toisiinsa. Korkeakoulun elämä vaikutti ratkaisevasti hänen kehitykseensä, ja hän puolestaan on usein kuvannut tuon opinahjonsa vaiheita ja sen elämässä esiintyviä virtauksia. Samana keväänä, toukok. 28 p. 1833, jolloin Topeliuksen ensimäinen runo Tiedonjano tuli julkisuuteen, alkaa hänen akateeminen uransakin.
* * * * *
Maailma suur on, ja määräni kaukana loistavi tuolla kirkasna kuin on tähtönen hohtehess' elämän aamun. Päin sitä aina ma kuitenki kuljen. Rinnassa mulla henk' iankaikkinen taukoamatta se murtavi tiensä, voimalla raivaten estehet tieltään, kunneka kerran lähtehen loistavan vuossa se vilppahan löytävi kylvyn.