Huolimatta lumoavan kauniista Hellaanlaulusta, somasta myllylaulusta ja kauniista kuoroista, lukuisista runollisista yksityiskohdista ja ihanteellis-isänmaallisesta sävystään tämä kappale ei tehnyt näyttämöltä niin valtavaa vaikutusta kuin Kaarle kuninkaan metsästys. Menestys oli kumminkin suuri, Maamme laulu soitettiin ja laulettiin esiripun laskettua, tekijä, säveltäjä ja näyttelijät huudettiin esiin ja lopuksi laulettiin Suomen laulu. Ymmärrettävä onkin muuten, ettei tämä kappale voinut ihastuttaa yleisöä yhtä välittömästi kuin Topeliuksen ooppera. Hänen mielikuvituksensa lento tuntuu ylen rohkealta ja oikukkaalta, kun hän tekee tutun pohjolaisen Kyllikkimme kyprolaiseksi kuninkaantyttäreksi, antaa Lemminkäisen asetoverin Tieran työstää hänen hovineitinsä Anemotiksen j.n.e. Tietenkin tällaisen utuisen satunäytelmän onnellinen esittäminen sen lisäksi edellyttää näyttelijöissä taiteellista kykyä ja näyttämökoneistoa, jota meillä tällöin vielä ei voinut olla, ja — lieneekö vieläkään?
Puhtaasti kotimaista näyttämöä näihin aikoihin ei vielä voitu saada aikaan, mutta siihen kumminkin vakavasti pyrittiin. Perustamalla teatterioppilaskoulu, joka sitten toimikin vuosikymmenen ajan, koetettiin toteuttaa tämä aate. Senkin homman sieluna olivat Topelius ja Cygnæus. Ja he tahtoivat, »että teatteri asettaisi suomalaisen kansan näyttämölle, elähyttäisi sen hyveitä, ruoskisi sen hulluuksia ja selvin, sattuvin kuvin kohottaisi sen isänmaallisuutta». Ettei tämä ohjelma suinkaan jäänyt kokonaan toteuttamatta osoittaa jo se seikka, että pian tämän jälkeen samana vuonna esitettiin useita kotimaisia kappaleita, joista ennen muita mainittakoon Runebergin En voi ja Wecksellin Daniel Hjort. — Kuvanveistoa ja kuvanveistäjiäkin Topelius lämpimästi suosi.
Oli jo aikaisemmin puhe siitä, että Topeliuksen todelliset ystävät eivät suinkaan häntä hylänneet sen kannan johdosta, jolle hän asettui 1854 vuoden sotatapahtumiin nähden. Vähitellen yleinen mielipidekin muuttui hänelle suopeammaksi, aikaisemmat hyvät välit palautuivat. Sitä todistaa m.m. sekin, että Topelius taas valittiin promotsionirunoilijaksi. Hän sepitti Sota valosta nimisen Kalevalanaiheisen laulun 31 p. toukok. 1860 seppelöidyille maistereille. Kansan on herättävä, kansan on kohottava ja lakkaamatta pyrittävä valoa kohti, siinä tämän ylevähenkisen runoelman ydin, ja sen loppusäkeissä lämminsydäminen runoilija kehoittaa nuoria Jumalan ja valon voimalla menemään vaskivuoren pimeihin komeroihin kohottaakseen tämän kansan vuosisatain yöstä auringon valoon.
Emme saata olla ihmettelemättä Topeliuksen hämmästyttävää tuotteliaisuutta, kun muistamme, että hän samoihin aikoihin, jolloin hän sepitteli Välskärin kertomukset ja nyt mainitut näytelmänsä, vielä ennätti kirjoittaa useita hänen omaa aikaansakin kuvaavia novelleja. Semmoisia olivat 1850- ja 1860-luvuilla ilmestyneet Kulta-aave, Brita Skrivars, Viheriä kamari Linnaisten kartanossa, Driva neiti, Vinsentti aallonhalkaisija, Mirabeau täti ja Pastorinvaali Aulangossa.
Brita Skrivars on liikuttava kertomus tahdonlujasta »Amerikan leskestä», joka ei taivu eversti Richardsonin naimisehdotukseen, koska hän voi »antaa uskonsa» vain yhden kerran. Kun hänen kevytmielinen miehensä viimeinkin palaa Amerikasta hattu täynnä kultarahoja, antaa Brita iloissaan siitä, että hänen kauan merillä ollut poikansakin palaa kotiin, anteeksi hänelle hänen huikentelevaisuutensa, mutta vain — erotakseen hänestä. — Driva neiti oli »Kersantiksi» sanotun isänsä, erään maalaispapin rajattomassa vapaudessa kasvatettu lapsi, verraton hiihtäjä ja ampuja. Hänen povessaan oli sydän, joka sykki lämpimästi kaikille sairaille ja hädänalaisille. Isä päätti lähettää tyttärensä Ouluun, »että hän ihmistyisi ja oppisi soittamaan fortepianoa». Mutta tyttö otti täti Lucienkin kasvatuksen leikin kannalta: maaherran tanssiaisissa hän sekoitti katrillin, tanssikoulussa hän »hyppäsi harakkaa» keskellä masurkkaa, kerrotaanpa hänen »panneen kampia» pojille ja tukistaneen tanssimestaria! Eräässä näytäntötilaisuudessa hän »näpsäytteli» omenansiemeniä tuttaviensa kasvoille ja pommitteli näyttelijöitä omenilla. Oravanpoikasta ei voitu kesyttää. Ennenkuin hänet lähetettiin kotiinsa, ehti hän kumminkin näyttää, mihin hän kelpaisi päästessään oikealle alalleen. Hän pelasti hukkumasta vanhan majurin, joka oli kolmella hevosella ajanut Merikoskeen. Hän päätti päivänsä maalla onnellisena äitinä ja puolisona.
Vinsentti aallonhalkaisijalla on merkityksensä Helsingin ylioppilaselämän kuvauksena. Siinä on paljon nuorukaiselämän reippautta ja uhkarohkeutta, ylimielistä hurjastelua, paljon valoisia tulevaisuudentoiveita, paljon kaihoilevaa surunvoittoisuutta ja särkyneitä illusioneja. Useat näiden kuvausten sankareista ovat todellisia henkilöitä, niinkuin esim. Lambert Severin Björck. Elävän esikuvan mukaan leikattu on niinikään Mirabeau tädissä — täti itse lienee mielikuvituksen luoma — tuo verraton, kaikkialla läsnäoleva »pörhötakki», joka »ensimäisellä rautatiematkalla» ei väsy auttamasta kertomuksen sepittäjää, »19-vuotiasta tyttöä» ja hänen omaisiansa. Tuo käytännöllisen elämän arvoja lakkaamatta ylistelevä, karkeakourainen »seppä» kuuluu olleen Vuoksen luona aikanaan maatilan omistanut ja m.m. Helsingin-Hämeenlinnan rautatien rakentamiseen osaaottanut koneinsinööri.
On syystä väitetty, että »historia on Topeliuksen mielikuvituksen virkistysjuomana» ja että hän niissä novelleissaan, joilla ei ole historiallista pohjaa, turvautuu mitä erilaisimpiin aineksiin saattaen yhteen ihmisiä kaikilta maailman ääriltä kasaten uteliaisuutta jännittäviä, mitä uskomattomimpia sattumia, mikä kaikki vain tekee vaikutuksen epämääräiseksi ja sekavaksi. Niinpä Viheriä kamari Linnaisten kartanossa kaikesta jännittävyydestään huolimatta salaovineen ja kaapeissa kummittelevine vanhoine täteineen jättänee kehittyneen lukijan verrattain kylmäksi, ja mitä vihdoin Aulangon pastorinvaaliin tulee, lienee se osaltaan lisätodistuksena sille mielipiteelle, että Topelius onnistuu huonoimmin niissä novelleissa, joissa historiallinen aines on niukin.
Historiallisista romaaneista käsittelee Ljungarsin taru niitä aikoja, joina piispa Arvid Kurki oli kirkon ja maan ensimäisenä miehenä ja Kristian Tyranni Tukholman verilöylyn jälkeen, Hemming Gaddin ja Junkkari Tuomaan avulla, koettaa saattaa valtaansa maamme, jonka hillittömän aatelin vallattomuus ja vallanhimo olivat hävittäneet. Muuten ovat Bo ja Sten veljesten veriset kahakat ja heidän niistä johtuva surmansa sekä heidän lastensa onnettomat elämänvaiheet tämän surullisen tarinan ytimenä. Sitä ennen ilmestyneet Vernan ruusut ja sitä seuraava Kuninkaan hansikas kuvaavat Kustaa III:n aikoja ja myöhemmin ilmestyneet Nuoruuden unelmat Kustaa II:n Aadolfin ja Sigfrid Aaronpojan aikuisia oloja ja tapahtumia. Äsken ja nyt viimeksi mainituita novelleja Topelius muutteli ja julkaisi niistä valikoiman nimellä Talvi-illan tarinoita (3 jaksoa, vv. 1880, 1881, 1896-97).
* * * * *
Hilpeämielinen ja herttainen runoilijamme sai kokea useita perhesuruja. Niinpä armahtamaton Tuoni v. 1858 tempaisi häneltä vain vuoden vanhana hänen toisen poikansa Sakari Rafaelin ja niinikään v. 1862 kolmivuotiaan tyttären Roosa Emilian. Jo kuusi vuotta ennen Topelius oli tehnyt toisen ulkomaanmatkansa käyden m.m. Saksassa ja Ranskan pääkaupungissa palaten Köpenhaminan ja Tukholman kautta rakkaaseen Mainiemeensä. Matka oli ollut hyvin virkistävä ja kehittävä. Niitä moninaisia vaikutteita, joita Topeliuksen kaikelle inhimilliselle altis mieli oli vastaanottanut, hän kuvaili pirteissä matkakirjeissään, jotka hän otsakkeella Itämeren eteläpuolella julkaisi sanomalehdessään. Äsken mainituista kuolemantapauksista johtuvaa suruansa lievittääkseen ja omaa tähän aikaan jossain määrin heikennyttä terveyttään parantaakseen Topelius keväällä 1862 lähti kolmannelle ulkomaanmatkalleen oleskellen alkukesästä Ruotsissa. Siellä hän jatkoi matkaansa Köpenhaminan kautta Lontooseen ja kertoo sitten julkaisemissaan Lontoonkirjeissä matkalla tekemistään kokemuksista ja havainnoista. M.m. hän Englannin pääkaupungissa parhaillaan toimeenpannun maailmannäyttelyn johdosta huomauttaa, kuinka tärkeätä olisi, että Suomi, eurooppalaisen sivistyksen äärimmäinen rajamaa pohjoisessa, olisi kunnollisesti edustettuna tällaisissa tilaisuuksissa.